Joulupukki – tuo myyttinen ja ristiriitainen hahmo
Tämä kirjoitus valottaa hänen toimintatapojaan ja motiivejaan Helsingissä.
Joulupukkiin liittyy erilaisia uskomuksia. Monesti niitä muokkaavat markkinavoimat tai moraalisäännöt, kuten ettei lapsia saisi pelotella tai ettei joulupukki saisi juoda viinaa. Onkin mielenkiintoista, miten ja miksi erilaiset uskomukset ovat yleistyneet.
Eri kansat ovat yrittäneet omia joulupukkia – tai jouluhenkilöä, joka pyhimyksen lailla tekee hyviä tekoja – ja jouluun liittyviä perinteitä. Jos suomalaiselta kysytään, niin joulupukki asuu tietenkin Suomessa, Korvatunturilla.
Wikipedia kertoo, että joulupukin suomenkielinen nimitys juontaa ilmeisesti vanhan suomalaisen perinteen nuuttipukkiin ja kekripukkiin. Nuuttipukit, jotka usein olivat pukin taljaan pukeutuneita nuoria, kiertelivät nuutinpäivän (13. tammikuuta, vuoteen 1708 asti 7.tammikuuta) aikaan taloissa kerjäämässä joulun tähteitä.
Vanhassa pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi, pukiksi. Hän laittoi pukin sarvet päähän muuttuakseen shamanistisen perinteen mukaan pukin kaltaiseksi. Asuun kuuluivat myös tuohinaamari ja nurin käännetty turkki. Pukki vaelteli talosta taloon juoden tarjottuja alkoholijuomia. Hän saattoi pelotella lapsia ja olla humalassa. Joskus pukki myös jakoi lahjoja kilteille ja vitsoja tuhmille lapsille.
Nämä erilaiset pukkihahmot ovat yhdistyneet monimuotoisesti eri kulttuureissa. Pukkihahmot ovat usein pyhimyksen kaltaisia (esim. Sankt Nikolaus Saksassa ja Itä-Euroopassa) ja onpa lahjoja tuonut itse Jeesus-lapsikin. Tällaisen perinteen on Martti Luther aikanaan tiettävästi aloittanut.
Muistan kuulleeni joulupukista sellaisenkin version, jossa hän toimii kuten muinainen tietäjä. Porot löytävät luonnosta myrkyllisiä sieniä, jotka tuottavat hallusinaatioita. Joulupukki juo porojen virtsaa ja sen vaikutuksesta hän alkaa nähdä näkyjä. Nämä näyt antavat hänelle innoitusta toimia joulupukkina. Joulun värit punainen ja valkoinen juontuisivat siten punakärpässienen väreistä.
Suomalainen pukinpalvonta on saanut ”happamia” piirteitä esimerkiksi Amerikasta, jossa joulupukin kaltainen hahmo on sydämellinen punanuttuinen vanha mies, joka tuo lapsille lahjoja. Tämän hahmon on väitetty syntyneen maailmanlaajuisesti tunnetun virvoitusjuomayhtiön toimesta, ja sen avulla yritetään vain myydä heidän tuotteitaan. Ja tietenkin se, että joulupukki tuo ylipäänsä tuo jouluna lahjoja (joita saa kaupasta) on kaupallistanut joulun. Eivätkö lahjat voisi olla jotakin muuta kuin kaupasta ostettavia tuotteita?
Onneksi Helsingin kaupunginmuseon arkistoista löytyy äärimmäisen dokumentaarisia valokuvatodisteita siitä, millaisia toimintatapoja joulupukki on Helsingissä harjoittanut vuosien saatossa.
Tässä kuvassa itse joulupukki tarkkailee ihmisiä kaukoputkella. Hän näkee kaukoputkellaan helposti maailman ääriin.
Joulupukin ja häntä avustavien tonttujen tapoihin kuuluu ihmisten, lähinnä lasten, vakoilu. Näin he saavat tietoa siitä kuka on ollut kiltti ja kuka ei. Tarinat siitä, kuinka tontut kurkkivat ikkunan takaa, ovat keinoja saada lapset käyttäytymään hyvin.
Tässä Erik Rönnebergin kuvassa vuodelta 1987 pukki on nähty jo vappuna tarkkailemassa ihmisiä.
Pyhimyksenä tunnettu joulupukki suhtautui kenties varauksellisesti ylenmääräiseen juhlintaan.
1960-luvulla joulupukki tonttuineen on päättänyt ajaa mopoilla porojen vetämän reen sijaan. Tuntematon kuvaaja.
Tässä takana saattaa olla huijaus, jossa esimerkiksi yritetään mahdollisesti myydä näitä mopoja. Teini-ikäiselle mopo voi olla mieluisampi kulkuväline kuin poro.
Toisaalta luulisi, etteivät teini-ikäiset uskoisi joulupukkiin. Voi olla, että he käyttäytyvät tässä tapauksessa kuten lapset yleensä, eli teeskentelevät uskovansa. Lapsille paras keino varmistaa lahjojen saanti on teeskennellä, että uskoo joulupukkiin. Toinen vaihtoehto on, että aikuiset eivät välitä siitä uskovatko lapset joulupukkiin vai eivät. He hankkivat lapsille lahjoja joka tapauksessa. Kun joulupukki lopulta saapuu ihmisten koteihin, voisi luulla, että joku on vain pukeutunut joulupukiksi.
Arthur Hintzellin kuva 1940-luvulta.
Voi vain toivoa, että lasten mielestä on ihan ok, jos joulupukki haluaa esiintyä naamari päässä. Joulupyhimyksen siunausta vastaanottavan lapsen kasvoilta paistaa hämmennys.
Juha Jernvallin kuvassa 1960-luvulta joulupukki esiintyy melko leppoisana tyyppinä.
Toisaalta, jos joku vain esittää olevansa joulupukki, tämän mahdollinen huono valeasu saattaa pelottaa lapsia ja joskus myös aikuisia entistä enemmän. Tunnelman keventämiseksi on silloin syytä laulaa pukille. Sehän perinteisesti oli keino saada pahoja tekojaan anteeksi. Joulupukin epäilemisen ja parrasta vetämisen muistakin syistä on katsottu olevan tuhmaa. Laulamisesta joulupukki yleensä tykkää, vaikka olisikin teeskentelijä. Pukille laulaminen nimittäin huojentaa pukiksi pukeutunutta henkilöä uskomaan, että hänen ylläpitämänsä illuusio ei säry.
Kun kasvoin itse vanhemmaksi, joulupukki ei enää tullutkaan sisälle taloon, vaan joku näki pukin vain vilaukselta ja sai häneltä säkillisen lahjoja jaettavaksi. Joulupukilla oli silloin niin kiire, ettei hän ehtinyt tulla vierailemaan. Oli kuulemma vielä niin monta muutakin paikkaa käymättä läpi.
Tällainen salaperäisyys on kuitenkin hieman epäilyttävää, ja luulen, että uskottavuuden kannalta olisi silti parempi esiintyä ihan rohkeasti omana itsenään.
Lopuksi täytyy tunnustaa, että olen itsekin myöhemmin käyttänyt hyväkseni joulupukin monivivahteista mainetta ja esiintynyt joulupukkina muutamia kertoja.
Teksti: tutkija Henri Tuomi, Helsingin kaupunginmuseo
Helsinkikuvia.fi-palvelussa on parhaillaan käynnissä joulukampanja, jonka aikana voit ostaa oman lempijulisteesi kampanjahintaan –30 %. Kampanja on käynnissä 14.12. asti.
