Lasten kaupungin vankat perustukset
Lastenmuseotoiminnalla on Helsingin kaupunginmuseossa syvät juuret. Niinpä tänä syksynä olisi mahdollista pitää sekä 10- että 30-vuotisjuhlat eikä 50-vuotisjuhlastakaan paljon puutu.
Lasten kaupungin kymmenvuotisjuhlaa vietetään 20.11.2022, sillä Sederholmin talo avattiin lapsille omistettuna museona marraskuussa 2012. Samalla voisimme yhtä hyvin pitää 30-vuotisjuhlat, koska Tuomarinkylän kartanolla avautui Lastenmuseo jo marraskuussa 1992. Tarkkaan ottaen kakkuun olisi aihetta laittaa melkein 50 kynttilää – Helsingin kaupunginmuseon ihka ensimmäiseen lastennäyttelyyn päästiin näet Hakasalmen huvilassa peräti syyskuussa 1973!
Lapsista tuli tärkeitä museovieraita
Kansainvälisessä museokeskustelussa alettiin 1960-luvulla tarkastella lasten erityistarpeita museokävijöinä. Lapsen ensimmäisen museovierailun oivallettiin olevan tärkeä elämys, jonka onnistumiseen museon on panostettava, ja nähtiin museon mahdollisuudet monenlaisen oppimisen tukena. Taitavasti opastettuna lähes minkä tahansa näyttelyn voi saada kiehtomaan lapsia, mutta museoissa alettiin kokeilla myös erityisiä lastennäyttelyitä, joiden aiheet ja kerrontatavat sovitettiin pienille kävijöille.
Suomessa ulkomailta, eritoten Ruotsista, kantautuneisiin uusiin ajatuksiin herättiin melko hitaasti. Ensimmäiset museopedagogit palkattiin Kansallismuseoon 1972 ja Ateneumiin 1973. Lapsille suunnattuja näyttelyitä tekivät Suomessa ensin Ateneumin ja Amos Andersonin taidemuseot. Kulttuurihistoriallisista museoista kärkijoukkoon ehti Helsingin kaupunginmuseo, jonka päämuseossa Hakasalmen huvilassa oli toki käynyt jo vuosikymmenien ajan koululaisryhmiä opastetuilla vierailuilla.
Museonjohtaja Jarno Peltonen esittelee lapsiryhmälle palikka-Senaatintoria Olga ja Oskar -näyttelyssä syksyllä 1973 Hakasalmen huvilassa. Kuva: Kari Hakli/Helsingin kaupunginmuseo.
Syksyllä 1973 Hakasalmessa avattiin ”lastenosasto”, tosin vain lyhyenä vaihtuvana näyttelynä, jota varten huvilan perusnäyttely raivattiin syrjään neljästä huoneesta. Esikuvia kulttuurihistorialliselle lastennäyttelylle ei ollut, joten kaikki piti ajatella uudella tavalla aivan perusperiaatteita myöten. Tavoitteeksi asetettiin kertoa 1900-luvun alun Helsingistä lasten näkökulmasta. Olga ja Oskar -näyttelyn nimihenkilöiksi keksittiin kaksi seitsemänvuotiasta, varakkaan perheen tytär ja työläispoika, joiden tarina kerrottiin valokuvin ja tiivein, nauhalle luetuin tekstein äänitehosteineen.
Näyttely sai huiman suosion ja yli 14 000 kävijää reilussa kolmessa viikossa. Museolaiset oppivat, että valokuvat eivät lapsia kiinnosta mutta esineet sitäkin enemmän, varsinkin jos niihin saa koskea. Olgan huone vitriinissä hienoine leluineen ja Oskarin aarrelaatikko monenmoisine löytöineen kiehtoivat niin isoja kuin pieniäkin. Näyttelyn askarteluhuone, jossa sai muun muassa rakentaa Senaatintorin palikoista ja kokeilla Olgan ja Oskarin leluja ja vaatteita, osoittautui tärkeäksi ja lapsille mieluisaksi mutta liian ahtaaksi.
Olgan ja Oskarin menestys kannusti kaupunginmuseota jatkamaan lapsille suunnattua tarjontaa. Vuonna 1978 avattiin Leikki elää – lelu muuttuu -näyttely, joka vertaili entis- ja nykyajan leluja ja leikkejä. Samana vuonna palkattiin ensimmäinen museopedagogi, joka alkoi kehittää lasten opastuksia ja muuta toimintaa. Lapsiryhmien virta ei ole 1970-luvun menestysnäyttelyiden jälkeen koskaan ehtynyt kaupunginmuseossa.
Oma museo lapsille
Vuonna 1980 avattu Ruiskumestarin talo muodostui oitis päiväkotiryhmien kestosuosikiksi, mutta sen rinnalle alettiin kaivata pysyvää tilaa, jossa lapsille voisi tarjota vaihtuvia näyttelyitä eri aiheista. Myös museopedagogia oli kehittynyt yhä toiminnallisempaan suuntaan. Omin käsin tekemisen merkitystä ilon ja oppimisen lähteenä korostettiin entistäkin enemmän, ja Ruotsin museoissa järjestettiin kekseliäitä, mitä moninaisimmille historiallisille aiheille omistettuja työpajoja, joista haluttiin ottaa mallia.
Tuomarinkylän kartanon 1700-luvun lopulla rakennettu sivurakennus tarjosi tunnelmalliset puitteet Lastenmuseolle, kuten Meriseikkailu-avajaisnäyttelylle vuonna 1992.
Lastenmuseon perustamiseen tarjoutui tilaisuus 1990-luvun alussa, kun kaupunginmuseon yhtenä näyttelypisteenä toimineen Tuomarinkylän kartanon sivurakennus restauroitiin museon käyttöön. Kartano oli jo kauan ollut lapsiryhmien suosima retkikohde, josta haluttiin nyt vielä antoisampi pienille kävijöille. Ensimmäinen koenäyttely, 1500–1600-lukujen Helsingistä kertova Tapahtui Vanhassakaupungissa avattiin 1991 parissa kartanon päärakennuksen huoneessa ja 7.11.1992 saatiin juhlia upouuden Lastenmuseon avajaisia. Ensimmäinen näyttely Meriseikkailu oli omistettu Helsingin merelliselle historialle.
Alusta asti Lastenmuseo noudatti samoja toimintaperiaatteita. Vuosittain vaihtuvaa teemaa käsiteltiin yhdessä lasten kanssa kesä- ja hiihtolomakursseilla, joilla myös askarreltiin esineitä näyttelyyn. Näyttelyt suunniteltiin kauttaaltaan toiminnallisen museopedagogian ihanteiden mukaan, ja askartelulle oli riittävästi tilaa. Näyttelyjen aikana pidettiin satoja opastuksia ja työpajoja.
Vuoden 2004 kesäkurssilla syntyi muun muassa komea pytonkäärme, joka ilmestyi vessanpöntöstä vuonna 2005 Lastenmuseossa avatussa Mammutista marsuun -näyttelyssä. Kuva: Erkki Salmela/Helsingin kaupunginmuseo.
Lastenmuseon näyttelyissä esiteltiin muun muassa kummitusjuttuja, kartanoelämää, 1700-luvun Helsinkiä, Töölönlahtea, kulttuuriympäristöjä ja kaupungin eläimiä. Näyttelyt olivat onnistuneita ja pidettyjä, mutta valitettavasti museon muun näyttelytoiminnan paisuminen ja resurssien niukkeneminen vuosituhannen vaihteessa johtivat siihen, ettei Lastenmuseoon enää voitu tuottaa uutta näyttelyä vuosittain. Näyttelyjen venyessä monivuotisiksi kävijämäärät laskivat, ja samalla valitukset Tuomarinkylän syrjäisyydestä lisääntyivät. Lopulta Lastenmuseo suljettiin vuoden 2011 alussa museon joutuessa karsimaan tilojaan.
Kohti Lasten kaupunkia
Tuomarinkylän Lastenmuseon lopun häämöttäessä alettiin hahmotella sen toiminnan siirtoa keskustaan, parempien yhteyksien ääreen. Ensin Lastenmuseon uudeksi kodiksi kaavailtiin Hakasalmen huvilaa, mutta lopulta päädyttiin Sederholmin taloon Senaatintorin kulmalla. Kaupungin vanhin talo päätettiin omistaa kaupungin nuorimmille, jotka voisivat siellä jakaa museoelämyksen vanhempien sukupolvien kanssa. Kunnianhimoisen toteutuksen mahdollisti museonystävä Kirsti Suvannon huomattava testamenttilahjoitus.
Lasten kaupunki -nimen saanut uudistunut lastenmuseo avattiin 21.11.2012. Alusta saakka sen näyttelyssä on ollut neljä pääosiota. Alakerta on omistettu 1700-luvun Helsingille, jossa kävijä pääsevät kulkemaan kuraisilla kaduilla possujen seassa, purkamaan lastia laivasta, leikkimään kauppaa, pukeutumaan ajanmukaisesti, esittämään nukketeatteria ja nauttimaan eväitä kustavilaisilla tuoleilla istuen.
Yläkertaan ovat kotiutuneet Kalevankadulla vuosina 2000–2010 toimineen Koulumuseon ydinosat, ennen kaikkea 1930-luvun luokkahuone, jossa pidetään vanhanajan oppitunteja. Naapurihuoneissa voi tutustua lapsuuden historiaan kuvien, lelujen, vaatteiden ja nukkekotien avulla. Yläkerran suursuosikki on yhä 1970-luvun mummola, aidoilla mutta leikittävillä esineillä sisustetut olohuone ja keittiö, jotka viehättävät sekä lapsia että aikuisia. Mummolassa on alusta saakka voinut kohdata viikonloppuisin ilmielävän museomummon tai -vaarin, jollaisena toimiminen on ollut monien museon vapaaehtoisten lempihommaa.
Lasten kaupunki houkutteli heti avauduttuaan suuren yleisöryntäyksen. Jo ensimmäisenä vuonna kävijöitä kertyi 70 000, eikä suosio hiipunut seuraavinakaan vuosina. Kun koko kaupunginmuseon päärakennus päätettiin siirtää Sederholmin talon naapuritaloihin, oli itsestään selvää, että Lasten kaupunki säilytetään.
Kauppaleikki on lasten ikisuosikki, ja niinpä sitä on voinut harrastaa vuodesta 2012 asti Lasten kaupungin 1700-luvun henkisessä puodissa. Kuva: Sakari Kiuru/Helsingin kaupunginmuseo.
Toukokuussa 2016 Lasten kaupunki avautui uudelleen osana Uutta kaupunginmuseota, monin tavoin kohennettuna käytännön kokemusten ja yleisön toiveiden pohjalta. Tässä uudistuksessa sisältöä, toiminnallisuutta ja virikkeitä lisättiin kautta linjan ja pyrittiin samalla ottamaan entistä paremmin huomioon eri-ikäisten, nuorimpienkin, kävijöiden erilaiset tarpeet.
Viime vuosina – ennen ja jälkeen koronapandemian aiheuttaman katkoksen – Lasten kaupungista on tullut jos mahdollista vielä aiempaakin suositumpi. Tämä on vakuuttava osoitus siitä, että kaupunginmuseon jo lähes 50 vuotta jatkuneella lastenmuseotoiminnalla on kestävä arvo ja merkitys.
Jere Jäppinen, tutkija-tuottaja
Helsingin kaupunginmuseo
