Taisteluita tilasta – Lepakon ovi merkitysanalyysin kohteena
Museokokoelmissa tärkeintä ei useimmiten ole niiden rahallinen arvo, vaan ne monenlaiset muistot ja merkitykset, joita kokoelmaesineisiin on sitoutunut. Eri esineet voivat merkitä eri asioita eri ihmisille. Merkityksiä kannattaa sen vuoksi pohtia monesta eri näkökulmasta. Apuvälineenä museot käyttävät muun muassa merkitysanalyysityökalua, joka on kehitetty Australiassa 2000-luvun alussa, ja josta julkaistiin suomalainen versio vuonna 2014 (Merkitysanalyysimenetelmä, Häyhä et al 2014).
Alakulttuurikeskus Loukon aktiivit Syys Huurre, Vilja Joensuu, Mari Järviluoma ja Ari Perälä analysoivat seuraavassa tekstissä työkalun avulla legendaarisen Lepakon ovea, joka oli liitetty kaupunginmuseon kokoelmiin vuonna 2007. Oli hienoa saada tämän hetken aktivistien merkitysajatukset tallennettua juuri sellaisina kuin he itse haluavat ne kertoa.
– – – – –
Loukon Museokerhon pohjalta rakennettu työryhmä osallistui Helsingin Kaupunginmuseon pilotoimaan merkitysanalyysityöskentelyyn kesällä ja syksyllä 2020. Kaupunginmuseon laajasta kokoelmasta analyysimme kohteeksi valikoitui lopulta Lepakon ovi. Esineen kulttuurihistoriallinen merkitys koettiin jo lähtökohtaisesti suureksi – Lepakko edusti ja edustaa meistä monille alakulttuurihistoriallisesti merkittävää ja merkityksellistä ilmiötä, jonka vaikutukset ovat ulottuneet alakulttuurisukupolvilta toisille. Lepakon merkitys suomalaisten vasta- ja populaarikulttuurien evoluutiossa on kiistaton ja se on vaikuttanut suoraan tai välillisesti meistä jokaiseen, vähintään sen kautta, miten se on muokannut tai tehnyt tietä tuleville, erilaisille omaehtoisen kulttuurityön muodoille. Ovi itsessään on objektina vahvasti symbolinen ja kertoo tilasta käytävästä jatkuvasta taistelusta – ovi joka avataan ja suljetaan kertoo konkreettisesti tilan ottamisesta haltuun ja tilan haltuunotto kytkeytyy vahvasti itsemäärittelyn oikeuteen.
“Lepakon ovi on niin omaa sosiaalista viitekehystä. Se on kulttuurihistoriallisesti merkittävä objekti. Sillä on myös latautunut merkitys. Ovi on myös niin vahva symboli. Jos museossa olisi seinänpala Lepakolta, niin se olisi eri asia. Jos vertaa vaikka Lepakon muistomerkkiin, niin kiva että lepakko on siinä, nerokas. Mutta onhan symbolisesti ovi kuitenkin… jännä rinnastaa, miten lepakko on siellä paikalla missä se on suurin piirtein ollut, muistomerkki. Jossa se tuntuu olevan niin väärässä paikassa, kun siihen ympärille on rakennettu kaikki. Ehkä muistomerkki on enemmänkin muistutus siitä, mitä raha ja kapitalismi tekee kaupunkikulttuurille. Kaikki pankin työntekijätkin katsoo muistomerkkiä, että näiden meidän töiden takia tuhottiin kulttuuria! Nalle Wahlroos itkee joka päivä kun katsoo ikkunasta. Sillä tavalla ihan hyvällä paikalla muistomerkki, kontrastin luominen tavallaan. Ei ole oikeastaan väärällä paikalla, muistomerkki kuvastaa hyvin kaupunkitilan ja kulttuurin arvostusta ja muuttumista. Siinä on myös hautausmaa ihan lähellä.”
Alakulttuurihistoriaa
Meille 80- ja 90- lukujen taitteessa syntyneille Lepakko on ollut olemassa enimmäkseen tarinoissa. Rasitteeksi asti kuultu “kyllä minäkin silloin nuorena” -tyyppinen, usein humalainen muistelointi, jonka tarkoituksena on osoittaa uusien sukupolvien kykenemättömyys tai saamattomuus on osaltaan värittänyt suhtautumista Lepakon aikaan ja tekijöihin. Toisaalta Lepakon legenda on toiminut vahvana ja voimaannuttavana esimerkkinä:
“Lepakko on ollut SE juttu. Legenda, joka on toiminut omien alakulttuurijuttujen takana. Kun on ollut pitkäaikainen vallattu tila, on se vaikuttanut myös sen jälkeen tapahtuneisiin talonvaltauksiin. Lepakko on herättänyt jonkinnäköistä ajatusta siitä, että tilan haltuun ottaminen on mahdollista, täälläkin.”
“On vaikeaa arvioida määrällisesti, miten Lepakko on vaikuttanut esim. Loukko-porukkaan ja sen muodostumiseen. Kyllä kuitenkin näen, että se on vaikuttanut jotenkin, ei välttämättä Lepakko itsessään, mutta se ajatus siitä että miten on mahdollista toimia.”
“Lepakko on toiminut positiivisena esimerkkinä, ehkä kuitenkin alitajuntaisesti. Ei ole ikinä kenenkään kanssa tullut puhuttua että pitäisikö vallata talo kun Lepakkokin oli vallattu, vaan se on ollut niin iso osa sitä sosiaalista viitekehystä, missä itse viettää tai on viettänyt teini-iästä asti aikaa. On oikeasti mahdollista mennä, ottaa ja vallata tiloja. Ei tarvitse lähettää kirjettä kaupungille, että olisiko meille jotain jossain. Tee se itse.”
Lepakon tarina ja sen päättyminen on helppo nähdä myös osana laajempaa kulttuuripolitiikkaa ja sen kehitystä. Samat politiikan ja talouden lainalaisuudet näkyvät myös nykypäivänä:
“Lepakon ovi kertoo tilan haltuunotosta ja voimaantumisesta ja yhtälailla siitä miten sitä nujerretaan ja miten tiloja aina suljetaan, puretaan ja työnnetään syrjään. Aivan sama millaista käyttöä tilalla on, että jos se ei tuota rahaa niin se on aina toissijaista.”
“Vieläkään 2000-luvulla tai 2020-luvulla Helsingissä ei ole tilaa kulttuurille. Esimerkkinä kaikki vallatut talot Helsingissä Lepakon jälkeen, mitä niiden tilalla on nyt? Niihin ei ole tullut mitään kulttuuria sisällä pitävää tai auttavaa tai luovaa tilaa. Ne on jyrätty aina rahan sijasta pois. Itäisestä kantakaupungista on kadonnut kaikki maksuton kulttuuri, tai edes vähän vapaammat tilat mitkä ei ole kaupallisia. Kuinka paljon salonkikelpoisempi Nosturi on ollut Lepakosta? Ja silti se on systeemin silmissä kuitenkin se helpoiten poistettava. Raha puhuu. Aika monta talonvaltauksesta häädettyä tonttia voisi luetella pelkästään viimeisen kymmenen vuoden ajalta, joille ei ole tehty yhtään mitään. Esimerkiksi Satama vedettiin maan tasalle ja tilalle tuli hiekkakenttä, jossa ei ole vieläkään mitään näin kohta kymmenen vuotta myöhemmin. Tähän verraten onkin ihmeellistä, miten Lepakko pystyi olemaan niin kauan paikoillaan. Miten se ei kaatunut aiemmin?”
Tila ajassa ja paikassa
Lepakon ovi konkreettisena ja käsin kosketeltavana historian palana herätti keskustelua myös tilan merkityksestä ylipäätään. Miten pysyvyys ja jatkuvuus vaikuttavat tilojen merkityksiin?
“On mielenkiintoista, miten tila, se itse paikka, oli todella iso osa Lepakkoa. Kun Lepakko siirtyi Nosturiin, ei se tainnut olla enää sama juttu. Vertauskohtana vaikka Oranssi, joka on muuttanut monta kertaa, mutta se on kuitenkin aina ollut selkeästi Oranssi. Lepakon siirtymisessä Nosturiin on varmasti tapahtunut jotain muutakin muutosta, tai se on ollut tosi päälle liimattu ja näennäinen korvaus. Nosturilla ei ole henkilökohtaisesti samanlaista merkitystä kuin Lepakolla, tuntuu että ne ovat eri maailmoista. Ehkä Lepakon merkityksessä tilana on kyse siitä, että Lepakko on ollut niin pitkään, alusta asti, samassa tilassa ja ihmiset ovat kasvaneet siellä ja tottunut siihen tilaan. Verrattuna vaikka Oranssiin, joka ei ole ollut yhdessäkään tilassa niin pitkään kuin Lepakko oli. Oranssi ei ole ehkä samalla tavalla identifioitunut mihinkään tilaan, kun taas Lepakosta puhuttiin Lepakkoluolana ja päämajana, että se on ollut selkeästi se tila plus kaikki treenikset sun muut.”
“Jos Lepakko olisi vaihdellut paikkaa usein, niin se olisi varmaankin muuttunut joka muutossa. Olisiko Lepakko samanlainen kulttijuttu, jos se olisi muuttanut monta kertaa? Ehkä Lepakon pitkäaikaisuus samoissa tiloissa oli syy siihen, että siitä tuli niin instituutio omassa skenessään. Lepakon tilalla oli jo oma historiansa, jonka päälle tuntemamme Lepakko on rakentunut. Jos paikka ei olisi ollut Liekkihotelli ja muutenkin yhteiskunnan reunalta pudonneiden paikka, niin ei se varmaan olisi myöskään valikoitunut siksi tilaksi, vaan se on vallattu myös sen vuoksi mikä se on ollut ennen sitä.”
“Kai se on hyödynnettävissä polttopuina tai ovena, just ja just.”
Museoituna esineenä ovi muuttuu symboliksi edesmenneestä tilasta. Lepakon ollessa voimissaan yhdelle rakennuksen monista ovista tuskin annettiin yhtä suurta painoarvoa ja merkitystä kuin nyt, kun ovi on käsinkosketeltava muisto menneisyydestä. Jos ovi olisi hävitetty kokonaan muun rakennuksen purun yhteydessä, sitä tuskin olisi jääty erityisesti kaipaamaan, mutta nyt ovi on merkittävä, koska se on yhä olemassa.
“Museoiminen on sitä että arkipäiväisestä tehdään pyhää” – Lepakon oven tapauksessa tuntuu, että sen elämänkaari on katkaistu museoimisen kautta. Ovi, joka on koko olemassaolonsa ollut hyvin elävä sekä ulkoasultaan että funktioltaan, on nyt pysäytetty yhteen kohtaan ajassa.”
“Ovella on ollut tosi monta eri vaihetta ja ulkoasua, ovi on näyttänyt tosi monelta. Se vaihe, mikä siitä on museoitu on tämä, josta on revitty pois kaikki muu kuin kulunut maali. Se on vallattu 1979 ja purettu 1999, kiinnostaisi nähdä vaikkapa se vuoden 1981 ovi paljon enemmän kuin tämä ovi vuodelta 1999.”
Ideaalitilassaan Lepakon ovi olisi yhä rakennuksessa kiinni ja käytössä porttina Lepakkoon, pohjana taiteelle. Monen kymmenen vuoden elämänsä aikana oveen on kiinnitetty julisteita ja tarroja, mutta nyt siitä on revitty pois kaikki muu paitsi kulunut maali. Aiemmin ovi on elänyt Lepakon ja sen kävijöiden rinnalla, ja nyt sen elo on ikään kuin jäädytetty steriiliin varastoon, jossa sitä ylläpidetään yhdessä tietyssä tilassa. Käyttöaikanaan ovea potkittiin, kun haluttiin päästä sisään, mutta nyt oveen kosketaan hellästi hansikkailla. Melko radikaali muutos!
Alakulttuurikeskus Loukon aktiivit:
Syys Huurre, Vilja Joensuu, Mari Järviluoma, Ari Perälä
Kuva: Minna Sarantola-Weiss
Tutustu Helsingin kaupunginmuseon näyttelyyn: Tiloissa - Omaehtoisia musiikin paikkoja Helsingissä
