Tuoksutreffit
Löydä se oikea Helsingin kaupunginmuseon Tuoksutreffeillä!
Hajuilla ja hajuaistilla on tunnetusti iso rooli parinvalinnassa, mutta entäpä jos muut aistit yritetään sulkea pois? Helsingin kaupunginmuseo järjestää yhdessä Deittisirkuksen kanssa pikadeittitapahtuman, jossa tutustutaan vastakkaiseen sukupuoleen tuoksujen merkeissä. Museon Tuoksutreffit ovat tiettävästi ensimmäinen hajuun perustuva pikadeittitapahtuma Suomessa. Tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen.
Hajut vaikuttavat vahvasti parinvalintaan. Hyviksi tai pahoiksi aistittujen hajujen lisäksi eritämme feromoneja, joita emme pysty tietoisesti haistamaan mutta jotka vaikuttavat käyttäytymiseemme. Perimältään erilaisen ihmisen tuoksu koetaan houkuttelevimmaksi. Näin ollen naiset tuppaavat valitsemaan kumppanikseen miehiä, jotka ovat geneettisesti mahdollisimman kaukana heistä – jos siis hajusteet ja nykyinen pyrkimys neutraalilta tuoksumiseen eivät vie voittoa ominaistuoksusta ja feromoneista.
Kaupunginmuseon Tuoksutreffit on tällä kertaa suunnattu vastakkaisesta sukupuolesta kiinnostuneille. Miehet tuovat mukanaan paidan, jota ovat käyttäneet muutaman päivän tai yön ajan ilman vahvoja hajusteita. Naiset puolestaan saavat ensikosketuksen miehiin nuuhkimalla paitoja ja keskustelemalla silmät sidottuina heidän kanssaan. Tuoksuttelun jälkeen deittailijat saavat toki nähdäkin toisensa ja yhdistää näin ulkonäön kokemaansa. Tuoksutreffien aikana museon ovet ovat auki vain osallistujille.
Tuoksutreffeille pääsee lauantaina 22.10. klo 18–21 kaupunginmuseossa, Aleksanterinkatu 16. Osallistuminen on ilmaista. Mukaan pääsee 32 ennakkoon ilmoittautunutta, ja ennakkoilmoittautumiset tehdään Deittisirkuksen sivuilla.
Huom! Ilmoittautuminen on sitova. Osallistuminen on maksutonta, mutta jos ilmoittautunut jättää tulematta, Deittisirkus perii häneltä 50 euron maksun.