Rosoinen, kotoisa Vuosaari
Helsingin yliopiston opiskelijat tallensivat vuosaarelaisten kokemuksia asuinympäristöstään.
“Metsä näytti mystiseltä sumussa, joka sulki sisäänsä hiljaisen maiseman. – – Suurimmaksi osaksi kuulin vain omat askeleeni, puista tippuvien pisaroiden lätsähdyksiä, lintujen laulua ja tikkojen koputtelua. – – Kävellessäni hetken yksin metsäpolkua pitkin tunsin oloni seesteiseksi ja suojatuksi metsän, sumun ja hiljaisuuden keskellä. Tuntui harvinaiselta löytää tällaista rauhaa ja luonnon syleilyä Helsingissä.”
Helsingin yliopiston kulttuurien tutkimuksen opiskelijat tekivät loppusyksystä 2023 havainnointeja ja haastatteluja Meri-Rastilan ja laajemmin Vuosaaren alueella. Kenttätyöt olivat osa Etnografisen tutkimuksen menetelmät -kurssia, jolla 14 opiskelijaa havainnoi kukin yhtä vuosaarelaista kohdetta ja haastatteli asukkaita yhdessä laaditun haastattelurungon pohjalta. Tehtävien myötä monet opiskelijoista saivat käytännön ensikosketuksen kulttuurien tutkimuksellisiin menetelmiin, mutta myös monelle uuteen helsinkiläiseen kaupunginosaan.
Edeltävä havainnointikuvauksen mystinen metsä löytyy Uutelan ulkoilualueelta, joka oli yksi vuosaarelaisten vinkkaamista havainnointikohteista. Marraskuun sumuisuudessaankin se tarjosi kokijalleen rauhaa ja levollisuutta. Nämä samat piirteet tulevat esille usein vuosaarelaisten kuvatessa itselleen tärkeitä paikkoja sekä niiden luonnonläheisyyttä ja merellisyyttä. Ympäristökokemusten moninaisuutta osoittaa kuitenkin esimerkiksi maahan muuttaneen haastatellun kokemus: hänellä puustoiseen maahan ja kaupunginosaan tottuminen on vienyt aikaa. Tästäkin huolimatta Vuosaari on muodostunut haastatellulle tärkeäksi, ja hänen kaipaamaansa avaruutta tarjoaa Vuosaaren satama-alue. Yhteistä haastatelluille olikin tunne hyvästä olosta ja kotona olemisesta omassa asuinympäristössään.
Paikkasuhde ja muuttuva ympäristö
Vuosaari valikoitui opiskelijoiden kenttätyön kohteeksi Helsingin kaupunginmuseon ehdotuksesta. Kurssilla tuotettu aineisto myös tallennetaan museon kokoelmiin. Alue ja sen asukkaiden kokemukset ovat ajankohtaisia sinne suunnitteilla olevien muutoksien, erityisesti Meri-Rastilan kaupunkiuudistuksen vuoksi. Vuosaari on ollut merkittävien muutosten alue pitkään. Sen asuinalueiden kehittäminen 1980-luvulta alkaen ja metron ulottaminen alueelle vuonna 1998 ovat nekin osan haastateltujen muistoissa. Alueen moninaisuus ja hyvät liikenneyhteydet keskustaan ovat myös asioita, jotka herättivät positiivisia kommentteja vuosaarelaisten keskuudessa. Tulevat muutokset kuitenkin puhuttavat ja ovat myös herättäneet toimimaan oman asuinympäristön puolesta. Kaupunkikuva tulee Vuosaaressa muutosten myötä muuttumaan: asemakaavamuutos mahdollistaa usean rakennuksen purkamisen ja uusien rakennusten kerrosluvut ovat nykyistä korkeampia. Myös viheralueet pienenevät kaavaratkaisujen myötä.
Havainnointikohteita ja haastateltaviksi halukkaita tiedusteltiin muun muassa Vuosaaren Facebook-ryhmien kautta, mikä osaltaan on saattanut vaikuttaa haastateltavien valikoitumiseen juuri aktiivisten vaikuttajien joukosta. ”Varmaan aina löytyy jotakin napisemisen aihetta”, totesi yksi haastateltavistamme kysyttäessä tyytyväisyydestä asuinalueeseen. Napisemisen aiheista huolimatta haastatteluissa välittyy voimakas kiintymys paikkaan, vaikka haastateltavien joukossa oli hyvin erilasia asumishistorian omaavia vuosaarelaisia. Tästä näkökulmasta suunnitteilla olevat muutokset näyttäytyvät kohtuuttomina, ja pelkona on alueen omaleimaisuuden menettäminen. Pienet kalliot, metsiköt ja niityt ovat asukkaille ympäristön arkisia kiintopisteitä, joista luopuminen tuntuu pahalta.
Vuosaaressa tehdyt havainnoinnit ja haastattelut ovat myös osa Helsingin yliopistossa toteutettavaa Voiman paikka -hanketta. Hankkeessa tarkastellaan helsinkiläisille tärkeitä paikkoja; erityisesti niitä, jotka tuovat kaupunkilaisille omassa arjessa voimaa. Kun ympäristöä lähestytään näiden positiivisten kokemusten kautta, tulee myös vuosaarelaisten suhde muutoksiin ymmärrettäväksi. Kaupunkiympäristö ei ole vain neutraalia ei-kenenkään-maata, vaan yhteiseen ympäristöön muotoutuu henkilökohtaisia, ”omia” paikkoja, joihin palataan kerta toisensa jälkeen rauhoittumaan ja voimaantumaan, sekä ”meidän maisemia”, joiden menetys on henkilökohtainen suru. Se, mikä kaavassa näyttää rakentamattomalta tontilta, voi yksilöiden arjessa olla osa mielenmaisemaa ja kaupunginosan kulttuuriympäristöä.
Eräs haastateltu kuvasi voiman paikan edustavan elämässään nimenomaan pysyvyyttä. Tällaisen paikan menetys merkitsee asukkaalle ymmärrettävästi paljon enemmän kuin fyysisen ympäristön muutosta. Samalla haastatteluissa tulee esiin myös ajatus siitä, että ”ei elämä voi pysähtyä”. Muutoksien kuuluminen kaupunkiin myös ymmärretään. Haastatelluilla voi olla ristiriitaisiakin tuntemuksia muutokseen. Kaikki arkkitehtuuri ympäristössä ei välttämättä miellytä, mutta osa rakennuksista on saanut elämässä erityisen merkityksen. Lisäksi pelkoa herättää esimerkiksi asukasmäärän lisääntyminen ja sen mahdolliset vaikutukset koettuun yhteisöllisyyteen.
Merellinen kylä
Haastatelluille ympäristön yksityiskohdat ovat tärkeitä. Metromatka keskustasta kotikaupunginosaan sisältää erilaisia otoksia urbaanista maisemasta. Kaupunginosan historiaa – osin menetettyäkin – välittävät sen tunteville vaikkapa vanha tammi tai kerrostalon takapihalla ”pömöttävä” hiidenkivi. Osalla haastatelluista oli vielä mielessä korona-aika ja silloinen luonnon tarjoama pakopaikka liikkumista ja sosiaalista kanssakymistä rajoittavista säännöistä. Vuosaarta kuvataan ”rosoiseksi”; paikaksi, jonne mahtuu kaiken näköisiä ihmisiä, sekä kylämäiseksi, vaikka – tai siksi – paikoin myös levottomaksi. Kylämäisyyttä tekevät yhdessä tekemisen ja kohtaamisen paikat, kuten kantabaari, rantakahvilla ja Sjökullan torppa. Joillekin haastatelluista tämä kylämäisyys merkitsee ihmissuhteita ja verkostoja, jotka ovat fyysistä ympäristöä tärkeämpiä voiman ”paikkoja” – paikkoja, joissa sankaritarinoiden sijaan jaetaan arjen kokemuksia.
Luonnossa merellisyys korostuu vuosaarelaisten haastatteluissa alueen tärkeänä ominaisuutena. Tämä ei ole yllättävää, sillä meri nousee myös muissa helsinkiläisten paikkakokemuksia kuvaavissa aineistoissa vahvasti esiin. Merellinen kallioluoto, käkkärämännyt ja ”joutsenten kokoontumisajot” Kallahdenniemen kärjessä on yksi mainituista voiman paikoista. Kaunis ja valokuvauksellinen paikka voi yllättää kävijänsä kerta toisensa jälkeen. Mutta kaupunkiluonto tarjoaa myös sieniä ja villivadelmia, ja sukellus metsään voi tarjota rauhaa vilkkaasti hyödynnetyiltä ulkoilupoluilta. Paikat nivoutuvat omaan elämänhistoriaan ja sen murroskohtiin hyvinkin kehollisesti, eheyttäen, onnellistaen ja rauhoittaen – ”jopa silloin, kun sataa räntää”.
Kuten yksi haastatelluista toteaa, kaupungin kehittämisen periaatteet eivät kosketa ainoastaan vuosaarelaisia, vaan laajemmin kaikkia kaupunkilaisia. Paikkasuhteen tutkimukselle muutoksessa oleva Vuosaari ja sen asukkaiden kokemukset ovatkin erityinen kohde, ja vuosaarelaisten haastatteluissa tallentuu yksi keskeinen ajanjakso alueen historiaa. Siksi on arvokasta, että saimme tähän dokumentointiin aktiivisten vuosaarelaisten ystävällistä apua niin havainnointipaikkojen valinnassa kuin haastatteluihin osallistumalla.
Pia Olsson
Kirjoittaja on etnologian professori Helsingin yliopistossa. Hän toteuttaa yhdessä nimistöntutkija Terhi Ainialan kanssa Voiman paikka -hanketta ja toimi opettajana Vuosaaressa toteutetulla Etnografisen tutkimuksen menetelmät -kurssilla.
Voiman paikka -hankkeen aiempia tuloksia voi lukea esimerkiksi artikkelissa:
