Yhteistyö Helsingin kaupungin kanssa – mahdollisuuksien vai mahdottomuuden taidetta?
MV: Puhun aivan nopeesti…
AJ: Hei, mä koitan, pitäkää ne vielä. Mä koitan ottaa vielä semmosen kuvan missä te näytte kaikki, kun äsken ainakin joku puuttu… No niin.
[naurua]
MH: Jees. Mä haluun kanssa jonkun tommosen.
[keikkajuonto: Haluuttekste kuulla?]
[yleisö: Halutaan!]
[keikkajuonto: Hienoa, et ootte täällä.]
[live-musiikkia keikalla]
[keikkajuonto: Haluuttekste kuulla?]
[keikkakävijä: Meillä oli kivaa, antakaa pitää hauskaa, tää maailma on myös meidän!]
[kaiku: Tää maailma on myös meidän!]
Alkujuonto: Helsingin kaupunginmuseo esittää: TILOISSA – Omaehtoisia musiikin paikkoja. Näyttely kaupunginmuseon neljännessä kerroksessa. Yksi näyttelyn kuraattoreista, Mervi Vuorela, keskustelee teemoista.
MV: Kuuntelet TILOISSA-podcastia, joka käsittelee marraskuun 13. päivä aukeavaa TILOISSA-näyttelyä. Tässä näyttelyssä on esillä omaehtoisia musiikin esittämispaikkoja 2000-luvun Helsingissä. Näissä podcasteissa minä, eli Vuorelan Mervi, keskustelen vaihtuvien vieraiden kanssa sellaisista asioista, jotka sivuaa tai syventää tämän näyttelyn teemoja.
Tänään meidän aiheena on Helsingin kaupungin suhde omaehtoisiin musiikkitiloihin ja niin ikään omaehtoisten musiikkitapahtumien järjestämiseen. Jutellaan vähän siitä kuinka helppoa tai vastaavasti vaikeaa kaupungin kanssa on asioida, ja mitkä mahtaa olla ne kriteerit, joilla kaupungin ovet todennäköisimmin aukeaa tai ei aukea. Tästä asiasta on mun kanssa tänään saapuneet keskustelemaan mm. Kallio Block Partya, Herttoniemen Block Partya ja Kontula Electronia tuottanut Mikko Heinänen. Lisäksi kuraattorina erilaisille vaihtoehtotilojen taideprojekteille toimiva Anna Jensen. Tervetuloa.
AJ: Kiitoksia.
MH: Kiitos, kiitos.
MV: Haluatteko täydentää identiteettiänne vai meniks tää nyt ihan oikein?
MH: Kyllä mä luulen että se oli ihan… Olis mulla muutakin, mutta ei me nyt perhokalastusta ruveta sotkemaan tähän.
[naurua]
MV: Miksei?
MH: [naurahtaa].
AJ: Mut tosi kiinnostava aihe ja lähellä sydäntä. Kiva päästä puhumaan siitä, kun on monien kaupunkien kanssa aiheesta vääntänyt moneen otteeseen.
MV: No, aloitetaan saman tien tämmöisellä isolla kysymyksellä, jota toivottavasti saadaan tässä vähän syvennettyä tän lähetyksen kuluessa. Eli millainen suhde teillä on kaupunkiin?
MH: Haluatko sä aloittaa vai aloitanko minä?
AJ: No, aloita vaan kun olet siinä äänessä.
MH: No, tota… suhde on varmaan vähän niin kuin omaan perheeseenkin.
[naurahduksia]
MH: Siihen kuuluu monenlaisia asioita. Välillä asiat on menny hyvin ja välillä ollaan väännetty tosi paljon. Välillä ollaan tehty lupaa kysymättä ja välillä ollaan saatu lupaa ja tukea. Se on… kaikennäköstä.
AJ: Toi oma perhe oli hyvä vertaus. Tai mä itse ainakin rakastan Helsinkiä ihan hirvittävän paljon. Mulla oikeastaan se kaupungin tilastoiminen lähti siitä, kun opiskelin Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin maisteriohjelmassa Porissa. Poriin muutto täältä oli tietenkin aikamoinen kynnys, ja ajattelin että en selviä siellä kuukauttakaan. Mutta se oli tosi yllättävää ja ilahduttavaa ja valaisevaa huomata, että miten paljon siellä oli mahdollista tehdä. Kun se oli pienempi kaupunki, joka siinä vaiheessa tosi aktiivisesti tuki monenlaista vaihtoehtoista taidetoimintaa, ja sai käyttöön tiloja ja sai käyttöön resursseja. Täytyy myöntää, että tämä mun rakkaus Helsinkiä kohtaan ehkä koki siinä pienen kolhun kun tuli takaisin ja yritti täällä lähteä tekee samanlaisia juttuja, kuin mitkä siellä oli olleet ihan käden käänteessä toteutettavissa.
MV: Eli Pori on tässä suhteessa ollut antoisampi kumppani kuin Helsinki?
AJ: Kyllä [nauraa].
MH: Porihan on hauskasti kaksijakoinen paikka –
AJ: Niin, kyllä –
MH: -koska sieltä tulee ihan hirveetä kuraa ja sit sieltä tulee ihan järjetöntä timanttia. Mä en tiedä onko siinä välissä mitään. [naurahtaa]
AJ: Niin, ei ehkä ihan hirveesti. Kai se on aika semmonen ääripaikka.
MV: No, sä mainitsit Mikko aiemmin sähköpostissa, että kaupungin kanssa toimiminen on vähän sellaista mahdollisuuksien taidetta. Että kannattaa tietää, missä kohtaa kannattaa pyytää lupaa jonkun asian tekemiseen ja sit jossain kohtaa kannattaa vaan toimia ja ehkä pyydellä jälkikäteen anteeks. Haluaisitko avata tätä vähän tarkemmin?
MH: No, joo. Esimerkkinä voi käyttää vaikka Sompasaunaa. Jos Sompasaunaa oltais lähdetty rakentamaan lupaprosessin kautta, niin siellä ei kyllä kukaan saunois vieläkään. Tietyllä tavalla ne on onnistuneet siinä, että ne on tehneet sen mahdolliseksi ja saaneet sitä kautta kaupungin mukaan. Kyllä omakohtaiset kokemukset on kanssa semmoisia, vähän että… Tietyllä tavalla katuja on helppo vuokrata, puistoja on helppo vuokrata kaupungilta. Mutta jos yrittää vuokrata jotain isompaa autotietä, siinä tulee aina välillä semmoisia ihan ihmeellisiä… Kyllähän me saatiin Kurvi kiinni, Suomen vilkkain joukkoliikennepaikka. Me saatiin se vuokrattua vuorokaudeks kaupungilta, sporalinjat vedettiin muualle ja niin edespäin. Mutta esimerkiksi Herttoniemessä joku Laivalahdenkatu, missä on autokauppoja, niin ei kuule meinattu saada sitä millään kiinni. Koska ihmisten pitää päästä autolla autokauppaan vaikka siinä on 10 000 ihmistä välissä.
MV: Mistä sä luulet sen johtuvan, että miksi Kallio Block Party on onnistunut tässä ison tilan saamisessa?
MH: No siis, Kallio Block Partyssa on aina ollut mukana paikallispoliitikkoja, jopa kaupungin johtoakin. Pekka Sauri hoiti meille ensimmäisenä vuonna vessat, kun meille oli yhtäkkiä tulossa 20 000 ihmistä ja meillä ei ollut vessoja.
[naurahduksia]
MH: Sit me oltiin silleen, nyt joku. [naurahtaa]
AJ: Yks on kans varmaan, että siinä on aika iso kulttuuriero mitä on totuttu tekemään keskustoissa ja mitä on totuttu tekemään lähiöissä.
MH: Mm.
AJ: Jotenkin se perinteinen ajatus on, että keskustassa tapahtuu monenlaista taidetta ja monennäköisiä asioita joka tapauksessa. Musta tuntuu, että sit ollaan hirveän paljon tarkempia, ehkä lähiöissä on usein myös aktiivisemmat asukasyhdistykset, joilla on enemmän valtaa. Ei ole myöskään ihan tottumusta siihen, että mihin kaikkeen sitä kaupunkitilaa voi käyttää.
MH: Joo, ja siis on myös hyvin paljon virkamieskysymys. Näinhän ei pitäisi tapahtua, että se olis virkamiehestä kiinni miten joku asia etenee. Mutta käytännössä se on niin, että jos saat sen tyypin sun puolelle sieltä kaupungin päästä, niin sitten asiat yleensä menee helposti. Jos se on silleen että ei, tää ei ole hyvä idea, niin sit asioista tulee, se voi olla ihan mahdotonta jopa. Että sitten ei ole enää edes mitään neuvotteluyhteyttä.
MV: Niin, että on vähän kuin Kelan kanssa asioidessa. Jos haluat tukia, niin kantsii olla se oikea tyyppi.
MH: Mm.
MV: Tai ainakin kuulee tällaisia tarinoita, en tiedä miten paikkansapitäviä ne on.
AJ: Mutta toi on mun mielestä ehkä yks, mistä me vähän tuossa ehdittiin puhuakin jo ennen kuin tultiin tähän. Niin hankalimpia niitä, että mistä löytää sen oikean ihmisen. Varsinkin ehkä ton organisaatiouudistuksen jälkeen, kun ei tiedä edes enää minkä niminen se virasto tai taho on, kehen pitäisi olla yhteydessä. Ja sitten minkä mä olen itse ainakin kokenut välillä aika haastavaksi on se, että ne on niin etäällä toisistaan. Esimerkiksi tahot, jotka kirjoittaa jotain kaupungin strategiapapereita, missä kerrotaan vaikka mitä hienoja ja upeita asioita ja tavoitteita, ja mitä aiotaan tehdä. Ja sit taas jotenkin ne toteuttavat tahot, joilla ei ole ehkä –
MH: Niin on –
AJ: -ihan vastaavaa tahtoa eikä ymmärrystä siitä, miten tämä käytännössä…
MH: Ja joka sen luvan myöntää.
AJ: Niin, kyllä.
MH: Ei ole ehkä kuullut sitä… [naurahtaa] Vihreiden valtuustoryhmän juhlapuhetta.
AJ: Jep.
[naurua]
MH: Tai ainakaan välitä siitä. [nauraa]
AJ: Ei. Ja sit myöskään, että ne ei esimerkiksi kohtaa välttämättä, ketkä vastaa niistä tiloista, niiden kanssa jotka vastaa siitä kulttuurista. Esimerkiksi se, miten asioita rahoitetaan, ei välttämättä olekaan sama asia kuin miten niitä mahdollistetaan. Mikä sit mun mielestä on harmillista, koska aika pienillä investoinneilla vois tehdä tosi paljon, jos vaan mahdollistettais sitä jo olemassa olevaa toimintaa.
MV: Mm.
MH: Sinänsähän se on kehittyny aika paljon kyllä, se kaupungin hakuprosessi, siitä kun me alotettiin Kallio Block Partyn kanssa. Siinä ei oltais kyllä selvitty, jos ei olis ollut tietoa toisilla ihmisillä, että mitä kautta näitä haetaan ja muuta. Nythän siinä on se, että sähköisen asioinnin kautta tietyllä tavalla se opastaa sut koko prosessin läpi, ja se homma lähtee käyntiin. Mutta siltikin on se, että kuka siellä toisessa päässä on ottamassa sitä vastaan. Se vaikuttaa lopputulokseen.
AJ: Kyllä.
MV: Onko ihan nimiä heittää tiskiin, että jos nyt ajatellaan että haluaisin vaikka musiikkitapahtuman järjestää Helsingissä, niin kehen kannattaa ottaa yhteyttä?
MH: No, tota… Ei ole ehkä nimiä heittää kehiin, mutta sen verran voin sanoa että Kallion liikkeessä on aina ollut mukana myös poliittisia toimijoita. Ne on aina tulleet joko Vihreistä, Vasemmistoliitosta tai Kokoomuksesta. Yhtäkään demaria ei ole ollut esimerkiks. [naurahtaa]
MV: Mites Kokoomus suhtautuu siihen, että otetaan kadut pois autoilta, niin kuin Kallio Block Partyssa tapahtuu?
MH: No siis… Kyllä kai sielläkin on semmoisia liberaaleja nuoria kaupunkilaisia, jotka asuu Kalliossa, jotka suhtautuvat asiaan niinku…
[naurahduksia]
MH: Voi olla, että ne sitten kannattaa keskustatunnelia jossain muissa yhteyksissä, mutta… [naurahtaa]
AJ: Mun täytyy puolustaa demareita sen verran, että kuvataidepuolella niitä on kyllä ollut jonkun verran, jotka mahdollistaa varsin… Tai on halunneet olla edesauttamassa sitä, että vähän poikkeuksellisiinkin paikkoihin saadaan asioita tehtyä silloin, jos on tuntunut että virkamiestasolla –
MH: Joo –
AJ: -halutaan estää kaikki. Että ei se ehkä ihan noin yksiselitteistä oo, mutta [nauraa] –
MH: Se voi olla, että se johtuu näistä demarinuorten puutteesta. [naurahtaa]
AJ: Niin, se voi olla.
MV: No miten tämmöinen prosessi ylipäätään toimii? Mihin ensinnäkin kannattaa soittaa jos haluaa jotain alkaa järjestämään? Tuleeko se sieltä kaupungin tilapalveluista, vai pitääkö eka lähteä säätää lupia? Vai miten tämmöinen toimii?
MH: Siis, se kaupungin sähköinen asiointi on mun mielestä aika hyvä homma. Sen kun kirjautuu sinne omilla pankkitunnuksilla ja lähtee etenemään. Mutta onhan se siis, nehän jakaa sit sen sieltä niin, että eri ihmiseltä vuokrataan katuja ja eri ihmiseltä vuokrataan puistoja, mikä ikinä onkaan tila. Ne jakaantuu ja sit ne alkaa ottaa suhun yhteyttä kaupungin suunnalta. Mikä on ihan hyvä, koska siis eihän kaupungin nettisivut ole semmoiset, et sä sieltä pysty löytämään…
[naurahduksia]
AJ: Niin.
MH: Ja sit vaikka soittaisit vaihteeseen, ne ei pysty sieltä, että siis… Ihmisiä on niin valtavasti ja se organisaatiouudistus on edelleen jotenkin vaiheessa.
AJ: On. Ja sit jos ei ole mikään just silleen selkeä, että haluan vaikka näille päiville jonkun kadun. Tai kun meilläkin voi olla projekti silleen, että meillä on joko projekti missä on tietyt ihmiset mukana ja sit haetaan tietynlaista paikkaa, mikä ei välttämättä ole vielä fiksattu että se on tämä. Tai sitten taas ruvetaan kyselemään jonkun tietyn paikan perään, mistä me tiedetään että se on kaupungin, mutta ei ole ollut käytössä. Silloin me usein ollaan vaikka just tilapalveluihin yhteydessä, mutta niistä paikoista yleensä aina vastaa joku muu. Sit sitä päätyy semmoseen limboon missä sitä sähköpostia kierrätetään kaupungin eri tahoilla loputtomasti.
MV: Kuulostaa aika painajaismaiselta.
AJ: Joo, se saattaa välillä olla. [nauraa]
MH: Aavistuksen kafkamaista välillä. [naurahtaa]
AJ: Kyllä. Sit ne ei aina ehkä oikein tiedä että voiko niitä nyt, yleensä vastaus on että ei voi koska ei voi. Ja sitten se, että monet näistä paikoista kuitenkin, niiden ylläpito maksaa. Meillä ei välttämättä ole hirveästi rahaa. Sit ollaan silleen, että me voitais maksaa vähän tai mieluummin ei ollenkaan. Mutta tämä vois mahdollistaa tän tilan käyttöä vaikka jatkossakin. Mutta sitten ne voi yhtäkkiä pyytää jotain markkinavuokraa jostain pussin perällä olevasta tilasta, mitä kukaan ei ole käyttänyt kymmeneen vuoteen. Mikä tuntuu sit vähän siltä, että ehkä niiden strategiaan kirjottama, että tarjotaan tiloja kulttuurin käyttöön, ei…
MH: Stuba Nikulahan teki tosta selvityksen, että minkä takia niitä kaupungin… Siis se ei ollut mikään virallinen, vaan sen oma selvitys. Se tuli siihen tulokseen just, että kun niille on kirjattu tietty arvo, että tämän vuokrahinta on kahdeksan tonnia kuussa. Se on seissyt sen takia kymmenen vuotta tyhjillään, niin sä et voi vuokrata sitä alle kahdeksalla tonnilla vaikka se ois tyhjillään. Niinku millekään, edes väliaikaiseen taidekäyttöön. Koska sit se pudottaa sen markkinahintaa –
AJ: Joo –
MH: -ja sit se taas näkyy kaupungin taseessa jotenkin. Ja sit kirjanpitäjältä menee bonukset tai jotain ihan sellasta käsittämätöntä. [nauraa]
AJ: Mikä on ihan hullua, koska niitä on kuitenkin aika paljon semmosia hyviä esimerkkejä, että kun joku tyhjillään ollut paikka vaan tehdään näkyväksi, sinne tulee ihmisiä. Niin se saadaan vuokrattua, koska se kuitenkin avaa uudenlaisia tulokulmia siihen, että mitä siellä voidaan tehdä.
MH: Niin.
AJ: Tuntuu, että kaupungilta jotenkin puuttuu se ymmärrys toistaiseks.
MH: Niin. Siis kaupunkihan on hirveän hyvä mädättämään pystyyn omistamiaan kiinteistöjä.
AJ: Kyllä.
MH: Ja loppujen lopuksi siihen asti, että nyt se on siinä kunnossa että sitä ei enää voi kukaan käyttää mihinkään. Ja sitten…
AJ: Täähän on kyllä semmonen asia mille kaupunki on yrittänyt tehdä, että niitähän on ollu erilaisia, aika isostikin rahotettuja hankkeita, missä on yritetty niitä tyhjillään olevia tiloja saada kaupunkilaisten käyttöön. Ihan siis esimerkiksi avaimet käteen -periaatteella. Mutta sit ne on aika usein semmosia, että voi vuokraa sen joogastudioks tunniks tai tän tyyppisiä, tule sukat jalassa ja pidä siistinä. Jos tekee jotain semmosta kuin ehkä tekin teette ja me tehdään, että ihmiset ei välttämättä riisu kenkiä eteisessä ja siivoa jälkiään, niin ei ehkä täysin sovellu. Ja sit niissä on tehty, että on just varaussysteemejä tai muita tämmösiä, miten sen hankkeen tulos onkaan toteutettu. Mitkä ei vaan johda mihinkään tai ne on kaikki vaan haudattu hiljaisuudessa ja asia on jäänyt sikseen.
MH: Joo. Mä voisin palata siihen kun sä sanoit että kun lopputulos on sit se, että ei käy koska ei käy.
MV: [nauraa] Se on aika…
MH: Se on siis aika usein monissakin jutuissa. Mä oon huomannut että on silleen, että aluks on semmosta varovaista innostuneisuutta. Että hei, täähän kuulostaa tosi hyvältä ja erilaiselta ja muuta. Sit kun aletaan mennä eteenpäin, että no, nyt pitäis saada se päätös että me saatais tää, niin sitä pallotetaan ja pallotetaan. Sit loppujen lopuks sanotaan että ei. Yks mihin meillä ollaan vedottu monta kertaa on tää tasavertaisuuspykälä. Että jos me nyt annetaan teille tämä, niin sitten kuka tahansa kaupunkilainen voi tulla pyytämään tätä samaa. Ja sitten meidän pitää antaa sillekin, koska muuten se on epäreilua muita kaupunkilaisia kohtaan, tai jotain tällasta. Mutta siis…
MV: Aika hauska –
AJ: Onhan se nyt inhottava ajatus, että sit kun jokainen kaupunkilainen haluaa järjestää Block Partyn, joka sulkee kurvin, niin…
MH: Niin.
AJ: Niiden täytyy saada tehdä se.
MH: Joo. Siis piritorilla on sähkökaappi, tai siis semmonen mihin laitetaan auto latinkiin.
AJ: Joo.
MH: Tiedättekste, semmoinen pieni mistä saa 220-volttista sähköä. Me yritettiin neljä vuotta, vai montako vuotta siinä meni, me yritettiin saada siihen avainta. Ja se kävi kaks kertaa HSL:n johtokunnassakin, että voiko sen avata. Sit se aina tuli sieltä takasin. Ei. Sit kuka tahansa voi tulla pyytämään sitä piritorin sähkökaapin avainta. [naurahtaa]
MV: [nauraa] –
MH: Et eihän tää nyt näin voi mennä. Mutta siis, mä luulen että siinä on virkamiehillä semmonen, virkamiehistössä on tietynlainen kulttuuri, että jos sä sanot ei, niin et tee virhettä.
AJ: Mm.
MH: Ja jos sanot joo, niin sitten jos jotain tapahtuu, se on sun perse joka sieltä nostetaan kepinnokkaan ja huudetaan, että tämä teki virheen. Siis silleen, että… virheen pelkääminen usein johtaa siihen ei:n sanomiseen.
AJ: Mutta noi on mun mielestä jänniä, ensinnäkin tää on musta mahtavaa että sun piti olla tässä se positiivinen hahmo kertomassa miten hyvin kaupungin kanssa onnistuu nää projektit, ja… [nauraa] –
[naurua]
AJ: Mutta se, että jotenkin kun kaupungit kuitenkin aika aktiivisesti hyödyntää nykyään sitä semmosta ns. hyvää pöhinää, mitä erilaiset tämmöset tapahtumat tuottaa. Että miten vähän halutaan sit kuitenkaan kantaa vastuuta siitä, että miten ne toteutetaan ja millä ehdoilla.
MH: Niin, tai mikä on se tuki ylipäätänsä sitten niille –
AJ: Niin, kyllä, nimenomaan. Se jää sit aika paljon kuitenkin niiden vapaan kentän toimijoiden vastuulle, jotka aika pienillä resursseilla sitä yleensä tekee. Just tommoset, että jostain sähkökaapin avaimesta riitelee viikon, niin se ei välttämättä tunnu ihan kauheen mielekkäältä.
MH: Joo.
MV: Johtuuko se sit jostain klassisesta byrokratiasta, että on vähän liikaakin rattaita tai ihmisiä? Vai miksi tämmöinen, vaikka sähkökaappi-case, jää jumiin?
AJ: Mä luulen, että aika pie-, just niin kuin sanoit. Että ei halua olla se joka on sanonut kyllä, koska sitten on vastuussa. Sit jos siitä seuraa jotain, en ole ihan varma mitä kaikkea siitä voi seurata että sähkökaappi on avattu, mutta –
MH: Virkavirhe –
[naurua]
AJ: [nauraa] Niin, ilmeisesti toinen toistaan kauheampia asioita… Niin kukaan ei halua ottaa omalle kontolleen sitä. Minkä mä tavallaan ymmärrän. Ja sen, että koko ajan jotenkin musta tuntuu että organisaatiouudistukset on vähentäny mahdollisuuksia suoraan kontaktiin. Ja se, että jos ei tavallaan tiedetä kuka on vastuussa mistäkin, niin silloin on vaikea ottaa vastuuta. Sit just tulee niitä loputtomia sähköpostilimboja, ja…
MV: No, kerro Anna jotain konkreettisia esimerkkejä näistä tiloista tai proggiksista, mitä sä olet kaupungin kanssa yrittänyt saada läpi. Ja mitä sit ei ole ehkä onnistunut.
AJ: No, mehän ollaan loppujen lopuks Helsingissä siis tehty aika vähän [nauraa]. Osittain tästä syystä, että kun ollaan saatettu just jäädä vaikka useammaksikin vuodeksi tämmöiseen, että niitä tiloja ei ikään kuin löydy. Vaikka niitä kuitenkin siellä kaupunkitilassa näyttäis olevan. Mutta me tehtiin pari vuotta sitten tonne Kyläsaareen Uusixille semmonen kuin Space Invaders, mitä me on tehty eri kaupungeissa ja maissa useampana vuonna. Siinä se lopputulos oli tosi hyvä, että me tehtiin se yhteistyössä niiden kanssa. Sehän on siis, mä en ollu jotenkin tajunnu edes sitä materian määrää mikä, oottekste käyny siellä?
MH: Joo.
MV: Mä en ole.
AJ: Kun siellähän siis kierrätetään kaikki kaupungin kaikki. Eli siellä on semmosta hukkamateriaa loputtomasti ja tiloja, työpajoja missä voi työstää niitä. Eli se oli ihan siis unelmapaikka päästä tekemään. Kun normaalisti aina on pula kaikesta, niin yhtäkkiä sitä kaikkea oli vaan ihan hirvittävästi. Sit myös samalla, että pääsi jotenkin toimimaan yhdessä niiden kanssa, jotka toimii siellä. Se oli kiinnostavaa. Mutta sitäkin edelsi se, että me oltiin puoltoista vuotta ehdotettu erilaisia tiloja ja kyselty niistä. Ja myös kyselty kaupungilta, kun me ajateltiin että se voi olla positiivinen yhteistyökuvio, että mitkä ois niille semmosia kiinnostavia, että missä me voitais ehkä mahdollisesti toimia. Ja se ei vaan edennyt mihinkään.
Siitä selkeästi huoku, että ehkä sen vastuun ottamisen lisäksi varmaan kaupungillakin ihmiset on aika työllistettyjä. Koetaan, että se on sellasta ylimääräistä työtä mikä ei tuota mitään. Jos pitää ruveta miettimään niitä tiloja ja mitä siitä seuraa, tuleeko vaivaa ja tuleeko sitä ja tätä. Niin tämäkään ei löytyny kaupungin kautta, vaan yks mun kaveri on töissä siellä. Hän totesi, että niillä on ihan hirveästi ylimääräistä tilaa, itse asiassa kaupungin tämmöinen kehityskohde, mille kaupunki parhaillaan miettii mitä kaikkea siellä voi tehdä. Mut kukaan kaupungilta ei ollu muistanut, että heillä tämmönen on.
[naurua]
AJ: [nauraa] Tai että sinne jotain pitäis sitten tehdä…
MH: Joo.
AJ: Mä en tiedä mitä tänäkään päivänä siellä on. Meillä oli taideyliopisto ja Aalto-yliopisto tossa projektissa mukana, niin tiedän että Aalto on tehny siellä sen jälkeen uudestaankin. Mutta mä en tiedä onko se edelleenkään saatu välttämättä semmoseks tilaks mitä kaupunkilaiset on ottanu omakseen.
MV: Vähän klassinen autiotalo-case, että ketään ei kiinnosta että se talo autioituu ja siellä ei ole ketään. Mutta auta armias, jos sinne tulee valtaajat, niin sitten heidät halutaan pois ja sinne pistetään poliiseja, jopa laitetaan ikkunoita umpeen. Mikä tää Kumpulan jonkun puutalon tapaus oli…
MH: Se Kumpulan puutalo, se on ihan älytön. Siis Timo Santalahan on sitä myös yrittänyt vuokrata Helsingin kaupungilta pitkään. Mutta se on Helsingin kaupungin mielestä merkitty varastoksi, koska sitä on aikaisemmin käyttäny Hursti varastonaan. Eli sitä ei voida vuokrata miksikään muuksi kuin varastoksi, vaikka se on ihan normaali puutalo.
MV: Niin.
MH: Mutta kun se oli aikaisemmin Hurstin varasto, ja sit sitä ei… Sehän oli, siis nehän käytti enemmän rahaa siihen vartiointiin kuin ois menny sen kunnostamiseen, tyyliin. [naurahtaa]
MV: Joo.
MH: Että siis ei mitään… Musta tuntuu että se on, en osaa nimetä, mutta se on joku yksittäinen virkamies. Koska sama juttu kävi silloin Fastholman kanssa, mikä on Hertsikassa. Kun se vallattiin, sinnehän tultiin puskutraktoreilla. Viimeinen huvila sieltä Länsi-Herttoniemestä, noita vanhoja huviloita, vedettiin maan tasalle. Nyt käyn siinä pihalla kattelemassa kivijalkaa ja lintuja bongaan.
MV: Surullista.
AJ: On. Ja kun noissakin kuitenkin vois, ois mahdollisuuksia niin moneen. Porissa on esimerkiksi, mun mielestä kaupunki on tehnyt tosi… Tai semmonen jotenkin esimerkillinen yhteistyökuvio. Kun siellä on Tehdas Ry, joka on esimerkiksi saanut valtionpalkinnon performanssin ja muun saralta. Ne on saaneet käyttöön semmosen vanhan lyhytaaltoaseman, mikä on merkittävä funkkisrakennus vähän kuin keskellä metsää. Tai ikään kuin ongelmalliseksi mielletyn lähiön kupeessa, joka on ollut hyvin vajaakäytöllä sitä ennen. Niin nimenomaan sillä perusteella, että ne ylläpitää ja kunnostaa sitä.
Se on ollu kuitenkin heille tietenkin mieletön tilaisuus että saa tämmösen paikan, ja toisaalta muuttanut koko sen alueen semmoseks, siellä on pihalla patsaspuisto ja niillä on kesänäyttelyjä. Selkeesti sinne tullaan kauempaa, mutta myös lähialueen asukkaat on ruvennu käyttää sitä enemmän. Kun se oli aikaisemmin ehkä vähän arveluttava paikka se koko pusikko, niin nyt siitä on tullu semmonen mikä on otettu käyttöön. Jotenkin toivois että sillä, että tämä on isompi kaupunki ja vaikeempi löytää kontakteja ja muuta, niin ei perusteltais sitä että tommosta ei vois muka tehdä. Koska se kuitenkin on ihan mahdollista.
MH: Joo. Ja siis Helsingissähän noi prosessithan on, ehkä se on just se isous tai jotain. Mutta ne on aivan järjettömän hitaita. Nyt toi Kruunumakasiinit, jos tiedätte siinä missä on Hämeentie –
AJ: Joo –
MH: -ja Mäkelänkatu… eiku, onks se, joo.
AJ: Kyllä.
MH: Alkaa, niin tota… Me 2012 yritettiin saada sitä sillon ensimmäisen kerran, niinku tietty porukka saada sitä vuokralle.
AJ: Me ollaan taidettu sitäkin kysellä jossain kohti. [nauraa]
MH: Sitä on varmaan aika moni kyselly, siis silleen, ja tota…
[naurua]
MH: Siinä se on ja seisoo. Nyt ne on perustanu semmosen porukan –
MV: Eiks ihan viime vuonna, tai jotain –
MH: -missä on näitä vanhoja Kallio-liikkeen aktiiveita ja sit muita tyyppejä messissä. Tämmönen yhteenliittymä, jotka… Että ne on nyt päässeet kaupungin kanssa jopa neuvotteluyhteyteen siinä, että kaupunki on suhtautunut taas varovaisen positiivisesti aluksi…
[naurua]
MH: Mikä kokemuksen syvällä rintaäänellä ei välttämättä tarkoita yhtään mitään lopputuloksen kannalta. [nauraa] Mutta siis silleen, että sinne on saatu nyt peli auki tietyllä tavalla, ja siitä käydään neuvotteluja. Olishan se siis, sehän olis ihan upea paikka jos siihen oikeasti sais. Mutta sit tiedän ettei sillä porukalla ole sitä paria miljoonaa, millä se pitäis kuntoon laittaa.
AJ: Mm.
MH: Että siihen pitää saada sit kaupunki kanssa mukaan. Mutta toinen vaihtoehto on se, että odotetaan niin kauan että se sortuu siihen [naurahtaa], ja sitten voidaan laittaa siihen Prisma ja parkkis tai jotain.
AJ: Kyllä. Sit joo, noi kuulostaa tosi isoilta summilta. Mutta jotenkin kun ruvetaan miettiin, että paljon niihin menee jos kaupunki just vaan ylläpitää tai sitten rupee niitä myymään eikä saa myytyä, tai…. tai että toimijoille ei löydy tiloja, tai että ne seisoo tyhjänä. Just miettii vaikka tota Jätkäsaaren makasiinia, missä oli kuitenkin paikka. Tai siellä oli gallerioita ja baaria ja silleen, että siellä oli hyvin moninainen käyttäjäkunta. Se oli kuitenkin ton alueen yksi ainoita semmosia, mitkä toi sinne muunkinlaista elämää ja ihmisiä. Siinä on kuitenkin satama, että myös turisteillekin. Siis niin monia semmosia kaupunginkin kannalta ja kaupungin brändin kannalta kiinnostavia asioita, niin sitä nyt seisotetaan tyhjillään.
Koska ei jotenkin haluttu sijoittaa sitä pientä rahaa siihen, että ne kulttuurialan toimijat vois toimia siellä pienemmillä vuokrilla. Tavallaan jotenkin myös se, että mitä lisäarvoa kaupungille tuottaa se, että täällä on kultturitoimintaa ja erilaisia ja tapahtumia ja muuta. Joku pari miljoonaa voi itse asiassa olla aika pieni summa siinä versus että jatkuvasti käynnistetään vaikka uusia hankkeita, millä yritetään tehdä jotain kiinnostavaa kulttuuritapahtumaa ja sitä ja tätä. Mihin palkataan ihmisiä joilla ei välttämättä ole siitä edes samanlaista kokemusta ja osaamista. Kun taas musta tuntuu että jatkuvasti hävitään tosi paljon osaamista ja tietotaitoa ja muuta siinä, ettei tueta sitä olemassa olevaa toimintaa.
MH: Niin, ja siinä siis saadaan ihmiset kyllästymään, lopettamaan –
AJ: Kyllä, nimenomaan.
MH: Siis musta tuntuu, että silloin 2000-luvun alun, 2010-luvun alussa kun tää alko semmoseen… Siinä tuli samaan aikaan, oli Sompasaunaa ja Ravintolapäivää ja Kallio-liikettä, ja tiedätsä, kaikkea sitä alko tulee.
MV: Konttiaukiota…
AJ: Kyllä –
MH: Konttiaukioo, siis niitä oli todella paljon. Ja tuntu että tulee koko ajan vaan lisää. Mutta sittenhän se on selkeesti nyt hiipunut, eihän tässä ole uusia juttuja hirveästi enää tullut. Ja mä muistan, kun me pähkäiltiin monienkin toimijoiden kanssa että miten me päästään käsiks noihin rahoihin, tiedätsä, mitä joku MTV Push saa puol miljoonaa.
MV: Mm, se oli älytöntä.
MH: Ja sitten ite katot että kato, kaks ja puol tonnia lähikulttuuriavustusta kolmenkymmenen tuhannen ihmisen tapahtumaan, et jes! Kyllä tällä nyt… [nauraa] –
MV: Vois jo tulkita melkein vittuiluks.
MH: Niin. Lähikulttuuriavustus on hieno ja mahdollistaa paljon asioita, mutta siinä puhutaan kuitenkin niin semmosista pähkinöistä, silleen muutamista tonneista. Mä tiedän että joku Kontula saa ehkä pari tonnia enemmän ja Käpylä saa kai jotain vielä. Mutta en mä siis, että silti puhutaan muutamista tuhansista euroista enemmän kuin semmosesta, millä pystyis oikeasti –
AJ: Siis, todellakin. Siks se tuntuu niin hassulta, et koska kuitenkin varsinkin siinä vaiheessa kun… Se on ehkä vähän silleen tylsää, mutta kun ne ihmiset tulee aikuisemmaksi, niin se että saa vaikka työstään palkkaa tai muuta, on ihan positiivisia asioita. Jos jonkun tommosen pienen toimijan toimintaa rahottaa, niin se on kaupungille ihan siis marginaalinen kulu. Jos miettii mikä se ois vuoden, että alentais vaikka vähän jotain vuokraa ja sitten ois esimerkiks joku tuki mikä ois kuitenkin, ei aina vuodeksi kerrallaan –
MH: Joo, joo –
AJ: -tai puoleks vuodeks kerrallaan. Se mahdollistais tosi paljon verrattuna just siihen, että rahoitetaan jotain MTV Pushia tai sitten niitä hankkeita, tai aina jotain uutta toimijaa ja uusia ihmisiä.
MV: No, mitkä teidän mielestä on semmosia kriteerejä musiikkitiloille tai tapahtumille, että voi sanoa että tämä on nyt semmonen juttu, josta mun ehkä kannattaa kaupungin kanssa alkaa neuvotella, että tää todennäköisesti menee läpi? Versus mitkä on sellasia selkeitä red flageja ettei kannata edes yrittää, että ei ne suostu kuitenkaan?
AJ: Mä en ainakaan osaa ajatella sitä noin. Tai mun mielestä joku tila tai sit vaan joku asia mitä haluaa lähteä tekemään on niin kiinnostava, että sitten lähtee yrittämään, oli se sitten… Ainakin omat tapahtumat on ehkä semmosia, että en aina myöskään sillon kun lähtee järjestämään niitä, niin ehkä ihan tiedä että mikä se lopullinen muoto on. Tai mitä se aiheuttaa, tai mitä siellä tapahtuu. [nauraa] Ja myöskään että mikä se vastaanotto on. Silloin kun tehtiin meidän toinen Space Invaders Porissa, se oli vielä vähän niin kuin paloaseman ja poliisiaseman ja asutuksen välissä. Sit sinne vähän meillekin yllätyksenä tuli iso performanssiryhmä, jotka teki hyvin pitkäkestoisen esityksen siinä pihalla, mikä sisälsi tosi kovaa ääntä. Romahtavalla katolla tanssimista, palavia asioita, alastomuutta, ja siis… väkivaltaa. [nauraa] Hirvittävän paljon semmosta, mitä mä nyt en välttämättä itsekään ois toivonut että mun tapahtumassa on.
[naurua]
AJ: Tritin keskeyttää sen monta kertaa, ja loppujen lopuksi itse uhkailin poliiseilla. [nauraa] Se oli siis, mä olen itse edelleen ehkä vähän järkyttynyt siitä, mutta kaikkien näiden asukkaiden mielestä se oli aivan fantastinen. Ne nautti siitä aivan hirvittävästi ja niistä oli ihanaa, et niiden lähistöllä tapahtuu tämmöstä ja on kulttuuria ja elämää. Niiden mielestä oli ihan hirvittävän kivaa. Kun sitten taas esimerkiksi me tehtiin myöhemmin Matinkylässä, niin että me oltiin otettu huomioon että se on asuintalojen alakerrassa. Siellä oli yksi lyhyt DJ-esitys, mutta enemmän oli kovaäänisimmillään mies ja kitara, leffan ensi-ilta ja tän tyyppistä. Niin kaikki vihas sitä.
[naurua]
AJ: Ne siis soitteli Espoon kaupungille sen jälkeen, että miks tämmöstä saa tehdä ja miksi meille on annettu tämä tila. Sit se on mahdoton jotenkin etukäteen lähteä markkinoimaan sitä millään semmosella, että tämä on nyt menestys tai tästä tää naapurusto tykkää, tai… En osaa sanoa.
MH: Mulle tuli mieleen tosta, meillä oli Kontula Electronicissa viime vuonna mukana semmonen uusi juttu, kuin Kontula-Areena. Missä on siis yhteiskunnallisia keskusteluja.
AJ: Joo.
MH: Siellä oli just maahanmuuttajanuorista ja tämmösistä. Yhden keskustelun aihe oli, että miksei Kontulassa vieläkään autot pala?
[naurahduksia]
MH: Mä en ole ihan varma että tuliko siitä, oliko se se lopullinen, mutta se oli silloin meidän työnimi.
MV: Hyvä kysymys.
[naurua]
MH: Ja sit siellä oli ideana, että nyt otetaan joku autonromu tohon ostarille ja poltetaan se. [nauraa] Silleen että ei, ei…
[naurua]
MH: Oishan se performanssina toiminu…
AJ: Niin…
MV: Niin, kyllähän nyt auton palaminen kuulostaa aina ihan hyvältä.
AJ: Mm.
[naurua]
AJ: Niistä saa kyllä tosi hienoja dokumentaatiokuvia, mitkä voi auttaa tai olla auttamatta kun sitä seuraavaa projektia lähtee tekemään, että [nauraa] –
MH: Joo. Mä yritin ehdottaa, että joku semmonen aidon näkönen pikkuauto poltetaan ja räjäytetään –
AJ: Niin [nauraa] –
MH: Kato kun sen kuvaa tarpeeks silleen [nauraa] –
AJ: Tarpeeks läheltä ja sit se muu on siellä taustalla [nauraa]…
MV: No mut Kallio Block Party kuitenkin tulee ihan selkeästi ihmisten asutuksen keskelle, että siellä musiikki soi ihmisten ikkunoiden alla. Miten jengi on ottanut sen Kalliossa?
MH: No siis todella hyvin. Mutta kyllähän sieltä joka vuosi jonkun verran sitä negatiivistakin palautetta tulee. Kyllähän niitä on siis silleen… Jotkut on vuorotöissä ja ne on ollu, ne on yövuorossa ja sitten ne yrittää nukkua. Mutta sitten se, että siellähän on niin paljon semmosta että ihmiset järjestää omia, ikkunasta ongintaa, että laita tähän koriin jotain, saat takasin jotain. Tiedätsä, ihmiset ikkunat auki soittaa musiikkia ja tekee, siis silleen että se on myös hyvin osallistavaa. Mikä tietyllä tavalla toimii Kalliossa, koska asukaskunta on sen verran nuorta ja positiivisesti tommoseen suhtautuvaa. Mutta eihän esimerkiks Kalliossa pystytä pitää niistä melurajoista kiinni, kun on se 75 desibeliä vai 80 desibeliä lähimmän asuintalon kulmalla. Kyllähän meillä piritorilla kun oli lava, pelkkä yleisön puheensorina ilman että kukaan esiintyy, ylitti sen.
[naurahduksia]
MH: Tälleen niinku… Joo, tota… kirjoitetaan nyt tohon noin sitten 95. [nauraa]
MV: Niin. Pystytsä, sama kysymys mihin Anna tässä vastasi, niin määrittämään semmosta jotain ihan selkeetä projektia mihin mahdollisesti kaupungilta ei heltiä lupaa? Osaatsä jo vähän tietää, että mitä ei kannata yrittää?
MH: No, siis tiloja. [nauraa]
MV: Sisätiloja…
[naurua]
MH: Tyhjillään olevia tiloja. Voi niitä yrittää, mutta kannattaa varautua vähintään viiteen vuoteen. [nauraa]
MV: Ai niitä semmosia tiloja voi saada missä on jotain, mutta jos ne on tyhjillään niin sitten se on että no, no…
MH: Joo. Ja siis… Yksi mitä mä olen yrittänyt nyt saada kaupungille, tai siis mitä mä olen yrittänyt ehdotella niille vuosikausia, on se että kaupunkihan omistaa ihan mielettömän määrän äänentoistoa, lavapaloja, miksauspöytää ja piuhaa. Kaikkea mahdollista. Niillä on infraa, joka ainoa kulttuuritalo ja nuorisotalo on täynnä tota tommosta, jotka seisoo suurimman osan ajasta. Että saatais ne silleen vuokrauskäyttöön kaupunkilaisille, koska kaupunkilaisethan ne omistaa. Pystyisit käydä hakeen sieltä. Nyt Stoassa on semmonen, se on lähinnä nuorille tarkotettu AV-lainaamo, mistä saat jotain skobeja ja tiedätsä, miksauspöytää ja tommosta ilmaseks hakea. Että oot silleen että me järjestetään nyt bileet jossain. Siis onhan Helsingin kaupungilla se ranta, 130 kilometriä rantaa, millä sä pystyt pelkällä ilmotuksella varaamaan jonkun rantapaikan ittelles ja ilmottaa, että tässä nyt järjestetään tämmönen tapahtuma. Mut siis… joo.
MV: Toi ois hyvä idea, ois itelläkin käyttöä.
AJ: Toi on ihan totta, että se kyllä tekee tosi paljon hankalammaks jos ei ole, koska… Myös jälleen kerran, sillon kun me alotettiin Porissa, niin siellä on semmonen kuin Videotuki, mistä saa tyyliin kaiken lainaks. Ja sitten kun ei ollu, et me jotenkin vaan ruvettiin järjestämään tapahtumia ilman hirveästi osaamista tai kokemusta tai mitään, niin se autto kyllä ihan äärimmäisen paljon että oli yksi paikka, mistä saat jokaisen piuhan ja laitteen ja muun. Sit kun tuli tänne, niin on mikä tahansa äänentoiston tai muun hankkiminen ollut huomattavasti hankalampaa. Vaikka toikin olis tosi pieni asia kaupungille, miten mahdollistaa niiden toimijoiden, jotka tekee omaehtoista toimintaa, niin tekemisen.
MH: Niin, eihän se siis… Sehän on normaalia vuokraamista, tietyllä tavalla.
AJ: Mm.
MH: Että sä käyt hakee ja laitat nimet alle paperiin, ja sit jos jotain tapahtuu niin korvaat sen.
AJ: Kyllä.
MH: Tällä hetkellähän sitä virkaa toimittaa lähinnä Roihuvuori-seura, joka on vuosikausia tehnyt sen, että kaikki rahat mitä ne saa Hanamista ja Hanamin ruoan myynnistä, ne sijoittaa siihen että ostaa äänentoistolaitteistoa ja muuta semmosta. Ja sit niiltä voi hakee niitä. Mut onhan se ihan älytöntä, että joku Roihuvuoren seura ja Oranssi Ry on suunnilleen suurimmat tällaiset, jotka mahdollistaa näitä pienimuotosia tapahtumia. Kyllähän sä sit voit, tuolla on noita firmoja miltä voit, Taaki Helsingiltä tai joltain tonnilla tilata ne kamat. Mutta se vie niin paljon rahaa, että…
MV: Niin, mutta että se on itsessään jo resurssien tuhlaamista, että niitä makuutetaan paikoissa missä niitä ei käytetä niin paljon kuin voisi käyttää joidenkin tarpeisiin.
MH: Niin. Niitä käytetään silloin kun siellä on jotain esityksiä tai jotain muuta. Mutta esimerkiksi viikonloppuisin ne on kiinni suurimmaksi osaksi, nuorisotalot ja tommoset. Kyllä niistä on saanut niitä, mutta silloinkin se on sen yksittäisen… Olen mäkin Gloriasta joskus käynyt jotain lamppuja lainaamassa, kun mä kaupungilla tein. Mutta ei ne… Mä tein kaupungille semmosta tilausjuttu ja sit kysyin, teillä on lamppuja, pystyttekste jeesaa mistä näitä sais? Ne oli silleen, että ei me pystytä. Sit mä soitin Gloriaan ja olin että terve, Mikko tässä moi. Mä teen kaupungille tämmöstä, mä tarttisin sinne pari lamppua, ei mitään kovin erikoista. Mut vähän silleen et liikkuu ja väri…
[naurua]
MH: Ja sit ne oli silleen et no, okei. Tuu vaan.
AJ: Joo.
MV: No, me ollaan nyt puhuttu niin negatiivisesti kaupungista, että puhutaan hetki posin kautta. Mitä kaikkea Helsingin kaupunki on mahdollistanut teille kulttuuritoimijoina, tai mitkä on sellaisia asioita joissa ne on joustaneet tai tulleet vastaan?
MH: No, on niitä paljonkin. Siis silleen oikeasti. Mun täytyy sanoa, että on hyviä virkamiehiä ja poliitikkoja, jotka ovat innostuneet ja olleet aidosti asian takana, ja auttaneet tosi paljonkin. Yhden kerran onnistuttiin yhdellä tapahtumallamme tekemään aika monta tuhatta euroa tappiota. [naurahtaa] Sitten kaupunki tuli meitä vastaan niin, että ne tilasivat meiltä semmosen selvityksen, jonka me laadimme. Se sattui olemaan just se palkkio saman verran kuin mitä me oltiin tehty tappiota, niin sit me päästiin niistä veloista eroon. Mutta kyllä me siinä tehtiin kaupungille pitkä selvitys paikallisista toimijoista, ja semmosesta että… Kyllä se siis myös osaa auttaa ja on positiivisiakin kokemuksia.
AJ: On. Sit mä luulen, että siinä on ehkä paljon kanssa jotenkin se, että kyllähän asiat on myös muuttuneet ihan hirveän paljon. Kun miettii siitä, että kun vaikka ite on alkanut tekeen, niin edelleen musta tuntuu että musiikki tapahtuu Tavastialla ja näyttelyt gallerioissa, ja se oli suunnilleen se. Että onhan sen jälkeen ihan älyttömän paljon monipuolistunut se, että mitä voi tehdä ja missä voi tehdä. Ja kuitenkin jotenkin –
MH: Toi on totta, toi missä voi tehdä.
AJ: Niin, että kaupunki on tullu ihan eri tavalla käyttöön. Sekä tavallaan keskustatila, että missä kaikkialla siellä voi tehdä asioita ja nähdä asioita. Mutta myös se, että jotenkin lähiöt ei ole enää semmonen suuri tuntematon, missä ei tapahdu mitään. Vaan voi kiinnostavia asioita tapahtua eri puolella, ja se on mun mielestä ihan hirvittävän tärkeetä.
MH: On. Ja siis yksi mille pitää antaa plussaa, joka on aina toiminu hyvänä yhteistyökumppanina, on Nuorisoasiainkeskus ja nuorisotalot ja muut. Me ollaan pystytty käyttään niitä välivarastoina tavaroille ja saatu tiloja, siis Kontula Electroniciin, Kallio Block Partyyn… muihin tällasiin. Saatu niiltä tavaraa lainaan. Myös se henkilökunta tuntuu olevan siellä aina jotenkin innostunu siitä. Että ne on, se on ainakin sellanen…
AJ: Joo.
MV: Niin, se on kyllä positiivista, että tuntuu ettei enää tarvitse asua Helsingin keskustassa tai mennä sinne löytääkseen jotain pöhinää. Että on just kaupunginosat tullu eri tavalla. Kontula Electronic on suosittu, Herttoniemessä tapahtuu, Maunula-talossa järkätään iltoja ja kaikkea tällasta.
MH: Roihuvuori, joka on ihan superaktiivinen tossa noin. Ja ihan silleen omalla lailla on mun mielestä semmonen suunnannäyttäjä ollut myös, kun ne on alottanu sen 2000-luvun alussa.
AJ: Kyllä. Mutta just toi Maunula-talo on mun mielestä hyvä esimerkki siitä, että se ei ole mun mielestä mitenkään semmosta tyypillistä. Kun se mikä mua hiertää välillä on se, että jotenkin edelleen musta välillä tuntuu että lähiötaide erotetaan siitä semmosesta –
MH: Korkeasta –
AJ: -oikeasta taiteesta, mikä tapahtuu jossain muualla. Tai sit toinen on se, että siinä ei jotenkin huomioida ollenkaan sitä asukaskuntaa, vaan mennään vaan tekemään koska se vihdoin on mahdollista tai se on jotenkin jännä ympäristö. Maunula-talo on mun mielestä kiva siitä, että se on oikeasti tosi monipuolinen. Ja se niiden ohjelma sisältää vaikka mitä, ja se on –
MV: Tosi ug:tä kamaa.
AJ: Kyllä. Ja se on tosi myös tekijöille kiinnostavaa, tai siinä tulee monia puolia hyvin yhteen mun mielestä.
MV: Joo, varsinkin kun se paikka vaikuttaa jotenkin niin semmoselta kaupungintalo-henkiseltä –
AJ: Kyllä [nauraa] –
MV: -niin se, että siellä saa kuitenkin hyvin eri tyyppistä musaa esittää, niin on jotenkin tosi ihastuttavaa kerrassaan.
AJ: Kyllä.
MH: Joo. Ja siis, tiedän että kaupunkihan myös rahallisesti satsaa tohon. Eli siis jos sä haet, että haluan järjestää Kaisaniemen puistossa jotain, niin et sä saa siihen lähikulttuuriavustusta penniäkään. Mut jos haluat järjestää Myllypurossa jotain, siihen löytyy paljon helpommin rahaa. Että on pakko sanoa tälleen kehuna kaupungille, että he myös rahallisesti tietyllä tavalla tukevat tämmöstä lähiömeininkiä. Musta tuntuu että se on vähän semmonen yleismaailmallinen trendi, että sillon kun mä olin nuori niin keskustaan mentiin, keskustasta haettiin levyt ja tiedätsä –
AJ: Mm, kyllä.
MH: Ja sinne mentiin baariin. Niin ei sellasta ole enää. Se alkaa käymään kaikille muillekin Euroopan kaupungeille, että siellä on turistit ja toimistotyöläiset, ja sit se kaikki kiinnostava, se kaikki underground tapahtuu ihan jossain muualla.
MV: Niin, tällä hetkellä Kalliossa ja sit siitä ehkä itään päin alkaa jotenkin yhä enemmän mennä.
MH: Mm.
AJ: Mut toi on musta ollut kyllä kans kiinnostavaa, tai ehkä mä vähän kyseenalaistankin sitä. Koska kyllähän se on ollut kanssa semmonen mihin kaupunki on poliittisilla ratkasuilla aika vahvasti ohjannut. Just esimerkiks Makasiinit ja sit sen jälkeen Telakkarannan tuhoaminen ja Nosturi, ja kaikki tämmöset. Et halutaanko oikeasti myös, että keskustassa ei ole enää mitään? Onko sekään sitten ihan se ideaalisuuntaus, vai oisko se kuitenkin kiva että koitettais pitää kaupunki semmosena, että kaikilla alueilla tapahtuis jotain?
MV: Toi on totta.
AJ: Et halutaanko me, että keskustasta tulee semmonen Manhattan, mikä kuolee kun kello tulee kahdeksan?
MV: Niin, että siellä on vaan käytännössä yritykset ja talouden keskittymä.
AJ: Kyllä.
MH: Mm. Kahviloita ja… [naurahtaa].
MV: Niin.
MH: Jossa liikkeenjohdon konsultit voivat tietokonettaan päivisin, ja…
MV: Jompikumpi teistä mainitsi jossain vaiheessa, että 2010-luvun alussa tuntui että hirveesti tapahtuu. Nyt tuntuu että se tapahtuminen on vähän vähentynyt. No, tapahtuminen ja tapahtuminen, mutta luuletteko te, että se johtuis siitä että toimijat on jossain määrin huomanneet että on vähän vaikeeta saada läpi juttuja, tai ne jää sinne koneistoon pyörimään? Vai onko se vaan nyt joku semmonen suvantoaika, että miksi nyt ehkä ei tapahdu ihan niin paljon kuin 2010-luvun alussa?
MH: Mä luulen, että sillon oli paljon semmosta ihan uutuudenviehätystä. Ettei semmosta ollut Helsingissä tapahtunu tietyllä tavalla, ainakaan niissä määrin. Onhan täällä nyt ollut siis 80-luvulta asti Lepakot ja muut, ja semmosta omanlaista underground-juttua. Mutta silloin se jotenkin lähti isoksi ja niitä tekijöitä oli paljon. Mä luulen, että osa on ihan kyllästytetty siihen hommaan. Osa on tehny perheet ja lapset ja muuttanu lähiöön. Ja sit se, et kun ei siinä tietyllä tavalla mitään rahallista hyötyä ole. En mä ole ikinä saanut penniäkään noista Block Partyista. [naurahtaa] Enkä mä ole siis myöskään sen takia niitä tehnyt, että olisin saanut –
MV: Ilmaistapahtuma on varmaan vaikuttanut asiaan…
MH: Niin, niin. Mutta siis se, että tietyllä tavalla montako vuotta jaksaa tehdä jotain? Mähän tein kolme vuotta Kallioo, sit pidin periaatteessa välivuoden. Sit mä tein kolme vuotta Hertsikaa ja nyt olen siitäkin, mä olen pari vuotta tehnyt Kontulaa. Tietyllä tavalla niin kauan on kiva tehdä jotain kun siitä oppii jotain uutta. Mutta sit kun siitä ei enää opi, ja kun se menee semmoseks vanhan toistoks ja siitä ei kuitenkaan saa rahaa. Niin tietyllä tavalla motivaatio alkaa, se alkaa tuntua duunilta josta ei saa rahaa.
AJ: Mm. Ja sehän on kivaa tehdä ensimmäisten joukossa asioita, koska siinä on se semmonen, että ai, näinkin voi tehdä. Että täähän on ihan mahtavaa.
MH: Mm.
AJ: Mutta just toi, että se on tosi, tosi kovaa työtä ettiä aina niitä uusia paikkoja. Uusia alueita ja uusia kiinnostavia lokaatioita mitkä olis mahdollisia, ja sen jälkeen koittaa käydä kaupungin kanssa sitä neuvottelua. Niin se, että jos se pitää joka vuosi alottaa vähän niin kuin alusta sen jatkuvuuden puuttuessa, se jossain vaiheessa kyllä käy voimille. Ja toiseks mä syytän tässäkin kohtaa kapitalismia [naurahtaa]. Mikä meillä on ainakin vaikuttanut tosi paljon tohon miten me ollaan ajateltu sitä. Sillon just kun me ruvettiin Space Invadersia tekeen 2013, siinä oli paljon semmosta, että me voidaan näitä monitaiteellisia tapahtumia viedä eri paikkoihin. Kutsua sinne ihmisiä, ja se on kiinnostavaa. Mutta sit ehkä jotenkin se markkinavoimien kyky haltuunottaa kaikki tommonen ja ruveta tekemään niillä tuottoa, joka menee sitten aivan muihin taskuihin.
Sitten itse tekee sitä kuitenkin aina sillä muutaman tonnin budjetilla ja koittaa maksaa, kuitenkin sit jossain vaiheessa kun sitä on jonkun aikaa tehty niin mielellään maksais ihmisille jotka tulee sinne. Kun ihmiset aikuistuu, niin ne ehkä kaipaa muutakin kuin sitä näkyvyyttä tai vaan iloa tehdä. Se turhauttaa jotenkin siinä vaiheessa olla nostamassa jonkun brändiä, jos ehkä alkuperäisenä tavoitteena on esimerkiks ollut enemmänkin kriittinen vastavoima sen tyyppiselle toiminnalle. Meillä oli jotenkin ehkä semmonen käännekohta, kun me tehtiin Tampereella… Hiedanranta on semmonen, Lielahti on kehittyvä alue. Siellähän on ollut kanssa festareita ja muuta paljon –
MH: Joo, ja siellähän on tommonen Sompasauna-tyylinen sauna mun mielestä kanssa nykyään –
AJ: Joo. Niin me tehtiin sinne, silloin itse asiassa tota saunaa just osittain sen projektin puitteissakin suunniteltiin. Tosi kiinnostava alue. Siis kaupunki on mahtavasti avannut tavallaan kaupunkilaisille sen alueen suunnittelun, ja paljon käyttänyt kaikkia osallistavia menetelmiä ja muuta. Mutta siinä on ollut mun mielestä todella paljon semmosta kivaa urbaania pöhinää, mitä sinne on haluttu. Tehdään kyllä –
MH: Urbaania –
[naurua]
AJ: Että siellä on ollut… maalattu graffitia ja tehty skeittihallia. Siis kaikki klassiset tämmöset, mitä voidaan tehdä. Ihmisillä on ollut työhuoneita ja… Mikä tahansa tämmönen tähän skeneen liittyvä, niin ne on tehneet sen. Ja sit kun meillä oli ne taiteilijat ja opiskelijat ja muut siellä, ja yhdessä tämmösessä keskustelussa nämä sit kysy, jotka kehitti tätä aluetta, että miten te olette ajatelleet jatkossa tukea? Että siinä vaiheessa kun tänne tulee asuinrakennukset ja yritykset ja muut, mitä tänne on kaavailtu, niin miten te takaatte pysyvyyden näille kulttuurialan toimijoille, jotka on nostaneet tämän alueen arvoa? Joo, ei me voida heille mitään taata.
[naurua]
AJ: Että siinä vaiheessa jos ei pysty maksamaan sitä markkinavuokraa, niin heidän täytyy lähteä. [naurahtaa] Ja siis ei ilmekään värähtäny sillä ihmisellä, kun se näille taiteilijoille ja kulttuurialan työntekijöille kertoo tätä. Siitä tuli semmonen, että haluunko mä oikeesti olla mukana ylläpitämässä tätä kulttuuria?
MH: Joo, siis mulle on esitetty kaupungin taholta joskus semmonen epäilys tai väite, mikä oli… Kyseinen henkilö joka sen minulle kertoi ei itse ollut tätä mieltä, mutta sanoi että ihmiset järjestelee näitä tämmösiä Block Partyja lähinnä nostaakseen oman asuinalueensa arvoa.
[naurua]
MH: Ja sit mä olin silleen… et en mä ollu ikinä kyllä ajatellukaan asiaa tältä kannalta [nauraa]. Se varmasti pitää paikkansa, että jos katot Roihuvuorta, siellähän on neliöhinnat noussu. Mutta mun on vaikea kuvitella että kukaan tekis tollasta pelkästään sen takia, että saa parisataa euroa per neliölle. [nauraa]
AJ: Kyllä. Mut toihan siinä on, mikä liittyy mun mielestä siihen arvonnousuun. Just et jos me taiteen ja kulttuurin ja musa-alan toimijoina mennään aina uusille alueille, joiden arvo nousee, niin sehän tarkottaa myös samalla sitä, että taide ja omaehtoinen kulttuuri voi muuttaa –
MH: Niin, ne lentää ulos sieltä –
AJ: Niin, kauemmas –
MH: Ja menee taas pidemmälle.
AJ: Et tavallaan kelle me sitä tehdään, mitä siitä seuraa, on semmonen mitä… Mulle on ainakin jälkeenpäin tullut semmonen olo, että mä en ollut ehkä ajatellut sitä ihan loppuun asti sillon kun lähti siihen, tai… [nauraa] Tai et jotenkin siinä on joutunu huomaan –
MH: Siis toi on ihan totta, ja siinä on –
AJ: -että ne tulokset on erilaisia kuin ehkä toivoi tai odotti silloin, kun sitä työtä rupes tekeen.
MH: Tossa on siis tietyllä lailla semmonen, mä jossain vaiheessa pyörittelin muutaman tyypin kanssa semmosta että miten ton ois voinut kaupallistaa. Myydä esimerkiks rakennusyhtiöille tommosena, että hei, me tullaan sinne, järjestetään pöhinää, tiedätsä. Siinä vaiheessa kun te alatte taloja saamaan valmiiks ja myymään, niin niille on kysyntää.
AJ: Kyllä.
MH: Mut ei se…
MV: Kulttuurinen pääoma muuttuu myös pääomaksi.
AJ: Kyllä.
MH: Niin. Mutta ei se sitten sen kaupallistaminenkaan oikein… En tiedä oliko vika meissä vai kenessä, mutta [naurahtaa]…
AJ: Siinä varmaan pitäis olla jotain ihan toisenlaisia ihmisiä, joilla on myös ehkä erilaisia tavotteita kuin mitä itellä on niissä projekteissa ollu [nauraa]…
[naurua]
MH: Se on kyllä ihan totta. Mutta eipä näitä eurojen takia olla tehty, vaan enemmän rakkaudesta lajiin.
MV: Se on totta. Ja se on juuri oikea sitaatti lopettaa tämä lähetys. Kiitos teille.
AJ: Kiitoksia.
MH: Kiitoksia.
[naurua]
Loppujuonto: Näyttely kaupunginmuseon neljännessä kerroksessa: TILOISSA – Omaehtoisia musiikin paikkoja.