Helsingin matkailun alkupulahdus
1830-luvulla Helsingissä koettiin jotain outoa, mikä ravisutteli uneliaan pikkukaupungin asukkaat ruususen unestaan. Katukuvassa alkoi näkyä kesäisin yhä enemmän ulkomaisia vieraita, kreivejä, ruhtinattaria, korkea-arvoisia upseereja ja ylhäisiä mamselleja. Sanottiin, että heille tulisi järjestää majoitusta ja palveluja.
Lehdestä saatiin lukea arvovieraiden nimiä. Erikoista! Helsinkiläiset kun olivat itse ajatelleet, ettei kaupungissa ole mitään ulkomaalaisia houkuttelevaa.
Helsinki maaseutukaupunkina
Helsinki oli varsin maaseutumainen pikkukaupunki vielä 1800-luvun alussa. Keskustan talot olivat pääosin yksikerroksisia puutaloja, joiden pihalla saattoi olla talli ja navetta. Omalla pihalla kasvatettiin hyötykasveja ravinnoksi. Ainoastaan Senaatintorin ympärille oli rakennettu komeita uusklassisia kivitaloja ja hallintorakennuksia uutta pääkaupunkia palvelemaan. Kaupunki oli hiljainen, siisti ja aito, kuten vieraat hieman myöhemmin kertoivat, ja juuri nämä piirteet herättivätkin ihastusta tulevissa matkailijoissa.
Tämä kuva on 1900-luvun puolelta, mutta saman tyyppisiä pihapiirejä löytyi 1800-luvun alkupuolella aivan Helsingin keskustassakin. Talojen pihapiirissä saattoi olla puutarha/kasvimaa ja eläinsuojia. Kuva: Constantin Grünberg/ Helsingin kaupunginmuseo N8250
Idea kylpylästä syntyy helsinkiläisten yrittäjien piirissä
Muutamalla paikallisella liikemiehellä ja vaikuttajalla oli kuitenkin suuria suunnitelmia takataskussa. Konsuli Henrik Borgströmin aloitteesta aktivoiduttiin perustamaan osakeyhtiö muuallakin Euroopassa muotiin tullutta terveyskylpyläideaa varten. Idea kypsyi toteutuksen asteelle siinä vaiheessa, kun siihen saatiin yllättäen houkuteltua pienosakkaaksi myös keisari Nikolai I, joka oli tulossa vierailulle Suomeen vuonna 1833.
Tsaari saapui vierailulle puolisonsa kanssa Pietarista ajan uutuudella, höyrylaivalla, ja suomalaiset olivat myytyjä. Kansa ihastui keisarinnaan ja pystytti hänelle Kauppatorilla nähtävän Keisarinnankiven, mutta erityisesti ihmeellinen kulkuväline, höyrylaiva teki ihmisiin lähtemättömän vaikutuksen. Siipiratashöyrylaiva oli melko uusi keksintö ja sen avulla laivaliikenne ei ollut enää tuulista riippuvainen purjealusten tavoin.
Helsingissä laskettiin yhteen yksi ynnä yksi. Nopea laivaliikenne mahdollistaisi Helsingin avautumisen kansainvälisille matkustajille, jotka tulisivat nauttimaan uudesta kylpylästä. Tuloksena kylpylä ja höyrylaivaliikenne yhdessä pistivät suunnitelmiin vauhtia. Kun samaan aikaan Venäjällä oli tullut voimaan rajoituksia kansalaisten ulkomaille matkustamiseen, haluttiin sieltä houkutella matkailijoita Helsinkiin. Suomi oli tarpeeksi erilainen kulttuuri ja lähellä mutta matkustus tänne sallittua. Samoin Tallinnan suunnalta haluttiin houkutella kylpylävieraita tänne lahden taakse, tutustumaan uuteen kohteeseen.
Samaan aikaan kun Ulrikaborgin eli Ullanlinnanvuorten alueella alettiin puuhata kylpylää, alkoi höyrylaivaliikenne toden teolla vilkastua. Turusta Tukholmaan oli aloitettu ensimmäinen säännöllinen höyrylaivayhteys jo vuonna 1821.
Ensimmäiset höyrylaivat Suomessa olivat siipiratasmallisia. Tässä yksi ensimmäisistä, Turun telakalla valmistettu siipiratashöyrylaiva Fürst Menschikoff. Valokuva Magnus von Wrightin akvarellimaalauksesta vuodelta 1842. Kuva Daniel Nyblin/Helsingin kaupunginmuseo N88618
Suunnitelmat ja toteutumat Kaivopuistossa
Kylpylään ja sitä tukevaan Kaivohuoneeseen puuhamiehet halusivat vain parasta, joten suunnittelijaksi valittiin Carl Ludvig Engel, jonka kädenjälkeä ihailtiin jo Senaatintorin rakennetussa empiretyylisessä ympäristössä.
Ennen rakennusta haluttiin kuitenkin kaunistaa karu kivinen ja soinen puistoalue. Vaivoja ja varoja säästämättä puistoon ajettiin maata, kaivettiin ojia, istutettiin puita, kukkia ja pensaita. Kaivettiin jopa kaksi keinotekoista lampea, joihin myöhemmin tuotiin joutsenia. Puistosta muodostui näin kaunis kävely-ympäristö kylpylävieraille.
Istutettu lehmuskuja johti kylpylärakennukselle, joka valmistui 1836 ja yhdessä Kaivohuoneen kanssa avattiin yleiseen käyttöön pari vuotta myöhemmin. Aluksi kylpylävieraat majoittuivat kaupunkilaisten kodeissa ja parissa hotellissa keskustassa.
Suunnitelmat olivat suuria. Kylpyläyhtiö vuokrasi kaupungilta koko Kaivopuiston alueen. Kylpyläyhtiö vuokrasi tontteja helsinkiläisille edelleen, sillä ehdolla, että tontille rakennettaisiin huvila ja kaunis puutarha kylpylävieraiden käyttöön kesäksi. Huvilat olivatkin vieraiden keskuudessa suosittuja majapaikkoja.
Upea kylpylärakennus Kaivopuiston kärjessä kuvattuna 1860-luvulla. Taustalla näkyy Harakan saari. Kylpylärakennus tuhoutui lopullisesti sodan pommituksissa 1944. Kuva: Eugen Hoffers/Helsingin kaupunginmuseo N88561
Kaivohuoneen hienoja istutuksia, kaarikäytäviä ja oikealla taiteilijapaviljonki. Kuvattu ennen vuotta 1900. Kuva: Tuntematon/Helsingin kaupunginmuseo N250760
Mikä on kaivohuone?
1800-luvun alussa Euroopassa oli terveystrendinä suosittua harrastaa ns. kaivojuontia. Tämä tarkoitti yleensä erilaisista luonnonlähteistä nostetun, kivennäisiä sisältävän veden nauttimista kuuriluonteisesti.
”Vesi vanhin voitehista” –sanonta on syntynyt jo kauan sitten. Vettä on käytetty terveyden hoitamiseen ja sairauksien parantamiseen kautta aikojen. Euroopassa alettiin mineraaleja sisältäville lähteille rakentaa jo 1600-luvulta alkaen kaivohuoneita ja kylpyparantoloita. Suomessa terveyslähteet yleistyivät 1700-luvulta alkaen, mutta varsinaisia kylpylöitä rakennettiin vasta 1800-luvulla.
Lähteen ympärille rakennettiin usein kaivohuone, joka suojasi lähdettä ja vedenjuojia operaation aikana. Kaivopuistossa ei ikävä kyllä lähdettä löytynyt, mutta apuun tuli kemistin koulutuksen saanut Victor Hartwall, joka oli perustanut keinotekoisten kivennäisvesien tuotantolaitoksen. Näitä terveelliseksi arveltuja vesiä alettiin nauttia nyt Kaivohuoneella kylpylävieraiden joukossa. Samalla sai alkusysäyksen sittemmin menestyksekkääksi kasvava Hartwallin virvoitusjuomatehdas.
Vesiä nautittiin pitkin päivää aamusta lähtien erityisistä pikareista ja kolpakoista. Välijoilla pyrittiin liikkumaan ja tekemään kävelyretkiä ympäri puistoa. Myös tanssiaisia alettiin järjestää vieraiden viihdyttämiseksi ja niistä tulikin suosittuja myös kaupunkilaisten parissa. Ymmärrettävästi veden nauttiminen yhdessä liikunnan kanssa tekivät hyvää yhdelle jos toiselle hoitoa kaipaavalle, eikä ”sosieteeraamisen” eli yleisen seurustelun merkitystä pidä vähätellä sitäkään. Kylpylävieraat palasivat lomiltaan virkistyneinä ja kenties hoikistuneinakin.
Tämä vesijuonnissa käytetty kolpakko on Nuutajärven Lasin vuonna 1853 valmistama. Käsin kaiverretun tuopin kyljessä lukee Brunnshusets östra ingången ja siihen on kuvattu Kaivohuoneen sisäänkäynnin julkisivu. Kylpylävieraat joivat päivän mittaan tiettyinä kellonaikoina ”terveysvesiä” erilaisista pikareista ja kolpakoista. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
XXXV-104
Matkailijat saapuvat
Zachris Topelius kirjoitti elävästi Helsingin päivittäisistä tapahtumista ja uutisista Helsingfors Tidningar –sanomalehteen vuosina 1841-60. Hän kertoo miten alussa kylpylävieraat olivat suurelta osin venäläisiä ja saksankielisiä balttilaisia aatelisia, ruotsalaisten vieraiden lisäksi. Lehdissä oli tapana luetella ainakin arvokkaimmat vieraat arvonimet, ammatit ja nimet mainiten sekä kenen luona tai missä hotellissa he majoittuivat.
Helsinkiläiset olivat otettuja, kun kaupunki sai yhtäkkiä niin paljon huomiota ja ihastelua ulkomaalaisilta. Erityisesti pietarilaiset tykästyivät Helsingin rauhalliseen pikkukaupunkimaisuuteen sekä puutarhakaupungin siisteyteen ja luonnonläheisyyteen. Myös paikallisten asukkaiden ystävällisyys ja rehellisyys sai osakseen kiitosta. Jonkin aikaa Helsinki oli suuressa muodissa matkakohteena. Kaivohuone ja kylpylä tarjosivat monenlaista viihdykettä ja ajanvietettä vierailijoille. Suosittua oli tehdä pieniä huvimatkoja Helsinkiä ympäröivän saariston kohteisiin ja ihailla merellisiä maisemia.
Kylpylävieraiden vanavedessä myös kaupungin kulttuurielämä kansainvälistyi ja vilkastui, kun ravintoloissa piti järjestää vieraille konsertteja ja tanssiaisia. Teatteri- ja varietee-esitykset lisääntyivät musiikillisten hupien lisäksi. Kaivohuoneen pihalla oli parhaimmillaan kaksi esityslavaa, joilla pidettiin esityksiä kesäisin. Kaupunkiin saatiin houkuteltua kesäisin kansainvälisiä tähtiä; saksalaisten, tanskalaisten ja muiden esiintyjien lisäksi muun muassa suuressa nosteessa ollut ruotsalaissyntyinen laulajatar Jenny Lind.
Taiteilijapaviljonki ja ulkoilmateatteri istuinpaikkoineen sijaitsi Kaivohuoneen eteläpuolella. Kuva: Tuntematon/Helsingin kaupunginmuseo N10984
Kylpylän ja matkailun kukoistusaika
Helsinkiläiset tekivät parhaansa, jotta vieraat olisivat viihtyneet. Monelle aukeni tilaisuus ansaita mukavasti lisätienestejä. Tarvittiin ajureita, tarjoilijoita, siivoojia, huonepalvelijoita, keittiöhenkilökuntaa jne. Kaupunkiin perustettiin nopealla tahdilla useita ravintoloita, joukossa muutama varsin laadukaskin. Kaupungin ravintolaelämä nousi ennen näkemättömän kukoistukseen ja niiden taso nousi, usein kiitos saksalaisten tai ruotsalaisten yrittäjien, joita kaupunki nyt houkutteli.
Samoin hotelleja ja majataloja perustettiin. Yhtä nopeasti niitä myös meni konkurssiin. Yrittäjät olivat kuitenkin sinnikkäitä ja useimmat laittoivat pian uuden yrityksen pystyyn. Vuonna 1847 Helsingissä oli kokonaista 32 majataloa ja ravintolaa. Hotellit saivat usein hienoja kansainvälisiä nimiä, kuten Hôtel de Paris, Hôtel de Bellevue, Hôtel de St. Petersboug ja Hôtel de Amsterdam.
Yhtäkkiä Helsinki olikin aika kosmopoliittinen paikka, ainakin kesäisin. Suosio oli niin suurta, että majoituspaikat olivat loppua. Topelius siteeraa vuonna 1838 Helsingissä vieraillutta matkakirjoittaja Faddei Bulgarinia, joka kehui kaupunkia, mutta päivitteli matkailijaryntäystä, joka aiheutti jopa pulaa ravintoloiden ruokatarpeista, vuokrattavista huviloista puhumattakaan. (Helsingfors Tidningar 21.7.1841 nro 57) Ruoka oli halpaa pietarilaisten silmissä, samoin viinakset sekä espanjalaiset ja portugalilaiset viinit halpoja, mutta ranskalaiset viinit matkakirjailijan mukaan sen sijaan yhtä kalliita kuin Pietarissa.
Talvella kaupunki yleensä vaipui omaan pikkukaupungin uneensa, kun kansainväliset matkailijat puuttuivat.
Pohjoisesplanadilla sijainneet kaupungin parhaat majoituspaikat Hotelli Seurahuone ja Hotel Kleineh kuvattuna 1900-luvun alussa. Purjelaivoja Kauppatorin rannassa. Kuva: Tuntematon/Helsingin kaupunginmuseo. G30735
Matkailun romahdus sotien ja kulkutautien vuoksi
Lehtikirjoituksista voi nähdä, että suosio alkoi pikkuhiljaa hiipua. Venäläiset ja balttilaiset säätyläiset olivat samanlaisia kuin tämän päivän matkailijatkin; uusia matkakohteita haluttiin löytää kun vanhat oli jo nähty. Yläluokan jälkeen tosin Helsinki houkutteli pitkään vielä venäläistä keskiluokkaa, joka piti Helsinkiä ja Suomea kohtuullisen halpana kohteena, jossa muutkin kuin aateliset saivat tasavertaista ja ensiluokkaista palvelua.
Näin jatkui aina vuonna 1852 alkaneeseen rajuun kolera-epidemiaan, ja vuonna 1853 syttyneeseen Krimin sotaan asti. Kulkutautiepidemia pysäytti matkailun koko Itämeren alueella ja Krimin sota kesti kolme vuotta, jona aikana höyrylaivaliikenne oli täysin pysähdyksissä. Helsingin matkailusuosio oli enää hiipuva muisto.
Jotain samankaltaista ollaan nähty nykypäivänä, kun Helsingin matkailu oli hurjassa nousukiidossa ennen koronaa, hotellisuunnitelmiakin polkaistiin alulle ennennäkemätön määrä. Sitten tuli koronapandemia, joka löi luukut kiinni kansainvälisen matkailun osalta keväällä 2020 ja Venäjän sotatoimet Ukrainassa laittoivat sittemmin koko maailmanjärjestyksen sekaisin.
Suunnitelmat ovat olleet nyt pari vuotta jäissä, mutta elpymisen merkit ovat jo ilmassa ja hotellirakentaminenkin jatkuu taas. Helsinki ja myös sen nykyiset kylpylät, Löyly ja Kauppatorin Allas Sea Pool kärjessä, ovat alkaneet saavuttaa jälleen kävijöitä sekä kotimaasta että ulkomailta.
Hotellihuoneet on nyt tuuletettu, kylpylät remontoitu, ravintolat kehitelleet uusia paikallisia herkkuja ja kaikki alkaa olla valmista. Toivottavasti pian koittaa rauhan aika, nähdään jälleen matkailun nousu, vieraat löytävät kauniin kaupunkimme ja Helsinkiin ryntää jälleen runsain määrin innokkaita matkailijoita nauttimaan upeasta pääkaupungistamme!
Eija Törmänen, tutkija, Kuvakokoelmat
Helsingin kaupunginmuseo
