Punainen pääkaupunki
Helsingissä esimerkiksi Pitkänsillan kupeessa on yhä ampumajälkiä, jotka vievät ajatukset kevään 1918 tapahtumiin. Hakasalmen huvilassa käsitellään sisällissotaa draaman ja valokuvainstallaation muodossa helmikuussa 2018.
Sisällissota muutti monien suomalaisten ja helsinkiläisten elämän – puhumattakaan niistä, jotka kuolivat sotatapahtumissa ja terrorin seurauksena. Hävinneiden puolella kärsimys jatkui pitkälle sisällissodan jälkeen, jolloin paisutellut viholliskuvat sekä kostomentaliteetti vaikuttivat rangaistus- ja kontrollitoimien mittakaavaan.
Valkoinen lehdistö herkutteli punikkien hirmuteoilla ja syytti venäläisiä. Punaiset vastaavasti nostivat esiin lahtareiden julmuuksia. Oma syyllisyys yritettiin unohtaa. Kummallakin puolella oli niitä, jotka yrittivät välttää väkivaltaisuuksia viimeiseen asti, mutta myös niitä, jotka uskoivat aseellisen konfliktin olevan paras tie muutokseen.
Joukkovoimalla yritettiin edistää monia asioita politiikasta elintarvikkeiden saantiin. Nälkä ja pula loivat taustan aseelliselle konfliktille, Voimellakkaan osallistujia Valion pihalla Kalevankadulla 11.8.1917.
Kostotoimet jatkuivat aina talvisotaan asti, ja vielä sotavuosinakin kommunisteja vangittiin ja epäiltiin veljeilystä vihollisen kanssa. Anteeksiantaminen ja sovinto olivat oikeastaan mahdollisia vasta seuraavassa sukupolvessa, 1960-luvulta eteenpäin. Siitä huolimatta, ja toisin kuin muissa Euroopan uusissa valtioissa, sovintoakin oli ilmassa, ja Suomessa kyettiin luomaan vakaaksi osoittautunut demokratia.
Sota jätti jälkensä kaupunkiin. Turun kasarmi nykyisen Lasipalatsin tienoilla paloi maan tasalle, kun saksalaiset valloittivat kaupungin. Raunioista etsittiin käyttökelpoista tavaraa pulan runtelemassa kaupungissa.
Helsinki oli keväällä 1918 muutaman kuukauden punaisen Suomen pääkaupunki, ja monet maailmansotavuosien vaikeudet – työttömyys, asuntoahtaus, elintarvikepula ja elämisen epätasa-arvo – tuntuivat raskaimpina juuri Helsingissä. Mitä sisällissota merkitsee helsinkiläisille tänään? Kysyimme asiakaspaneeliltamme ja saimme kymmeniä vastauksia. Kiitos kaikille panelisteille!
Vastauksissa päällimmäisenä nousee suru veljessodasta. Olisiko se voitu välttää? Vapaussoturin ja punaorvon jälkeläiset muistavat asiat eri tavoin. Vallankumous ja vapaussota olivat totta yhtä aikaa 1918 ja tämä nousee esiin asiakaspanelistien vastauksissa yhä edelleen.
Miksi vanhoja asioita kannattaa kaivella? Eikö vanhojen vastakkainasettelujen ole parempi antaa levätä rauhassa? Vastaus löytyy nykyhetkestä. Katsomme menneisyyttä aina nykypäivän silmälasien läpi, ja sieltä näkyy eri aikoina erilaisia asioita.
Kaatuneet kerättiin nykyisen Kauppakorkeakoulun vaiheilla sijainneeseen koleraparakkiin tunnistamista varten.
Samu Nyström pyytää kirjassaan Helsinki 1914–1918 (2013) lukijaa miettimään, miten itse olisi toiminut sotavuosien ongelmatilanteissa. Mikä määrittää moraalin, kun jokapäiväisen leivän hankkiminen on kokopäiväinen ponnistus, ja hengissä pysyminen vaatii toimimaan lakeja ja totuttuja käytänteitä vastaan?
Maailmalla on tällä hetkellä paljon ihmisiä, jotka ovat eläneet jatkuvan kriisin ja pahenevan pulan keskellä paljon kauemmin kuin ensimmäisen maailmansodan ajan suomalaiset tai eurooppalaiset. Monet helsinkiläiset pyrkivät jättämään kaupungin vuosina 1917 ja 1918. Samoja ratkaisuja tehdään vuonna 2017 päivittäin Lähi-Idässä ja Saharan eteläpuolella. Mistä lähtökohdista me arvioimme heidän päätöksiään? Tänään on helppo nähdä, että sisällissotamme oli osa isoa eurooppalaista mullistusta, josta selvittiin aikanaan, mutta aikalaisille kysymys oli selviämisestä päivästä toiseen.
Kaupunginmuseo haluaa tarjota alustan näille keskusteluille. Hakasalmen huvilassa avataan helmikuun alussa 2018 valokuvainstallaatio, jonka tekevät valokuvaajat Jan Kaila ja Japo Knuutila. Sen yhteydessä esitetään näytelmä, jota paraikaa kirjoittaa Sirpa Kähkönen. Lisää projektista kerromme syksyllä 2017.
Minna Sarantola-Weiss
yksikönpäällikkö
Helsingin kaupunginmuseo
