Salapoliisikameran kuvat huokuvat elämää vuosisadan takaa
Salaperäisesti nimetty laatikko täynnä pyöreäreunaisia valokuvia yli vuosisadan takaa herätti kuvakokoelmien tutkija Ennisofia Salmelan sisäisen Sherlock Holmesin. Salaa otetut kuvat paljastuivat kaupunginmuseon varhaisimpiin johtajiin kuuluvan, innokkaan valokuvaajan Nils Wasastjernan ottamiksi.
Tutkijana valokuvien luetteloinnissa jännittävintä ja palkitsevinta lienee, miten työ herättää henkiin sen pienen etsivän, joka lapsena juoksi suurennuslasi kädessä pitkin ojien pohjia. Nyt suurennuslasi muuttuu luupiksi, jolla valokuvista ja negatiiveista etsitään pieniä yksityiskohtia rakennusten, katujen ja henkilöiden tunnistamiseksi.
Sisäinen Sherlock herää
Tällä hetkellä luetteloitavana olevat noin pari sataa valokuvaa herättävät jälleen sisäisen Sherlockin mielenkiinnon. Vedoslaatikon päällä lukee ”Salapoliisikamerakuvat 1890–1891”. Toista näin jännittävästi nimettyä laatikkoa voi olla vaikea löytää arkiston syövereistä.
Kyseessä ei tässä tapauksessa kuitenkaan ole salapoliisin ottamia kuvia vaan kamera, joka käyttötapansa vuoksi on nimetty ”salapoliisikameraksi”. Kameran englanninkielinen nimitys ”waistcoat camera” (liivikamera) antanee vinkkiä kameran käytöstä hieman enemmän.
Kuvien lisäksi Kaupunginmuseon kokoelmista löytyy myös tämä kyseinen kamera. Kyseessä on saksalaisen valmistajan C. P. Strin’s Photographischen pyöreä salapoliisikamera vuosisadan vaihteesta.
Paksuimmasta kohdastaan kamera on noin 5 cm ja halkaisijaltaan se on 16 cm. Kameran edessä on suppilon muotoinen objektiivi ja sen alapuolella on sulkija-aukon valitsin. Sen reunassa on nuppimainen laukaisin, jonka päässä on lenkki narua varten. Kamera on tavanomaisesti piilotettu liivin alle ja pieni pyöreä objektiivi voidaan nähdä ikään kuin liivin nappina. Laukaisimesta roikkuva pitkä naru piilotettiin housuntaskuun.
Museonjohtaja salakuvaajana
Salapoliisikameralla kuvaamista harrasti Helsingissä 1890-luvulla ahkerasti yksi kaupunginmuseon varhaisimmista johtajista, Nils Wasastjerna. Amatöörivalokuvaajan kiinnostus kuvaamisen tekniikkaa kohtaan tulee esille uudenlaisen kameran käytössä.
Wasastjernan ymmärrys ja mielenkiinto valokuvan dokumenttiarvoa kohtaan taas näkyy runsaassa määrässä valokuvia, joihin on tallentunut niin ylioppilaiden vapunviettoa, jalankulkijoita kaduilla, Seurasaaren ulkoilijoita ja rantakallioilla oleskelijoita, joilla ei ole ollut tietoakaan kuvatuksi tulemisesta. Kuvista välittyykin salaperäisen intiimiä tunnelmaa ja aidon oloista kuvaa ajan hengestä.
Helsingin elävää elämää
Wasastjerna kuvasi kävelyretkillään salaa takkinsa alle piilotetulla kameralla vuosisadan vaihteen Helsinkiä, helsinkiläisiä ja ennen kaikkea elävää elämää. Wasastjernan mukaan kaupungin ulkoisessa muodossa olikin tärkeintä liike ja eläminen. Jopa arkkitehtuuriltaan kaunis kaupunki saattoi hänen mukaansa antaa kuolleen vaikutelman, jos kadut olivat tyhjiä. Näin Nils Wasastjerna toteutti omaa esteettistä näkemystään kaupungista valokuvaamalla katuyleisöä salaa heidän keskuudessaan kuljeksimalla.
1900-luvun alussa flanööriprosaistit kuvailivat näkemäänsä ja kokemaansa oleskellen erilaisissa kaupunkitiloissa. Nils Wasastjerna voidaankin nähdä samankaltaisena valokuvaavana flanöörinä, joka liikkui samoissa paikoissa, mutta kirjoittamisen sijaan kuvaili näkemäänsä visuaalisin keinoin.
Teksti: Ennisofia Salmela
Kuvat: Nils Wasastjerna, Ennisofia Salmela
Lähteet:
Pehkonen, Marja. Nils Wasastjerna – kaupunkiaan dokumentoiva museonjohtaja. Narinkka 1992.
http://www.earlyphotography.co.uk/site/entry_C6.html