Wappu wuosisadan takaa
Hevosen kavioiden kopsetta katukiviä vasten, kärryjen natinaa ja pyörien kolinaa. Iloisia tervehdyksiä ja huudahduksia, puhetta. Kärryjen ohjastajien käskevämpiä ääniä. Hevoskärryjä on pitkässä jonossa ruuhkassa Pohjoisesplanadilla.
Ollaan Vapun päivän ajelulla, kuten niin moni muukin. Jono on pysähtynyt jossain lähempänä Kauppatoria väenpaljouden takia. Tunnelma on iloinen ja juhlava samaan aikaan.
Elämyksen tarjoaa kuvaaja, joka ilmeisesti on itsekin rattailla ja on pysähdyksen turvin uskaltautunut seisomaan kuvaa ottaakseen. Hän on saanut yleiskuvan väenpaljoudesta ja samalla vanginnut näkymän sisään tungokseen. Kuvaaja eläytyy täysin rinnoin tapahtumaan: hänen valitsemansa tarkennusalue ohjaa katsettamme paitsi horisontti kohti yli seuraavien kärryjen, lähimpiin vastaan tuleviin kärryihin ja niiden matkustajiin.
Valokuva on ajoitettu 1900-luvun alkuun. Sen atmosfääri poikkeaa selvästi niistä valokuvista, joita ammattikuvaajat noihin aikoihin vielä ottivat Helsingistä myydäkseen niitä lahjoiksi tai matkamuistoiksi. Perinteisesti kaupan olleita kuvasarjoja hallitsivat esimerkiksi seesteiset katunäkymät, puistomaisemat ja panoraamat, joissa usein oli vähänlaisesti ihmisiä. Kuvat, joissa kameran käyttäjä on sukeltanut tapahtumien keskipisteeseen, olivat harvassa.
Valokuvaaja on jäänyt tuntemattomaksi. Ansaitsemismielessä tehtyä kuvaamista hallitsivat konventiot, joista Vapun päivän ajelu on vapaa. Otos ei ehkä ole ammattikuvaajan ottama, mutta valokuvaaja on osannut asiansa. Taitavien kuvaajien joukko oli kasvanut ammattilaisten levittäessä oppiaan alalle aikoville ja harrastajille. Vuonna 1889 perustetusta Fotografiamatörklubben i Helsingforsista (Amatörfotografklubben i Helsingfors) muodostui ammattilaisten ja harrastajien kohtaamispaikka, jossa seurattiin alan kehitystä ja pyrittiin myös kehittämään omaa valokuvallista ilmaisua.
Valokuvaaminen yleistyi myös uuden, helppokäyttöisemmän tekniikan ansiosta. Vapun päivän ajelu on tallentunut 9×12 cm lasinegatiiville, jota käytettiin Suomessa 1890-luvulla yleistyneessä laatikkokamerassa. Ammattilaiset suosivat isompaa 18×24 cm negatiivikokoa, koska pitivät sille tallentuneita kuvia korkeatasoisempina.
Laatikkokameran merkittävin uutuus oli siihenastista ratkaisevasti lyhyempi valotusaika 1/25. Sen ansiosta jalusta ei enää ollut välttämätön harjaantuneelle kuvaajalle. Syntyi uusi tapa ottaa kuvia, näppäilemällä. Pääsemme mukaan vuosisadan takaiseen Vapun viettoon, suurkaupungiksi kasvavan Helsingin sykkeeseen, tuntemattoman näppäilijän ja hänen huomiokykynsä ansiosta.
Teksti:
Yki Hytönen
