As. Oy Kontu (1906–07) – helsinkiläinen työväenasuntoyhtiö
Vuonna 1907 rakennettu As. Oy Kontu sijaitsee Ullanlinnan ytimessä, näkyvällä paikalla Tehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmalla. Moni ohikulkija on varmasti kiinnittänyt huomionsa näyttävään jugend-tyyliseen kivitaloon Kapteeninpuistikon äärellä. Kiinnostavan kaupunkikuvan takana on myös pala helsinkiläistä historiaa, kaupungin kasvun kiihkeimmiltä vuosilta.
Helsinki kasvoi pieneksi suurkaupungiksi 1900-luvun alussa. Eräänä merkkipaaluna pidettiin 100 000 asukkaan rajaa, jonka kaupunki uuden vuosisadan alussa tavoitti. Kaupunkiin muuttaneet uudet asukkaat olivat työväestöä, joka saapui työmahdollisuuksien, elannon ja kaupunkielämän imussa. Kaupungin laajennusalueita kaupunginniemellä olivat tuolloin Ullanlinna, Eira ja Katajanokka, jotka liitettiin kaupungin asemakaava-alueeseen 1800-luvun lopussa.
Rakentamisen tahti oli kiivas. Kaupungissa valmistui vuosien 1906–08 välillä peräti yli sata asuinrakennusta vuodessa, mikä oli ennenkuulumaton määrä. Näin suuri määrä asetti haasteita ajan kaupunkisuunnittelulle ja rakennusvalvonnalle, jonka pyrkimyksiin kuului tuolloinkin kauniin, terveellisen ja turvallisen kaupungin toteuttaminen. Uusi teema oli yhteiskunnallista painoarvoa saanut asuntokysymys; millaisia asuntoja kaupungin työväestölle, ammattimiehille, pikkuvirkamiehille ja -kauppiaille rakennettaisiin? Ryhdyttiin kehittämään edullisia ja asuttavuudeltaan toimivia pienasuntoja ja työväenasuntoja.
Esimerkki aikakauden työväen asuintalosta on vuonna 1906 suunniteltu As. Oy Kontu Tehtaankadun varrella. Työväen asumisen perustasoa edustavien niukkojen hellahuoneiden sijaan rakennus käsitti huoneen ja keittiön väljästi mitoitettuja asuntoja, joissa taloustyöt ja asuminen oli erotettu omiin tiloihin. Asuinhuoneet sijoitettiin kadun suuntaan, josta ne saivat terveellistä valoa kahden ikkuna-aukon kautta tavanomaisen yhden ikkunan sijaan. Säätyläisasuntojen esikuvista käyttöön olivat tulleet myös asuinhuoneen tilavat alkovit, joka tarjosivat asumiseen myös yksityisyyttä. Näissä huoneistoissa oli lisäksi oma kylpyhuone ja vesivessa, mikä oli huomattava uudistus käytössä olleisiin pihojen tai porrashuoneiden yhteiskäymälöihin. Keittiöön avautui oma sisäänkäynti, jolloin tilaa voitiin käyttää asuinhuonetta häiritsemättä, tai jopa erottaa alivuokralaisten käyttöön – mitä hyödynnettiinkin yleisesti. Työväenperheiden tarpeet nähtiin niukkoina, lisäksi suuri osa työväestöä oli perheettömiä. Hellahuoneiden sijaan yhden huoneen ja keittiön asunnoista muodostuikin nopeasti yleistynyt ratkaisu; Ullanlinnassa vuonna 1910 kaupunginosan asunnoista peräti 38% edusti tätä tyyppiä.
As. Oy Konnun asunnot olivat pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta yhdenmuotoisia, yhtiön osakkaiden tasa-arvoisen ihanteen mukaisesti. Yhdenmukaisista huoneistoista huolimatta rakennuksen julkisivut ovat eloisia ja vaihtelevia. Julkisivut jaoteltiin symmetrisesti ja siihen liittyi keskiakselia korostava päätyaihe. Symmetriaa rikastuttivat vaihtelevan muotoiset erkkerit ja tornit, ja myös luonnonkiveä käytettiin tiilimuurin elävöittämiseen. Tehtaanpuistikon julkisivua koristavien luonnonkivisten tornien ilme noudattaa Viipurin linnan hiljan rakennettuja tornipäätteitä. Näin haluttiin ilmaista kansallista henkeä ja samalla rakennus sai vankan linnamaisen identiteetin. Keskiaikaisia perinteitä seurasivat myös kulmatornin räystään katveisiin sijoittuvat kasvomaskit, joiden esikuvat vartioivat mm. Hattulan keskiaikaista kirkkoa. Julkisivut rapattiin moderniin tapaan vaaleiksi.
Arkkitehtuurin ja kaupunkikuvan tyylinmukaisuuteen osoitettiin keisarillisen pääkaupungin perinteiden mukaan paljon painoarvoa. Suunnittelulta edellytettiin korkeatasoista arkkitehtonista makua ja laatua. Arkkitehtonisen laadun varmistamiseksi julkisivupiirustukset Helsingissä tarkastettiin valtion keskusvirastossa Yleisten rakennusten ylihallituksessa, vaikka rakennusvalvonta muuten oli kaupungin maistraatin käsissä. As. Oy Konnun julkisivusuunnitelmat olivat rakennusmestarien Lindroos ja Jaakkola v. 1906 laatimat. Nekin hyväksyttiin sellaisenaan valtion keskusvirastossa.
Rakennusmestarit Helsingissä saivat vuosisadan alun kiihkeinä rakentamisen vuosina monia tilaisuuksia näkyviin suunnittelutehtäviin, erityisesti työväenasumisen piirissä. Työväestön piiristä tulleet rakennusmestarit olivat saaneet kokemusta työskennellessään arkkitehtitoimistoissa ja osa heistä rohkaistui itsenäisiksi rakennussuunnittelijoiksi. Heillä oli varmasti korvaa myös työväen rakennustehtävien tarpeille. Rakennusmestarien parhaimmissa suunnitelmissa erottui pyrkimys käytännöllisten ja teknisten piirteiden kehittämiseen.
Vertailun arkkitehtien ja rakennusmestarien suunnittelemien kohteiden välillä voi tehdä rinnastamalla As. Oy Kontua Kapteeninpuistikon rakennuksista As. Oy Mielikkiin (1905-06, Kapteeninkatu 20) ja H. W. Schalinin taloon (1901-02, Kapteeninkatu 11). Nämä erään ajan tunnetuimman arkkitehdin Usko Nyströmin suunnittelemat kohteet edustavat arkkitehtuurinsa uutta luovalla otteellaan sellaista taiteellista laatua johon As. Oy Konnun suunnitelleiden rakennusmestareiden taidot eivät kylläkään yltäneet. Rakennusmestarin suunnitelmassa tätä korvasivat julkisivuaiheiden runsaus ja niiden eloisa käyttö. Asuntojen suunnittelussa rakennusmestarit olivat toisenlaisessa suhteessa toimeksiantajiin, tuleviin asukkaisiin. As. Oy Konnun suunnittelijat olivat nostaneet esiin asumisen laatuun ja käytäntöihin sellaisia tekijöitä, jota esimerkiksi As. Oy Mielikin pienasuntojen taloudellista tehokkuutta korostavassa niukkuudessa ei esiinny. Tästä näkökulmasta Jugend-rakennukset ovatkin kokonaisuuksia, joissa sekä esteettiset että käytännölliset piirteet luovat synteesin, kukin kohde omista lähtökohdistaan.
As. Oy Konnun sisäänkäynneissä arkkitehtuurin olemus tiivistyy. Näyttävät raskasrakenteiset sisäänkäyntiportaalit hakattiin punertavasta graniitista, joka pylväineen ja varjoisine holveineen luo sisäänkäyntiä suojaavan tunnelman. Alkuperäiset porrashuoneen ovet on rakennuksessa kuitenkin vaihdettu moderneihin teräs-lasi-oviin vuonna 1963, jolloin alkuperäiset umpinaiset ja käsityötä olevat ovet menetettiin. Sisäänkäynnistä siirrytään pitkänomaisen eteiskäytävän kautta pihanpuoleisiin porrashuoneisiin; käytävä on rytmitetty suipoin holvikaarin. Sisäänkäynnin seinät on kauttaaltaan koristettu rappauksesta muotoillulla ja monivärisesti maalatulla köynnösreliefillä, seinien alaosat on marmoroitu muistuttamaan punaista graniittia.
Kukin asuinkerroksista käsittää kaksi huoneistoa. Huoneistojen pääovet ovat väljiä, ja niihin liittyy lasirakenteita ovilehdissä ja yläikkunoissa. Keittiön ovet ovat pienempiä ja rakenteeltaan umpinaisia. Kaikki peiliovet on varustettu yksityiskohtaisin koristeornamentein ja -leikkauksin. Portaiden kulkua on helpotettu tekemällä niiden nousu loivaksi ja tavanomaista leveämmiksi, mikä on parantanut käytettävyyttä. As. Oy Konnun portaat suunniteltiin ja rakennettiin kävellen noustaviksi. Ikkunat tekevät porrashuoneista valoisia ja selkeitä. Siirtymä kadulta huoneistoihin on arkkitehtuurin keinoin rakennettu juhlavaksi tapahtumaksi. Sisäänkäynteihin liittyvät laadukkaat materiaalit ja korkeatasoinen työn jälki olivat kunniaksi tekijöilleen ja työväen asuntorakennukselle, ja yhä edelleen tila tervehtii kulkijoita ilolla ja arvokkuudella.
Jugend-rakennusten merkitys helsinkiläisessä kaupunkikuvassa tunnustettiin viimeistään 1960–70-luvun taitteessa, mistä eteenpäin vuosisadan vaihteen helsinkiläisen rakennusperinnön vaaliminen on ollut yhteisesti tunnistettu tavoite. Helsinkiläinen jugend-arkkitehtuuri on monimuotoista. Säilyttämisen arvoisia ovat niin arkkitehtien suunnittelemat taiteellisesti huomattavan korkealatuiset jugend-monumentit kuin rakennusmestareiden huolella suunnittelemat pienasuntokohteet, kuten As. Oy Kontu. Se onkin asemakaavassa v. 1983 varustettu rakennussuojelumerkinnällä, joka estää rakennuksen tai sen osan purkamisen.
Porrashuoneet ovat olennainen osa kokonaistaideteoksiksi suunniteltuja jugend-rakennuksia. Uhka porrashuoneiden säilymiselle ovat kuitenkin harkitsemattomasti toteutetut jälkiasennushissit. Jotta arvokasta helsinkiläistä rakennusperintöä ei menetettäisi tulisi jugend-rakennusten porrashuoneisiin suhtautua alkuperäisinä säilytettävinä rakennusosina ja hakea ratkaisuja esteettömyyden parantamiseen sellaisin tavoin, jotka eivät pura tai peruuttamattomasti heikennä arvokkaiden kohteiden rakennus- ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Porrashuoneiden purkaminen ja leikkaaminen uusiksi hissikuiluiksi on toimenpide, joka tuhoaa alkuperäisen arkkitehtuurin tilan ja sen kokemisen edellytykset. Rakennusten historian tutkiminen ja arvojen tunnistaminen antaa lähtökohta säilyttämisen tavoitteelle.
Mikko Lindqvist, Helsingin kaupunginmuseo
