Helsingin vanhimman puutalon vaiheista löytyi yllätyksiä
Helsingin vanhimman puutalon vaiheista löytyi yllätyksiä, kun kaupunginmuseon tutkijat paneutuivat Ruiskumestarin talon historiaan uusista näkökulmista ja uusia lähteitä käyttäen. Löytöjä esitellään uutuuskirjassa, jossa asukkaiden kohtalot avautuvat värikkäinä ja koskettavina. Harvinaisen hyvin säilyneiden rakennusten pienetkin yksityiskohdat kertovat tarinansa kaksikielisessä, runsaasti kuvitetussa teoksessa.
Kruununhaassa Kristianinkatu 12:ssa sijaitsevat Helsingin kantakaupungin vanhimmat puiset asuinrakennukset. Vuonna 1816 valmistuneet talot ovat arvokas jäänne 1800-luvun puutalovaltaisesta Helsingistä, joka katosi lähes täysin kivikorttelien alle 1900-luvulla. Osoite on tullut nykyhelsinkiläisille tutuksi, koska kaupunginmuseo avasi siellä 1980 Ruiskumestarin taloksi nimetyn kotimuseon. Vuosikymmenten mittaan museosta on muodostunut erityisesti lapsiryhmien suosikki ja myös monelle aikuiselle vuotuinen käyntikohde varsinkin joulun aikaan.
Uusi tutkimus muutti talon historiaa
Museota valmisteltaessa 1970-luvulla rakennuksia ja niiden omistajia tutkittiin, mutta auki jäi monia kysymyksiä, jotka ovat kauan askarruttaneet niin museon henkilökuntaa kuin kävijöitäkin. Vastauksia tarjoaa kaupunginmuseon uusi kirja, jota tehdessä on hyödynnetty aiemmin vähälle huomiolle jääneitä aineistoja sekä uusia tutkimustuloksia ja näkökulmia. Ennen tuntemattomia lähteitä löytyi hämmästyttävän paljon, ja niiden pohjalta käsitys Kristianinkatu 12:n vaiheista muuttui ratkaisevasti.
Kristianinkatu 12:n ensimmäinen omistaja oli merimiehenleski Christina Wörtin. Hänen on oletettu myös rakennuttaneen talot, vaikka köyhän ja viimeiset vuotensa vuoteenomana olleen vanhuksen mahdollisuuksia tähän on ihmetelty. Taustalta on nyt paljastunut erikoinen ja kiehtova tarina, johon liittyy muun muassa ylhäinen venäläinen upseeri, epäsäätyinen avioliitto, kelju holhooja ja monipolvinen oikeusjuttu.
Nykyinen kotimuseo kuvaa ruiskumestari Alexander Wickholmin perheen asumista vuoden 1860 paikkeilla. Wickholmienkin vaiheet tunnetaan nyt tarkemmin. Esiin on piirtynyt kertomus vaatimattomista oloista lähteneestä, ahkerasta ja kunnianhimoisesta nuorukaisesta, joka onnistui luomaan pitkän uran kaupungin pikkuvirkamiehenä ja sen rinnalla huomattavan omaisuuden talonomistajana. Vauraudesta huolimatta perheen jälkeläisten elämää leimasivat sairaudet ja epäonni.
Alexander Wickholmin tyttärentytär, tanssitaiteilija Martta Bröyer, saa kirjassa ansaitusti paljon huomiota. Hän on merkittävä paitsi modernin tanssin varhaisena, omalaatuisena edustajana myös sukutalonsa sinnikkäänä vaalijana ja pelastajana, jonka uraauurtavaa työtä nykyinen Ruiskumestarin talo jatkaa.
Erikoislaatuinen rakennus
Alkujaan Helsingin ulkolaidalle, Siltavuoren kivisille rinteille noussut talo oli saleineen ja kamareineen poikkeuksellisen säätyläismäinen asumus naapuruston merimiesmökkien joukossa. Rakennus on 200 vuodessa muuttunut vain vähän, ja siinä on säilynyt runsaasti vanhoja kerrostumia, joiden avulla kirjassa esitellään asumisen muutoksia puutalojen Helsingissä. Kirjan luettuaan Ruiskumestarin talon näkee uusin silmin ja museovierailusta tulee syvempi elämys.
Keskustelutilaisuus Helsingin kaupunginmuseossa keskiviikkona 8.12. klo 18
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Panu Savolainen keskustelee kirjoittajien kanssa Ruiskumestarin talo -kirjan herättämistä ajatuksista ja kysymyksistä. Tekijöistä tilaisuuteen osallistuvat tutkija Jere Jäppinen, palveluvastaava Anne Rysti ja arkkitehti Mikko Lindqvist. Keskustelutilaisuuteen on vapaa pääsy.
Ruiskumestarin talo. Kuva: Maija Astikainen / Helsingin kaupunginmuseo
