Kalasataman Konttiaukio, omaehtoisen kaupunkikulttuurin saareke Helsingin Sompasaaressa
Helsingin kaupunginmuseon neljännessä kerroksessa on auki näyttely Tiloissa: Omaehtoisia musiikin paikkoja Helsingissä, jonka aiheena on 2000-luvun helsinkiläisten alakulttuurien harvalukuiset musiikin esittämispaikat. Näyttelyn tekemistä ohjanneena taustaideana oli erilaisten tilojen toimivan kurkistusaukkoina Helsingin energisten ja ilmaisurikkaiden musiikkiskenejen tekemään monipuoliseen musiikkiin. Näyttelyn eri paikat ovat itsessään erilaisia toisistaan — vallatuista taloista yritysyhteistyössä toteutettuihin katutapahtumiin. Jokaisen paikan kautta yleisölle aukeaa pintaraapaisu siihen musiikilliseen ja muuhun kulttuuriseen antiin, jota nämä omaehtoisen kulttuurin ”urbaanit saarekkeet” ovat emännöineet.
Näkymä Konttiaukiolta, ympärillä vielä rakentamatonta Kalasataman aluetta. Kuva: Marko Tukiainen
Yksi Tiloissa-näyttelyssä esillä olevista tiloista on vuosina 2010–2014 Helsingin Sompasaaressa toiminut Konttiaukio. Se oli nimensä mukaisesti ulkoilmassa sijainnut hevosenkenkämuodostelmaan kasatuista rahtikonteista koostunut elävän musiikin tapahtumapaikka. Kesäisin se tarjosi puitteet erilaiselle musiikille punkista hip hopiin ja elektronisesta tanssimusiikista noiseen. Yleensä esiintymiset tapahtuivat kasattavien telttojen alla konttien edessä, mutta sateen sattuessa saattoi keikka jatkua myös kontin sisällä. Avaraan ulkotilaan yleisöä mahtui monisatapäinen määrä. Musiikin lisäksi Konttiaukio tarjosi kodin muun muassa pyöräpajalle, Kalasatamien melojille ja taidenäyttelyille.
Konttiaukion Pajafest 2012 -tapahtumassa järjestettiin mm. päivittäistä pyöräpajatoimintaa. Kuva: Anni Waris
Konttiaukion toimintaperiaate oli yksinkertainen: Järjestäjille tarjottiin ilmaiseksi käyttöön tila, sähkö ja tarvittava esitystekniikka. Kuka vain kaupunkilainen, joka halusi järjestää avointa, maksutonta ja epäkaupallista kulttuuritoimintaa saattoi sen tehdä. Konttiaukion taustatoimijat olivat ensin Bermuda Helsinki ja Kalasataman melojat, mutta myöhemmin myös Oranssi ry vastasi sen toiminnasta. Ensiksi mainittu organisoi paikan varauskalenterin, tiedotti tapahtumista ja sopi järjestäjien kanssa toimintaperiaatteista. Oranssi alkoi pyörittämään paikan arkea kesällä 2011 ja järjesti sinne myös itse tapahtumia. Yhdistyksen kautta ohjattiin myös pieniä tapahtuma-avustuksia Konttiaukion aktiiveille.
Näyttelyn taustatutkimusta varten kerättyyn aineistoon peilatessa Konttiaukio edustaa tyypillistä »vaihtoehtoista» kulttuuritilaa 2000-luvun Helsingissä. Näyttelyä varten kerättiin verkkokyselyaineisto yhteistyössä Musiikkiarkiston kanssa syksyllä 2019. Kyselyn aiheena oli »helsinkiläiset ruohonjuuritason epämuodolliset ja epäkaupalliset musiikin tekemisen ja esittämisen paikat ja DIY-musiikkipiirien elinvoimaiset rihmastot. » Vastauksia tuli yhteensä 82 ja 11 niistä käsitteli Konttiaukiota. Arkea — ja etenkin — juhlaa Konttiaukiolla yksi vastaaja kuvaa näin:
»Usein Konttiaukiolla soitti vähintään kolme tai neljä bändiä saman illan aikana. Joskus luku saattoi olla lähemmäs kymmenen. Usein keikat alkoivat aika aikaisin. Käytiin jossain ostamassa omat juomat mukaan ja mentiin istuskelemaan Konttiaukiolle. Katseltiin keikkoja ja juhlittiin. Joskus tuli nälkä tai juomat loppuivat ja piti käydä fillarilla Kurvissa kaupassa. Illalla jatkettiin Sompasaunalle tai Kallion baareihin.»
DJ Bobby Speed / Kuti77, Local Underground, esiintymässä Konttiaukiolla heinäkuussa 2011. Kuva: Mari Mur, ig:@lyramur
Ulkoilmapaikkana Konttiaukio edustaa kyselyaineiston toiseksi yleisintä tilatyyppiä — yleisimmän ollessa omaehtoiselle kulttuurille omistetut rakennukset. Muut tilatyypit olivat erilliset huoneet tai salit isommissa rakennuksissa ja aineiston yksinäinen kulttuurilaiva m/s Illusia. Muiden tilojen kanssa Konttiaukio jakaa rujonpuoleisen ja alakulttuuristen merkkien— Konttiaukion tapauksessa graffiittien, tagien ja tapahtumajulisteiden — täyttämän ulkoasun, joka erotti sen muusta kaupunkirakenteesta.
Konttiaukion sijainti Helsingin kantakaupungin reunamien jättömailla tekee paikasta sitäkin tyypillisemmän. Suurin osa aineiston 34 kulttuuritilasta sijaitsi juuri kantakaupungissa, mutta suhteellisen etäällä sen ytimistä — kuten joukkoliikenteen risteämäkohdista ja kulttuurin tai kaupan keskittymistä. Konttiaukio sijaitsi kirjaimellisesti keskellä työmaata. Moni paikassa vieraillut varmasti muistaakin alati vaihtuneet kulkureitit, jotka puikkelehtivat läpi rakennustyömaiden sokkelon — milloin Hanasaaren puoleiselta rannalta, milloin Mustikkamaan.
Konttiaukiolle oli ensikertalaisen vaikea löytää, mutta sieltä kummunnut musiikki auttoi ohjaamaan perille. Kauas kantautuneet äänet houkuttelivat paikalle joskus myös poliisin. Aineiston kertomuksille oli tyypillistä, että poliisi suhtautui omaehtoisten tilojen juhlijoihin maltillisesti ja sallivasti, mutta vastauksissa oli myös kaksi kuvausta poliisin yksiselitteisistä ylilyönneistä. Yksi muistelija epäilee Konttiaukion syrjäisen sijainnin pelastaneen sen bileet poliisin puuttumiselta: »Uskon että alue oli yksinkertaisesti niin syrjässä ja hankalan ajoreitin päässä, että poliisi ja kaupunki katsoivat toimintaa läpi sormien. Alue oli myös varsin avoin eikä siellä ollut juurikaan — konttien lisäksi —väliaikaisrakennelmia. Näin ollen esimerkiksi tulipalon, sortumisten tai muiden yleisöä uhkaavien onnettomuuksien riski oli pieni.»
Konttiaukiossa oli myös jotain hyvin poikkeuksellista — se oli luvanvarainen ja rahoitettu tila, jolla oli kaupungin siunaus. Yleisesti ottaen kyselyvastauksista piirtyy kuva, että Helsingin kaupungilta ja sen eri toimialoilta puuttuu yhtenäinen toimintamalli tyhjillään olevan kaupunkitilan kulttuuriselle ja sosiaaliselle väliaikaiskäytölle sekä suhtautuminen talon- ja kadunvaltauksiin. Etenkin talonvaltauksien kohdalla näyttää olevan arpapeliä, miten valtaukseen suhtaudutaan — riippuen instituutiosta ja henkilöstä, johon valtaajat saavat luotua yhteyden. Esimerkiksi yksi valtaaja kertoi tilan saaneen vuokrasopimuksen oltuaan yhteydessä ”entiseksi talonvaltaajaksi” luonnehdittuun kaupunkiympäristöstä vastaavaan apulaispormestariin Anni Sinnemäkeen. Toisen tilan vuokrasopimuksen kerrottiin tulleen puretuksi sen jälkeen, kun vastaava virkamies vaihtui, jonka jälkeen vuokralaiset valtasivat tilan. Luvalliset ja aktiivista jatkuvaa toimintaa pyörittävät kaupunkitilakokeilut ovat joutuneet päättämään toimintansa käytännössä aina alle viidessä vuodessa toiminnan alusta. Lisäksi osa vastaajista toi esiin kuinka omaehtoisen kulttuurintekijöille ei ole tarjolla instituutionaalista tai taloudellista tukea — kaupungin kyvyttömyyden tunnistaa omaehtoisen kulttuurin arvon.
Konttiaukion kohdalla Helsinki suorastaan halusi kulttuuria Sompasaaren alueelle tehdäkseen rakentuvasta asuinalueesta tutumman mahdollisille asukkaille. Suurin osa aineiston paikoista kärsi rahoituksen puutteesta — ja näin ollen tilojen huonokuntoisuudesta ja tarvittavan tekniikan puutteesta. Konttiaukio sai tukea niin sanotulle prosenttiperiaatteelle varatusta rahasta — yksi prosentti rakennushankkeen budjetista varataan taiteeseen. Konttiaukio onkin malliesimerkki siitä, miten — pienillä taloudellisilla panostuksilla — kaupunki voi mahdollistaa omaehtoisen kulttuurin kukoistuksen ja laajemman positiivisen vaikutuksen kaupungin sosiaaliselle ja kulttuuriselle rakentumiselle.
Monien vaihtoehtoisten kulttuuritilojen tavoin Konttiaukion taustatoimijat pyrkivät luomaan ilmapiirin, jossa osallistuminen omaehtoiseen kulttuuriin — sekä kokijana että tekijänä — olisi mahdollista mahdollisimman monelle, matalalla kynnyksellä ja henki mukaan ottava. Konttiaukion kohdalla tätä oli kommentoinut erityisesti tapahtumajärjestäjät, jotka kertoivat kuinka kynnyksetön osallistuminen tarkoitti tapahtumia Konttiaukiolla, mutta ennen kaikkea musiikin, taiteen ja kulttuurielämän ruokkimista ylipäätään. Tilan merkitystä kommentoi elektronisen musiikin tapahtumia tilassa 2012–2014 järjestänyt henkilö:
»Konttiaukiolla oli mahdollisuus kokeilla, epäonnistua ja oppia tapahtumien järjestämiseen liittyviä asioita. Siitä muodostuikin nopeasti ponnahduslauta ja koti kymmenille eri epäkaupalliselle toimijalle [sic], pääasiassa musiikkitapahtumien järjestäjille.»
Samoin punk- ja vaihtoehtomusiikkitapahtumia järjestänyt henkilö kokee, että tila mahdollisti kokeilemaan uusia asioita ennakkoluulottomasti ja vahvisti kulttuurikentän yhteisöjä:
»Tietynlainen vapaus, se että on mahdollista tehdä erilaista ja ehkä uudenlaista juttua pienillä riskeillä vapaassa ilmapiirissä on ollut itselle aina tärkeää. Ja se että tila ja tapahtuma on mahdollisimman monelle helposti lähestyttävä […] Omaehtoisessa tilassa toimiminen luo usein myös uusia yhteisöjä ja yhdistää samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä ja niillä on ollut omaan elämään todella iso vaikutus niin sosiaalisesti kuin taiteellisestikin.»
Konttiaukion toiminnan pyörittämisestä vastannut henkilö nostaa esiin, kuinka tilan »avaimet käteen» -periaate kasvatti nuorista populaarikulttuuri-intoilijoista itsenäisiä toimijoita:
»Ehkä isoin juttu itselle on ollut oppia ja huomata, kuinka nuoret kaupunkikulttuurin tekijät pystyvät tekemään itsenäisesti ja vailla liikaa holhousta todella upeaa toimintaa ja tapahtumia. Vastuun antaminen on johtanut vastuiden itsenäiseen kantamiseen.»
Aineiston paikoille tyypillisesti Konttiaukion elinkaari oli lyhyt. Itse asiassa viisi kesää samassa sijainnissa hipoi ennätyslukemia — muutamaa vuosikymmenet tukevasti paikallaan seissyttä vakaarahoitteista poikkeusta lukuun ottamatta —, koska osa pysyväksikin tarkoitetuista tiloista joutui lopettamaan toimintansa vain parissa viikossa. Jopa Oranssin kaltainen vakiintunut kulttuuritoimija on seilannut 2000-luvun aikana ympäri Helsinkiä ennen ankkuroitumistaan nykyiseen sijaintiinsa Suvilahden entisen kaasulaitoksen rakennuksessa numero 11.
Kulttuurielämän Konttiaukiolla lopetti sama toimija, joka sen mahdollisti — Helsingin kaupunki. Alueen ensimmäiset rakennukset valmistuivat 2014 ja vuosikymmenen alkuvuosien läpiyön mittaiset bileet olivat historiaa. Kun hiljaisuuden oli tultava kello 22, kertoo tämä tilassa toiminut keikkajärjestäjä päättäneensä laittaa pillit pussiin:
»Ennen Konttiaukion lopullista loppua omat keikkajärkkäilyt siellä alkoivat hiipua, kun viereen rakennettiin uusia kerrostaloja, mistä tuli naapureilta valituksia melusta ja tilasta katosi siinä aika paljon, kun tietynlainen vapaus alkoi kadota tiukkoihin soittoaikoihin ja valituksista johtuviin visiitteihin virkavallan tasolta.»
Samalla tilan rahoitusjärjestelyihin oli tulossa muutoksia, joka sai tilan taustalla toimineen organisaation lyömään viimeisen naulan.
Kirjoittaja:
Juho Hänninen on omaehtoiseen kulttuuriin erikoistunut talous- ja sosiaalihistorian ja kaupunkitutkimuksen maisteri. Juho on yksi Tiloissa-näyttelyn kuraattoreista. Hän työskentelee projektitutkijana Taide- ja museokeskus Sinkan Nuoruuteni Kerava -hankkeessa kaupungin 1970- ja 80-lukujen nuorisokulttuurista. Omaehtoista kulttuuria Juho on ollut tekemässä, dokumentoimassa ja arkistoimassa esimerkiksi TEKKEN-pienlehden, Oranssin pienlehtiarkiston ja useiden omakustannettua punkkia esittelevien kokoelma-albumien kautta. Juhon kaupunkitutkimuksen maisteritutkielma perustuu Helsingin kaupunginmuseon ja Musiikkiarkiston keräämään aineistoon.
Juho Hännisen maisteritutkielma, joka syntyi osana näyttelyn taustatutkimusta: Urban DIY Enclaves? : The ‘Alternative’ Cultural Spaces of Helsinki’s Music Scenes 2000–2019
