Tee työtä tai kuole
Vuonna 1892 mittaili Helsingin katuja masentunut mies, köyhä puuseppä. Vuosi oli ankara, talvi pitkä ja kylmä, kesä sateinen ja kolea. Töitä oli niukasti. Puuseppä oli vuoden vaihteessa jostain syystä joutunut pois entisestä työpaikastaan ja kulki ovelta ovelle, pihalta pihalle etsien työtä. Koska ilman työtä ei ollut leipää. Ei itselle eikä Fina-vaimolle.
Puuseppä kirjasi elämäänsä päiväkirjaan, joka on esillä Helsingin valitut palat -näyttelyssä Helsingin kaupunginmuseossa. Työttömän mietteet ovat tuttuja liian monelle nykypäivän ihmiselle. Mies kitkuttelee päivästä toiseen pätkätöillä ja käyttää kaiken liikenevän energian työnhakuun. Kaikesta on pulaa ja elämä on näköalatonta. Masennus valtaa mielen.
Puusepän tarina on Helsingin valitut palat -näyttelyssä esillä myös Timo Mäkelän sarjakuvana. Kuva: Maija Astikainen
Työttömyys oli valitettavan tuttu ilmiö Helsingissä jo 1890-luvulla. Maaseudulta muutti kaupunkiin koko ajan uutta työkykyistä väkeä paremman elämän toivossa. Toiveet ja haaveet kariutuivat usein julmaan todellisuuteen. Varsinkin talvi oli kovaa aikaa: monet tilapäistyöt loppuivat syksyn myötä. Paljon väkeä työllistäneet satamatyö ja rakennusala pysähtyivät talvikaudeksi kokonaan. Kausityöttömyys koski erityisesti miehiä, perheen elättäjiä.
Organisoitua työnvälitystä ei vielä ollut ja Helsinki oli kasvanut ulos niistä raameista, joissa työpaikat sovittiin tuttujen kesken. Ei ollut myöskään työttömyyskorvauksia: töissä käyvän oletettiin säästävän tuloistaan pahan päivän varaa. Jos ei sitä ollut, tuli nälkä ja häätö asunnosta. Köyhän tehtäväksi jäi kuolla pois haittaamasta talouden toimintaa.
Tilanne oli se, jota monet tuntuvat nykyisin haikailevan: jokainen on vastuussa itsestään. Työntekijän tehtävä on joustaa eikä yhteiskunta ei ole velvollinen elättämään luusereita.
Ihminen ei kuitenkaan suostu kuolemaan ihan noin vaan. Eivätkä kaikki suostu syyllistymään tilanteesta, johon eivät ole syyllisiä. Vuonna 1892 syntyi kaupungissa ensimmäistä kertaa levottomuuksia joukkotyöttömyyden seurauksena. Kaupunginisät säikähtivät, ja seuraavana talvena kaupunki järjesti työvälitystä ja hätäaputöitä.
Päiväkirjan viimeinen merkintä on 6. heinäkuuta. Mies kertoo olleensa 17 päivää vailla töitä. Mitä sen jälkeen tapahtui, emme tiedä. Tuliko köyhän miehen mitta täyteen?
Pirkko Madetoja
tutkija
Helsingin kaupunginmuseo
