Eiralaisen pikkuäidin vaunut
– joihin konservaattori sylkäisi.
Esinetutkijat innostuivat, kun asiakas lähetti valokuvan pikkuäidistä nukenvaunuineen, joiden vaunukopassa komeili saksalaisen valmistajan nimi. Ilman valokuvaa kiinnostus ei olisi herännyt, sillä kokoelmakeskuksen nukenvaunuhylly on jo valmiiksi 14 metriä pitkä ja eri vuosikymmenien nukenvaunuja ja -rattaita on laaja valikoima.
Carinin nukenvaunut
Kun näkee valokuvassa Carinin ulkoiluttamassa nukkevauvaansa, jugendkoristeiset vaunut näyttävät ratkaisevasti merkityksellisemmiltä kuin jotkut muut 1910–1920-luvun nukenvaunut.
Tieto, että vaunuilla on leikitty Helsingissä, oli myös peruste ottaa ne juuri Helsingin kaupunginmuseon kokoelmiin. Muuten saksalaisen lasten- ja nukenvaunuja valmistaneen Naetherin vaunut olisi yhtä hyvin voitu liittää Kansallismuseon tai vaikka lelumuseo Hevosenkengän kokoelmiin.
Hiiriä ja homepilkkuja
Carinin nukkejen jälkeen nukenvaunuissa olivat ehtineet nukkua tai ainakin käydä myös hiiret. Kun museomestari oli hakenut vaunut lahjoittajalta, Carinin pojalta, esinekonservaattori aloitti niiden puhdistuksen huolellisella imuroinnilla. Imurin ja pehmeiden siveltimien avulla irtolika saatiin pois myös pienimmistä koloista.
Ensin keltaisilta näyttäneiden vaunukopan koristeiden kultainen väri nousi esille imuroinnin jälkeen. Komeat nukenvaunut päätettiin puhdistuksen lisäksi konservoida heti, jotta ne tarvittaessa ovat valmiit näyttelyyn.
Vaunut eivät olleet pitkän varastoinnin aikana välttyneet kosteusvaurioilta. Varsinkin kuomussa näkyi jälkiä seisoneesta vedestä ja sen vuoksi myös homepilkkuja. Home oli saanut otollisen kasvualustan vaunujen irtoliasta.
Tummanruskea kuomu on pegamoidia eli selluloosanitraatilla päällystettyä kangasta, tässä tapauksessa puuvillaa. Selluloosanitraatti halkeilee vanhetessaan, mikä näkyy vaurioina pegamoidipinnoissa. Kuomussa selluloosanitraatti on toiminut myös suojana, koska siitä vähitellen haihtuva typpi on todennäköisesti auttanut torjumaan homeen kasvua.
Tässä kohdassa esinekonservaattori sylkäisi. Kuomun ulkopuolen puhdistaminen aloitettiin syljellä kostutetuilla pumpulipuikoilla. Imurointi ja sylki riittivätkin poistamaan homepilkut. Vaunujen koppa puhdistettiin samalla tavalla. Puhdistetuilla pinnoilla home ei enää pääse kasvamaan. Tämän vuoksi esineiden pintapuhdistus ennen säilytyspakkausta on tärkeää.
Kirurginveitsi työvälineenä
Kosteus oli ehtinyt ruostuttaa nukenvaunujen mustaksi maalattua ja pinnoitettua metallirunkoa. Ruoste oli puolestaan työntänyt maalipintaa irti metallista. Esinekonservaattori lähti poistamaan ruostetta mekaanisesti skalpellilla eli kirurginveitsellä. Tässä työvaiheessa on tärkeää olla naarmuttamatta ruosteen alla olevaa vaurioitumatonta metallia.
Nukenvaunujen vasen etupyörä ennen ja jälkeen konservoinnin.
Ruosteenpoiston jälkeen vaunujen runko puhdistettiin denaturoidulla etanolilla ja ruostuneet alueet käsiteltiin korroosionestoaineella. Se tummentaa ruostuneet kohdat, jotka samalla sulautuivat paremmin rungon mustaan maalipintaan.
Konservaattorin viimeinen työvaihe – tai itse asiassa toiseksi viimeinen ennen tämän jutun kirjoittamista ja konservoitujen vaunujen valokuvausta – oli vaunukopan irtonaisena roikkuneen koristenauhan liimaaminen.
Teksti:
Elina Kallio, intendentti
Lea Parvio, konservaattori
Valokuvat:
lahjoittajan perhealbumi
Lea Parvio, konservaattori
