Nykydokumentointia jo 114 vuotta

Nykydokumentointi tarkoittaa nykyajan elämän, ilmiöiden ja tapahtumien tallentamista tuleville polville. Dokumentointia tehdään haastattelemalla sekä valokuvaamalla ja videoimalla. Helsingin kaupunginmuseo on tallentanut kaupunkilaisten elämää ja oman aikansa ilmiöitä tulevaisuuden helsinkiläisille koko olomassaolonsa ajan – jo yli sata vuotta.

Helsingin kaupunginmuseo sai alkunsa nykydokumentointiprojektista. Vuonna 1906 museon edeltäjä, Helsingin muinaismuistolautakunta, käynnisti uraauurtavan valokuvausohjelman –  muuttuvaa kaupunkia ja sen elämää tallentamaan palkattiin Signe Brander, lahjakas ja teknisesti taitava valokuvaaja. Kuvausohjelma suunniteltiin yksityiskohtaisesti ja lautakunta seurasi tarkasti kaupungin kehitystä.  Branderin kaupunginmuseolle kuvaamat tuhatkunta kuvaa ovat nykyään tunnettu ja rakastettu osa museon kokoelmia.

 

 

Museon ja Signe Branderin tiet erkanivat vuonna 1913. Kaupungin tallentaminen jatkui kuitenkin katkeamattomana, esimerkiksi monipuolinen valokuvaaja Eric Sundström kuvasi museolle paljon kuten myös museonjohtajana vuosina 1913–1920 toiminut Nils Wasastjerna.

Toisen maailmansodan jälkeen Helsinki laajeni ja rakennustoiminta oli taas vilkasta.  Kaupunginmuseo jatkoi tallennustyötä dokumentoimalla kattavasti esikaupunkirakentamista. Myös kantakaupungin purettaviksi joutuneet vanhat rakennukset pyrittiin kuvaamaan. Usein museon valokuvaaja ehti paikalle kuitenkin vasta purkutöiden alettua.

 

 

Oman ajan dokumentointi nousi entistä tärkeämmäksi 1970-luvulla. Museonjohtaja Jarno Peltosen johdolla museo aloitti yhteistyön Helsingin yliopiston kansatieteen laitoksen kanssa ja käynnisti kaupunkikansatieteelliset tutkimukset. Kunnianhimoisilla haastatteluilla ja kuvauksilla tallennettiin kaupunkiasumista mm. Töölössä ja Kalliossa. 1970-luvulla yleistyi myös oman ajan esineellinen tallennus. Kesän 1974 alennusmyynneistä esimerkiksi ostettiin museon kokoelmiin asukokonaisuudet ja hiekkalelut kuvitteelliselle lapsiperheelle. Muotia tallennettiin myös valokuvaamalla samoin kuin juhlatapoja, liikennettä ja mielenosoituksia.

 

 

 

 

 

Kaupunkikulttuurin ja Helsingin ja helsinkiläisten arjen tallennus jatkui 1980- ja 90-luvuilla ja nykyajan ilmiöt ja tapahtumat nousivat museon tallennustyön painopisteeksi. Lamavuosien leipäjonot ja kirpputorit ja myös kaupungin kansainvälistyminen on tallennettu kokoelmiin paitsi haastatteluin ja valokuvin myös ostamalla yhden kirpputorimyyjän koko myyntipöytä Hietalahden torilta.

2000-luvulla kaupunginmuseo on keskittynyt dokumentoimaan kaupunkia yhä enemmän työn ja sen tekijöiden näkökulmasta. Kokoelmiin on tallennettu esimerkiksi päivä Annankadun Subway -pikaruokaravintolassa ja Pohjois-Helsingin musiikkiopiston vauvamuskaritunti Malmitalossa.

 

 

 

 

Kaupunginmuseo osallistuu aktiivisesti suomalaisten museoiden valtakunnalliseen tallennus- ja kokoelmayhteistyöhön. Yhteisissä hankkeissa museot dokumentoivat samaa teemaa omasta näkökulmastaan, jolloin tulevaisuuden asiakkaille ja tutkijoille voidaan tallentaa laajempi kokonaisuus. Myös näyttelyprojekteissa tehdään usein nykydokumentointia. Uutta on vapaaehtoisten osallistuminen dokumentointiin. Museon Kuvaussakki-vapaaehtoisryhmä valokuvaa kaupunkia yhdessä sovittujen aiheiden näkökulmasta. Nykydokumentoinnit tehdään aina kulloisenkin ajan menetelmien ja käsitysten pohjalta ja ne välittävätkin tietoa paitsi dokumentoitavista ilmiöstä, myös tallennusajankohdan arvoista ja asenteista.

 

 

Keväällä 2020 kaupungimme arki oli osin poikkeuksellista. Helsingin kaupunginmuseon koronadokumentoinnin keskipisteessä oli kaupungin ja seurakuntayhtymän yhteisen Helsinki-avun toiminta. Museo dokumentoi toimintaa sekä avunsaajien että Helsinki-apuun siirtyneiden kaupungin työntekijöiden näkökulmasta.