Spedelinko!
Lappeenrannan Huhtiniemessä, siellä, mistä vielä viime vuonna etsittiin salaisen kenttäoikeuden uhreja, oli 1980-luvulla hyppyrimäen kupeessa merkillinen, ruostunut ja ruohottunut laite. Se koostui erinäisistä metalliosista, muovista ja vaijereista. Pikkupoikaporukassa usein ihmettelimme, mikä se voisi olla – kunnes lopulta saimme vastauksen paikalle sattuneelta herralta: ”No se on spedelinko!”
Mäkihyppy- eli spedelinko oli edesmenneen taiteilija-keksijä Pertti ”Spede” Pasasen kehittämä mäkihyppääjien harjoitteluun tarkoitettu laite. Sillä simuloitiin vauhtimäen antamaa kiihtyvyyttä, ja laite mahdollisti harjoittelun tasamaalla.
Linko herätti ansaittua huomiota mäkihyppääjien ja yleisön keskuudessa, mutta varsinainen harjoituskäyttö taisi kuitenkin jäädä vähäiseksi. Spedelingolla oli myös rooli vuonna 1975 ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Professori Uuno D. G. Turhapuro.
Linko ja lapsuus tulivat mieleen, kun kuva-arkiston asiakas tarvitsi kuvia Ruskeasuon ratsastushallista. Niitä etsiessäni vastaan tuli erikoinen kuva, jossa Töölön pallokentän nurmella mäkihyppääjä ponnistaa pienen hyppyrin nokalta kohti kapeaa muovimattoa. Tuttu laite.
Kuva on lokakuulta 1977, ja se on otettu mäkihyppylingon esittelytilaisuudessa. Taustalla, pääkatsomon edessä, hyppyä seuraa pieni miesjoukko. Mukana ovat ainakin keksijä Pasanen ja Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoiluviraston väkeä.
Spedelinkoja valmistetaan vieläkin. Nykyversiolla vauhtia annetaan lumilautailijoille erilaisissa hyppytapahtumissa. Linkoja valmistaa Spede-Idea Oy.
Vasemmalla Spede Pasanen spedelingon esittelytilaisuudessa Töölön pallokentällä 1977.
Linkoa esitellyt hyppääjäkin pääsi kuvaan.
Tuomas Myrén
Tutkija
Teksti on alun perin julkaistu Sofia-lehdessä 2/2008
