Nyt reivataan – tapaukset Hytky ja Entropy
J: Hei vaan kaikille ja tervetuloa kuuntelemaan Helsingin kaupunginmuseon tiloissa podcasteja. Tämänkertaisessa jaksossa me keskustellaan helsinkiläisestä reivikulttuurista ja aivan erityisesti kahdesta opiskelijayhdistyksestä, Hytkystä ja Entropysta, jotka on järkänny elektronisen musan bileitä pääkaupunkiseudulla 90-luvun puolivälistä lähtien. Vieraiksi tähän lähetykseen olemme saaneet kaksi vanhaa, voisiko sanoa bile-aktiivia, Rami Ratvio Jytkystä ja Laura Euro Entropysta. Tervetuloa!
RR: Kiitos paljon!
LE: Kiitos!
J: Ihan alkuun on pakko kysyä, että vaikka kumpikaan teistä ei oo enää nuori opiskelija ja näin ollen aktiivisesti mukana näissä yhdistyksissä, niin onko Hytky ja Entropy sellasia, että teidät voi ottaa niistä pois, mutta te ette kuitenkaan niistä lähde?
RR: Varmaan sama tilanne kun moottoripyöräjengeissä, että jäsenyys on ikuinen. Ainakin henkisesti symppaa molempia järjestöjä edelleen. Ja tosi mukava nähä, et siellä edelleen toiminta jatkuu.
LE: Joo, kyl sinänsä semmonen, et jos pitää bassokaiuttimen kantamisesta, niin eihän se sinänsä mihinkään häviä. [naurahtaa] Sitä tekee mieli aina silloin tällöin tehdä, vaikka on mielellään kyl antanu sit vähän uudempien tyyppien tehdä päätökset ja hoidella. Mutta aina myöskin tämmöstä… jotain apua voi sitten aina antaa ku semmosta tarvitaan.
RR: Sama juttu mulla, että joskus bileitten jälkeen, jos silloin tällön ehtii viel jossain käydä, niin kyllä automaattisesti kiinnostaa jäädä sinne autteleen ja kanniskeleen kaiuttimia. Se oli sitä hauskaa hommaa sillon parisenkymmentä vuotta sitten.
J: No, Hytky ja Entropy on siis 90-luvun puolivälissä perustettuja elektronisen musan opiskelijayhdistyksiä, joista Hytky toimii Helsingin yliopiston ja Entropy Aalto-yliopiston alaisuudessa. Niin mistä te luulette sen johtuvan, et tällaset, voisko sanoa jopa helsinkiläisen reivi-kulttuurin eräänlaiset kivijalat, on syntyneet opiskelijayhdistyksenä eikä missään homeisissa kellareissa niinku UG-kulttuuri yleensä syntyy?
LE: No, eiks ne… tavallaan siis kyllähän varmasti on ollut sekä että. Tietysti siinä on ollu mun mielest kiva se, että kun on ollu semmonen infra ja… sinänsä esimerkiks Otaniemessä, et on ollut tiloja, mahdollisuus opiskelijoiden harrastaa, ja sit on kuitenkin ollut selkeästi semmonen tarve jollekin muulle kuin sille ehkä perinteiselle opiskelijakulttuurille. Aina siel ton kokosessa paikassa on niitä ihmisiä, jotka ei koe istuvansa siihen, mitä on tarjolla. Ja sit tietysti just tää elektronisen musiikin tuleminen Suomeen on ollu semmonen, et on nyt nähty myös se, et miksei meil oo tämmösii hyvii biletilaisuuksia, että niit on sit pitäny järjestää ite.
RR: Joo, ajat oli vähän eri just silloin 2000-luvun alkupuolella. Esimerkiks äänentoistolaitteitten hankkiminen oli vähän vaikeampaa, ne oli aika kalliita. Ja elektroninen musa oli ehkä vähän uudempi juttu silloin vielä Suomessa siihen aikaan. Ja näil opiskelujärjestöil oli monii sellasia etuja, mitä sit ehkä muilla ei ollut. Saatiin esimerkiks jotakin tiloja käyttöömme ilmaseks tai tosi pienellä korvauksella, ja sit oli… niinku sä Laura sanoit, että oli paljon aktiivisia opiskelijoita, jotka oli tosi innoissaan siitä uudesta kulttuurista. Ja löyty internet-yhteydet, mitä ei kaikilla ehkä ollu vielä kotona. [naurahtaa] Ainakaan niin nopeita. Ja vaikka mitä ton tyyppistä.
LE: Vaik sinänsä, kylhän se oli aika pientä. 93 on siis Entropy perustettu, et alussa siel oli… ei ollu niinku mitenkään älyttömän iso joukko, mut must oli hauska, että heillä oli myös… oli esimerkiks edustajistossa oma ryhmä. Että myös oli ajatus, että pitää rakentaa jättimäinen bassokaiutin Otaniemeen ja tämmöstä. Et siin oli myös tämmöst tiettyy poliittista kulmaa, et jotakin muuta.
J: Rakennettiinko se?
LE: No, ei tainnut edustus ihan riittää semmoseen. Äänienemmistö.
RR: Mä näin havainnekuvan siitä kyl jossain flaijerissa, ku kattelin, et tällanen järjestö löytyy, et pitäisköhän liittyy. Heti kyl sydän sykähti, et toihan näyttää hienolta.
LE: Ja ehkä jonkunlainen vastavoima sit semmoselle… Jotain muuta.
RR: Niin, ehkä semmoiset alakulttuurit on aika pieniä, ja sit jos sä muutit esimerkiks isoon kaupunkiin Helsinkiin jostakin kauempaa, niin sitä etti sit samanhenkistä porukkaa. Ja just tämmöst jotakin… jos tämmönen musa-alakulttuuriskene kiinnosti, niin sit sitä jollain ilveellä ehkä jossain bileissä sai flaijerin ja sit lähti kyselemään lisää. Tai näki jonkun nettisivun jossakin.
LE: Entropylla oli semmonen What did You Just Give Me -flaijeri, joka oli tämmönen, et jos joku tuli kysyy, että ”hei, mites mä voisin olla mukana”, ni sen sai antaa ihmiselle.
RR: Joo, mäkin sain Kaapelitehtaalla jonkun Hytkyn flaijerin käsiini, ja ihmettelin, et mikä ihme tää on. Sit selvis, että Forumissa yhdessä kahvilassa on kokous tiistaina, et tuu mukaan. Ja sitä kautta mä päädyin skeneen.
J: Hytky siis lyhenne sanoista Helsingin yliopiston teknokulttuurin ystävät.
RR: Öö, joo on. Ja mulla tosiaan kävi silleen, että mä olin Entropysta kiinnostunu tosi paljon, et mä olin… asuin Helsingin ulkopuolella ja kävin Kaapelitehtaalla reiveissä, jos kyselin ihmisiltä, mites tähän Entropyyn vois liittyy. Mutta sitten…
LE: Damn!
RR: … joku DJ sanoa, että ”hei, liity tällaseen Hytkyyn, tässä flaijeri, tuu mukaan!” Ja sitä kautta mä päädyin sitten järjestään bileitä.
J: Kuulostaa tämmöselt kultilta, et ”miten mä voin liittyy tähän?” Sit tulee välitön vastavoima.
LE: Mmm. [myötäilevästi]
RR: Joo, siin oli… varmaan vähän molemmilla oli… molemmilla järjestöillä oli semmosta hauskaa… semmosta salamyhkäisyyttä myöskin. Ehkä se oli osa sitä underground-musaskenee myös tossa elektronisen musan puolella.
J: No, miten te ite päädyitte mukaan sit lopulta tähän toimintaan?
LE: No, sinänsä mulla kävi kans sillee, et mä olin kyl joskus lukiossa… muistan, että mä sattumalta päädyin (People in the Streets) [7.03] -tanssitapahtumaan. Ihmiset tanssivat kadulla. Ja sit silloin mä tajusi,n et hetkinen, että noi ihmiset hymyilee, ja niil on tosi kivaa, ja mä haluun mennä tonne kans tanssimaan. Tavallaan niinku tajus sen, et tää on nyt mulle jotenkin tärkeä juttu. Ja sitten myöhemmin, siin just lukioaikana, mulla oli kavereita, jotka irkkas, ja mäkin rupesin irkkaamaan, ja sitten irkkikavereiden kautta mä päädyin just jonnekin psyke-metsäbileisiin. Ja olin itse asias pari vuotta, kolme vuotta mukana Entropyssa ilman, että mä oikeestaan tajusin, et voisin nyt ruveta aktiiviks, vaan ihan vaan aina siivosin kaikki vessat, sit kun bileet loppu ja joku sano, et ”hei Laura, sun kannattais varmaan tulla tähän mukaan”. [nauraa]
RR: Mulla vähän… no, vähän osittain samoja kuvioita. Muistaakseni yläasteen diskoissa, niin ku siel normaalisti soi eurodance ja ehkä suomirock siihen aikaa, ja hevi, niin sitten aina kun disco loppu, niin DJ:t jäi soittamaan teknoo, kun kaikki oli hävinny sieltä. [naurahtaa] Et se ei ollu tosiaan mitään kauheen suosittuu musaa ehkä siihen aikaan vielä tälleen mainstream-piirissä. Sitten innostuin siitä ja aloin järkkäämään lukioaikana reivejä, sit muutin Helsinkiin ja aloin ettiin samanhenkistä porukkaa.
LE: Mä luulen, että joku semmonen edellytys, et täytyy tykätä siitä musiikista. Monet sanoo just sitä, et se on tapahtunut se, miks on tullut mukaan, et on ollu jossain bileissä, missä DJ on soittanu niin, et itse on ollu ainoo joka tanssii, ja kaikki muut on vaan valittaneet, että onpas paskat bileet. Ja sit on huomannut, et hetkinen, et nyt toi DJ kysy, et ”tuuks sä mun kans tonne bileisiin”, ja sit on huomannu, et onkin löytänyt vähän parempaa musiikkia ja seuraa.
RR: Joo, jotenkin näin just, että kiinnostunu jonku sytykkeen kautta vähän sellasesta marginaalisemmasta musiikista. Nyt toisaalta tilanne on vähän eri, et nyt taas taitaa olla, et joka klubilla soi tekno tällä hetkellä jossakin vaiheessa iltaa.
J: Niin, silloin ku Hytky ja Entropy alkoi järkkää teknobileitä, niin kyse oli kuitenkin vielä aika marginaalimusiikista. Millainen se skene silloin oli pääkaupunkiseudulla? Oliks paljon bilejärkkääjiä muita?
RR: Kyllä niitä… kyl niitä oli. Tietenkin se oli vähän pienimuotosempaa. Et oli joitakin klubeja. Osittain varmaan samojen Old School -klubijärkkääjien klubit pyörii edelleenkin Helsingissä. Mutta mun mielestä aika paljon vähemmän. Sit ehkä tais olla niin, että ne oli sellasii vähän irrallisia pieniä skenejä, että oli tekno-faneja ja drum’n’bass-faneja ja…
LE: Juu…
RR: (-) [9.43] [LE puhuu päälle] -faneja ja…
LE: Ainakin sillei siis…
RR: … psyke-fania ja muita.
LE: Mul on jonkun verran kavereita ollut näissä just junkkaporukoissa ja niil oli semmonen stelthunit-internet-yhteisö. Ne just sano sitä, että oikeestaan sit junkkabileet järjestettiin aika paljon, et vuokrattiin joku baari ja sit pidettiin se klubi siellä. Ja sit taas Entropyn ja Hytkyn meininki oli se, et on oma PA. Mut ainaki Entropy kyl järjesti siellä… öö, mikä se oli? Se Arcada, ei.
RR: Arkadiaalissa oli yks tanssipaikka, joo.
LE: Niin, se oli joku semmonen teinitanssipaikka. Siel oli semmonen säännöllinen klubi, semmonen Elements, jota Entropy järkkäs aika pitkään silleen, et se oli… no, jotenkin kuukausittain. Nähtiin hillitön vaiva, parikyt ihmistä laitto sen aina yheks illaks ihan eri näköiseksi, ja sit sinne tuli ihan eri porukka kun muuten. Ja käytännös niillä rahoilla, mitä sen klubin pyörittämisestä saatiin, ni Entropy osti tosi hyvän PA:n. Sen jälkeen tavallaan ei tarvinnu välttämättä vuokrata sitä klubia, vaan saatiin vaan vuokrata joku tyhjä tila ja olla omavaraisia.
RR: Joo, nois nähtiin kauheen vaiva. Ku se teknobileiden estetiikka tulee jostain sieltä varmaan Detroitista varastohalleista ja Berliinistä ja Frankfurtista ja Lontoosta ja… Sitte voi olla, että Suomessa ei välttämättä aina, ainakaan siinä vaiheessa, ihan osattu löytää niitä varastohalleja, niin sitten piti ne tilat, mitä löydettiin, vähän dekottaa eli koristella saman näköseks.
J: Nii, yleensä kuitenkin tällaset paika,t missä bileet järkätään on lähtökohtaisesti, ainakin yliopistojen tilat, sellasii vähän akateemisen virallisia pönötysmestoja. Kuinka monta ihmistä siihen vaadittiin dekottamaan tai miettimään? Oliks ne paljon aikaa vieviä prosesseja?
LE: No, ainakin siis Entopyllä… oli oikeastaan kahenlaisia bileitä, et oli niin sanotut isot bileet, mitä yleensä oli pari kolme vuodessa. Semmoset, et varattiin esimerkiksi Casa Academica, joka vetää joku…
RR: Oisko se ehkä 500, 600 ihmistä.
LE: Nii, jotain sitä luokkaa.
J: Eli Etu-Töölössä?
LE: Joo. Ja ne oli just semmosia, et niitä etukäteen just… päätettiin, että mikä on budjetti, ja niit tehtiin ainakin pari kuukautta etukäteen sillai aika huolella. Ja tietysti sitä ennen myös mietittiin, kun aina tilattiin sit joku ulkkari eli ulkomainen artisti sinne paikalle. Niin ne oli tavallaan semmonen jotenkin suunnitellumpi. Ja sit sen lisäks oli UG-bileitä, jotka tapahtu niin, et joku tila vaan oli jossain, et joku oli huomannut, että tuolla voisi ehkä järjestää tanssit. Sit saatto ihan muutaman päivänkin varotusajalla tulla isot tanssit silleen, että nähtiin mahdollisuus. Ja ne oli sit semmosia, et siihen ei ollu virallisesti vuokrattu sitä keneltäkään.
RR: Ihmisiä oli aika paljon loppujen lopuks, ainakin niis isoimmissa tapahtumissa järjestämässä.
LE: Joo.
RR: Et oisko… ydinporukka oli varmaan muutamii kymmenii ihmisiä, ehkä. Mut sitten… mä muistan, mulla oli ainakin joku sellainen nyrkkisääntö, että ku on 100 järjestäjää tai t00 talkoolaista, ni sit saadaan 1 000 ihmistä paikalle. [naurahtaa] Et usein oli paljon ihmisiä esimerkiksi koristelemassa niitä tai soittamassa levyjä tai… tai vaikka mitä, mitä järkyttävää siel oli.
LE: Joo, ja siis tietysti ainakin Entropyl on ollu sillee tosi epähierarkkinen periaate, että kaikki, jotka on halunnu, ni on saanut myös päättää esimerkiksi bileiden teeman ja artistit ja kaikki. Et ollaan ihan heti vaan mukana, kun haluaa tulla. Ja käytännössä se ydinporukka on ollu usein se semmonen… sanottaisko kymmenen tosi aktiivista ja sitten vähän semmosia kommentoijia. Et kun pureskellaan asiaa. Ja sitten on nakkilaiset eli ne ihmiset, jotka tulee sitten sinne bilepäivänä, eli tulee… toiset tulee sillai iltapäivästä paikalle, ja sit on nakki-info, mis kerrotaan, että mitä tehdään ja mitä pitää tietää ja missä on poistumistiet ja sillee. Oikeesti niinku briiffataan henkilökunta.
RR: Joo, eli tosi tarkkaan mietitty nää kaikki briiffaukset.
LE: He tekevät tavallaan parin tunnin… et istuu vaikka ovella myymässä lippuja tai kerää pulloja tai jotain. Ja niit on sit usein ollu just se semmonen joku… bileiden koosta riippuen. Et joka lavalla pitää olla. Tietysti, jos on isot bileet, niin sit on se 100 henkee, ja jos on pienemmät, ni sit vähemmän. Sit usein nää tämmöset vanhat tyypit, jotka saattaa huomata, et ”oho, tos on vaan yks istumassa”, niin voi sit vähän paikata, jos ei oo ihan kaikkiin…
RR: Tuntuu, että välillä siellä oli… tavalla tai toisella melkein jokainen oli tekemässä jotain sen tapahtuman eteen. Vaikka siis monet tuli toki myös ihan nauttimaan musasta ja näin. Mutta aika sellanen tiivis yhteisö kuitenkin oli. Ihmiset ehkä jollain tavalla tunsi toisensa jostakin, aikasemmist bileistä tai oltiin oltu mukana yhdessä järkkäämäs jotain tapahtumaa.
J: Kuulostaa muuten aika tutult toi rakennelma. Se on yleensä aina se, et sul on se kourallinen aktiiveja, joita ilman mistään ei tulisi mitään, ja sit on ne hangaroundit ja auttelijat.
LE:Sit se on paras hetki se, kun kello on just jotain seittemän aamulla ja kaikilla on ollut ihan hirveän kivaa, ja sit siellä on se porukka, joka on jaksanu jäädä vielä… niil on ollu kivaa, ne tanssii, ja sit ruvetaan ottaan niit pressuja irti, et sielt tulee auringonvalo jostakin sieltä takaa. Sit DJ ei malta lopettaa soittamista, ja sit ihmiset vaan jatkaa tanssimista. Sit samalla aletaan purkamaan ja tanssitaan ja sit huomataan, et ”oho, tos on nyt noi tyypit, jota ei oo ennen nähty, mut hei, tulkaa mukaan”. Sit saattaa olla, et heistä tulee sit seuraavis bileissä… he ilmestyvät taas paikalle ja tulevat ehkä toimintaan enemmänkin mukaan.
RR: Totta. Joo, semmonen ”ota tosta laatikko kannettavaks”. Se oli kyllä aika maaginen mun mielestä se tilan muodonmuutos aina. Usein, ku tultiin sinne tilaan bilepäivän aamuna, niin se näytti just semmoselta ankeelta lukusalilta, jos oltiin jossakin yliopiston tiloissa, tai joltakin varastohuoneelta tai muult tällaselt juhlatilalta. Ja sit melkein tavoitteen tais olla, et yhtään sellaista alkuperäistä pintaa ei ehkä näy, kun kello on kymmenen ja bileet alkaa. Ja viideltä aamulla ehkä sitten bileet loppu, tai vähän myöhemmin joskus ja joskus vähän aikasemmin. Ja sit siin meni melkein puolille päiville iltapäivää, että roudattiin.
LE: Usein yheltoist… roudaus yheltoist, kaheltoist päivällä.
RR: Ja osa lähti sit viel jatkoille juhlistamaan… tai pizzalle, juhlistamaan hyvin menneitä bileitä.
J: Kestiks nää yleensä aamuun asti, vai millaisia paikka- tai kelloaikarajauksia tällasten bileiden järkkäämises oli?
RR: Vähän vaihteli paikasta, tietenkin. Joillain tiloil oli säännöt, et… jossain vaihees opiskelijatilat saatto olla viiteen asti, jatkua, et ne jatko tunnin myöhempää kuin baarit, ni sit sinne tuli usein vielä ihmisiä jostain baareista, ihan lopuks. Ja sit tietenkin oli näit vallattuja tiloja tai vallattui taloja ja muita, missä jatkettiin vähän myöhempään. Ja sitten joskus oli baareissakin, missä loppu neljältä vissiin aina.
LE: Niin joo, kyllä se tietysti, jos on joku semmonen virallinen bilepaikka, missä on joku kellonaika, ni tietysti sitä noudatetaan. Mut siinä just se, että… riippuen tietty siit sijainnista, et jos on semmonen paikka, missä voi jatkaa, ni kyl mieluiten usein ne DJ:t haluu soittaa, varsinkin, jos heil on itsellään on kivaa, ja sit sen jälkeen… Ku kuitenkin voidaan samalla jo ruveta vähän keräileen kimpsuja ja hyvä meininki voi jatkuu, niin mikäs siinä. Kyllähän tietysti se, että kun monet tulee semmosel ajatuksella, et ehtii tanssimaan, ja sit ku vähän saattaa jutella kavereiden kanssa ja näin, et on se tylsä, jos bileet loppuu joskus kolmelta tai neljältä.
RR: Niin, kyl se sosiaalisuus oli aika iso osa. Tai on iso osa, et nähään kavereita myös samalla. Ja kyl siihen teknobile-estetiikkaan ja -kulttuuriin kuuluu, et aika myöhään jatketaan myös tanssimista.
J: No, oliks teillä vaikeuksia löytää tiloja? Tai tuliko jotain tällasta, et teknolla olis vaikka jotenkin huono maine, että joku paikka ei sen takia halua antaa tilojaan käyttöön? Vai oliks niiden löytäminen helppoa?
RR: No, must tuntuu ainakin, jos mietin vähän kauemmas taaksepäin, niin joskus silloin ysärilla, silloin ku ite oli vielä koululainen, niin teknol tais olla vähän huono maine. Et oli just näit huumekohuja ja ehkä jossain iltapäivälehdessä oli siit jotain juttua, et vähän pahaenteinen kulttuuri. Mä muistan, että ainakin silloin, ku ite tuli mukaan, ni me vähän sisuunnuttiin siitä, et nyt me tehään tosi huolella nää kaikki hommat. Tosi ammattimaisesti tehään tää, et näytetään noille, että oikeesti tää on tosi hyvä kulttuuri ja tehään hyvää duunia. Ja olihan niit vaikee löytää niit tiloja. Mut sit se ehkä vähän meni sellai puskaradion kautta. Sit mä muistan, et jossain vaihees… Hytky, kun oli järkännyt paljon tiloja… paljon bileitä kiinnostavis, jännis tiloissa, niin meille alettiin vähän niinku tarjoomaankin niitä. Saatto olla, et jossain vaiheessa jopa saatiin yhteydenottoja, esimerkiksi yliopiston suunnasta, et ”hei, meillä on tällainen paikka, et me suunnitellaan, et tähän tulis opiskelijabiletila, mutta halusitteks te testaa tätä…
[J nauraa]
RR: …et jos tää selviää teijän bileistä, ni sit tää selviää kyllä opiskelijabileistäkin”.
LE: No niin. Mut kyl sinänsä ainakin Entropyn puolella on aina ollu tärkeetä just semmonen tietty maineenhallinta. Aina ku vuokrataan joku tila, ni se on tosi tärkee siivota ja hoitaa hyvin. Koska niit tiloja Helsingissä on kuitenkin aika vähän, mihin mahtuu niin iso porukka, et se voi olla hankala, jos ollaankin lähetty vaan eikä siivottu kunnolla, tai on tullu jotain hätää. Ja sama mun mielestä esimerkiks viranomaisten kanssa toimimisessa, et on sen takii pidetty aina kaikist turvallisuus- ja muista asioista huolta. Koska esimerkiks kun Turkuun perustettiin joku aika sit kans sillee, et siel alko oleen aktiivisempaa bilejärkkäystoimintaa, niin oli se ongelma, et poliisi kävi aina heti alkuun sulkemassa kaikki bileet.
[J ja RR naurahtavat]
LE: Jotenkin se, että eihän kuitenkaan mitään hirveen vakavaa oo täs vuosikymmenten aikana hirveesti sattunu, niin osittain sekin, että ollaan oltu ite aika skarpisti sen kanssa. Et kun järjestetään, niin järjestetään hyvin, ni sit myös poliisi tietää. Kyl mä oon ainaki ite ollu monesti semmoses tilanteessa, et poliisi on tullu sillä ajatuksella, et nyt nää menee kiinni. Sit me ollaan juteltu ja katottu vähän ympärille, ja poliisi on nähnyt, että ”hetkinen, että teillähän on… itse asiassa te tiedätte mitä täällä on, paljonko väkeä on sisällä, tos on noi järjestyksenvalvojat, tässä on kaikki asiat otettu huomioon, no, jatkakaa”.
RR: Joo, ihan sama, samoi kokemuksi itellä. Et mietittiin kyl paljon sitä turvallisuuspuolta. Usein saatto olla, et sielt tuli jotku samat poliisit keskeyt-… tai ovelle koputtamaan, et ”jaaha, teil on taas näköjään bileet, moneltas lopetatte?” Sitten oltiin, et ”viideltä loppuu”, ja sit ne oli ”no, selvä homma, laittakaa volaa vähän pienemmälle, on tullu pikkasen meluvalituksii”. Et joo, se melu ehkä oli se, mistä välil tuli niitä ongelmia. Jos oli iso äänentoisto, niin bassotaajuudet menee aika pitkälle, et saattaa toiseen kaupunginosaankin kuuluu.
LE: Joo Entropys rantabileet, kun siellä on… siis Otaniemes on semmonen rantasauna, niin sit siinä on se vesi, ja sit se jotenkin sinne…
J: Kantaa.
LE: …Helsingin puolelle saattaa joskus… On ollu tilanne, et on kaheksan, yheksän kilometrin päästä tullut valitusta, että hetkinen…
RR: Mä oon kuullu… mä seurasin vähän, ku täällähän oli paljon ulkoilmabileitä Helsingissä nyt kesällä, niin jotku järjestäjät, ne teki jotain maastopinta-analyyseja, ne katto topografiaa jostakin kartoista, että minne laitetaan kajarit. Nyt taitaa olla aivan huippuunsa hiottuu tääkin.
LE: Joo. Ja Entropy-sanakin, kyl tähän on liittynyt aina semmonen tietty audionörttäys. Ku siel on kuitenkin teknologia-alan opiskelijoita, jotka sitten ehkä myös ammatillisesti on kiinnostuneet laskemaan tämmösiä, et minkälaisia kaiuttimia kannattaa suunnitella ja minkälaisia laskentatapoja on ja muutenkin tämmöstä. Myös IT-softakehitystä.
RR: Kyl tommonen… vähän sellanen do it yourself -henkinen virittely kaikessa mahdollisessa kuuluu kyl tohon vahvasti.
LE: Joo, oli jotku semmoset ilmapallo-viritelmä,t että joku tietty taajuus poksauttaa 200 ilmapalloo, olikohan Entropy 10 v. -bileissä. Sitten oli tehty joku semmonen metalliviritelmä kattoon, joka oli sen koko ison salin kokonen. Sitte sinne laitettiin jotain ääntä, joka sitten poksautti ne kaikki, ja sielt sato jotain glitteriä, jota kuulemma oli ihan kamala siivota.
J: Kuulostaa hienolta! Glitter on kyllä ihan saatanasta.
RR: Jep. Mutta, joo, must tuntuu, et ehkä se pääpointti oli just, että ne oli vähän semmosii leikkikenttiä, et ihmiset pääs tekemään sitä, mikä niitä kiinnostaa. Oli sitten äänisuunnittelu tai joku valoihin liittyvä tai lavastamiseen tai mihin ikinä, niin pääs sit vähän kokeilemaan omaa luovuutta.
J: No, kertokaa vähän tarkemmin näistä paikoista, et missä kaikkialla ootte bileitä järkänny.
LE: No, sinänsä se Casa nyt tossa tuli, Casa Academica. Se mulla ainakin, ku mä oon just 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ollu enimmäkseen ite järkkäämäs, niin se oli semmonen yks aika vakipaikka. Sit Vanhalla on jotain ollu. Ja sitten tietysti erilaisia just näitä… mä muistan yhet uudenvuoden bileet… Jätkäsaares on se bunkkeri, se oli must tosi hieno paikka. Ja sit kyl Suvilahdes on muutamas paikassa ollu kanssa, ja sit oli joku semmonen halli, mikä oli Kalasatamassa, mikä on nyt purettu Metron tieltä. Ihmiset muisteli, et ”vitsi, tuol oli kyl hyvät bileet!” Ja sit tietysti tuolla Elimäenkadun… Vallilan teollisuusalueen, siel on ollu. Ja se tunneli on ollut kans semmonen.
RR: Monet noista on itse asiassa purettu noist paikoista. Just nää, mitä sä mainitsit näitä paikkoja, mis on ollu jotain (squatteja) [25.08], näit vallattuja taloja, ne on tainnu olla just tossa jossain vähän keskustan reunamilla, ja sit on kaupunki levinny, niin niit on purettu. Ja sit sä mainitsit vielä noita opiskelupaikkoi, niin varmaan molemmissa, sekä Otaniemessä että Helsingissä, niin oli opiskelijajärjestöille bilepaikkoja. Hytkyn bileet oli paljon Leppäsuonkatu yhdeksässä, siel on tämmösiä opiskelijatiloja tälläkin hetkellä, mut siel oli -2 kerroksessa, eli kellarin alapuolella, oli tämmönen biletila, mikä oli tosi… muutaman vuoden tosi aktiivinen, semmonen (Domma miinus kaks) [25.49] niminen paikka. Sit on ollu tuolla uudel yo-talolla, mis on edelleenkin opiskelijabileitä. Siin oli kyllä kauhee työ saada siitä kivannäköinen, et se oli… ei ollu niin teknouskottava. Ja sit on noi ulkoilmatapahtumat, ehkä vois mainita, että niitä oli jos jonkinlaisissa paikoissa.
LE: Ainakin Alppipuisto on semmonen. Entropyl on perinteisesti ollu semmonen tapahtuma kun Sunnuntailaskut, eli siis tossa alkukeväästä laskiaisen tienoilla. Kun mä tossa vähän kyselin, että mitäs ihmisillä on jäänyt mieleen, että mikä on muistikuva, niin siel on just ollu se, et ku on joskus vähän nuoskalunta, niin se on ollu sellanen paikka, et ku sinne ajaa pakettiauton ja sen kaiken äänentoiston, joka yrittää… yritetään pitää se kuivana, ja sitten sataa räntää, ja sit se pakettiauto jumittuu sinne Alppi-puistoon. Pahimmal kerral kyl oli semmonen, et melkeen meni sormi suuhun, mut sitten joku Helsingin tämmönen aurausauto tuli meitä auttamaan, niin me päästiin sieltä pois.
RR: Siis kyl pakuja on työnnelty lumessa. Ne menee aika syvälle sinne lumeen, kun on paljon painavaa äänentoistoo siellä. Et jos talvella järkkää ulkoilmabileitä, niin siin on kyl hommaa. Ja sit mul tulee Alppipuistosta kans useampi… tai muutama Hytkyn tapahtuma mieleen. Me oltiin tämmösessä Alppipuiston kesä -nimisessä tapahtumasarjassa, missä oli monenlaisii tapahtumii jostaki punkista psyketranceen. Hytkyl oli kanssa pari tollasta kesätapahtumaa, missä oli paljon ulkomaisia esiintyjiä. Saatiin Helsingin kaupungilta muitten järjestöjen tapaan rahoitusta siihen. Ne oli tosi tosi hienoja. Kaks kesätapahtumaa 2009 ja 2010.
LE: Ja sinänsä must ulkoilmatapahtumissa on kans ollu vähän… niinku sanotaan, et pitää käydä vähän ulkoiluttamassa PA:ta. Käytännössä tekee mieli tanssia ulkona. Niis on ollu must sekin, et siin on aika kiva, et aika paljon on kans aina etsitty aktiivisesti uusia paikkoja. Et on tavallaan niit hyväks havaittuja, niinku Alppipuisto tai… Karhusaareskin on joskus ollu. Mut sit myös se, et halutaan vähän kokeilla, että miltäs täällä tuntuisi tanssia.
RR: Mul on Alppipuiston bileist sellanen muistikuva, että… siellä oli siis… molemmista järjestöistä oli porukkaa järkkäämässä. Entropyssa oli tosi kovaa äänisuunnittelu- ja kaiutinsuunnitteluosaamista, ja ne viritteli sitten ite rakentamaansa soundsysteemiä. Sit mä katoin, et niil oli pölynimurin mukana. Ennen bileitten alkuu ne vielä pölynimurilla imuroi kaikki pölytkin pois niistä kaiutinelementeistä, jotta tulis mahdollisimman hyvä saundi.
[LE naurahtaa]
RR: Sit oli ulkomaisii DJ:tä, semmosii dub tekno -pioneereja, ne oli todella vaikuttuneita. Ne katto, et edes meillä Berliinissä ei pölynimurilla puhdistuta näit kajareita ennen tapahtumaa. Oli tosi otettuja.
J: No, toi on kyl aika hifi. Oliks entropian muuten Vuosaaressa vielä jotain bileitä? Mä oon kuullu jostain kasvihuoneilmiöbileistä.
LE: Joo. Ja muutenkin siis toi itä on semmonen, että sinne… siel on kans ollu just hyvin semmosii metsälokaatioita. Ja itse asias nyt tos vähän aikaa sit oli kans siel… onks se nyt sitten Myllypuron lähettyvillä semmonen tosi hieno luola, mis oli…
RR: Ja sit taitaa olla yks kans semmonen, mikä on monella ehkä mielessä, ni tämmönen hiihtokeskus, joka on tossa vähän pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Vanha hiihtokeskus, joka ei oo enää käytössä. Sielhän oli monena vuonna tämmöset Hytkyn ja Entropyn yhteiset festivaalit.
LE: Joo. Sit siinä oli vähän se, et siin oli aina nähty kovasti vaivaa, että just ne naapurit, joita saattais harmittaa, niin saatettiin ostaa heille risteily esimerkiksi sille viikonlopulle, että sitten ei harmita.
J: Nerokasta!
RR: Joo, risteilylahjakorttei kulu kyllä.
LE: Sit jotkut muut oli menny samaan paikkaan, ja he ei ollu tehny tämmöst maineenhallintaa, niin sitten oli tullut päätös, että kellekään ei enää vuokrata sitä paikkaa. Vähän harmitti se asia jälkeenpäin.
RR: Kyl niit aika monta vuotta olikin.
LE: Onneks Suomessa riittää kyllä metsiä. Pitää olla semmonen hyvä kuoppa, et se ääni ei…
RR: Ja vanhoi hiihtokeskuksii… jos nyt ilmasto lämpenee, niin täytyy keksiä niillekin uutta käyttöön.
J: Joo, punkkarit järjesti Hyvinkäällä sorakuopassa joskus monttubileet, ku Rantarock oli vieny niiden mestat. Ne halus vähän piiloon niitä. Kyl kaikkee löytyy, kun vaan jaksaa ettiä.
RR: Kyllä.
LE: Mut siis sinänsä mä mietin sitä, että tietysti on aina bilepaikat, mut sitten haluaisin näistä paikoista mainita esimerkiksi Otaniemessä, kun Entropylla on varasto, et se on tosi semmonen keskeinen. Et tavallaan siihen järkkäämiseen kuuluu aina, et se haetaan aina jostain se äänentoisto ja sit se viedään sinne ja sitten… sinne varastoon. Se on nyt muuttanu, mut se edellinen paikka oli semmonen, et siin oli semmoset portaat. Ja auton sai onneks aika lähelle, mut sit piti työntää semmost luiskaa ne kaikki tavarat ja sit kantaa ne ne portaat alas. Ja sit siin oli kaks mutkaa. Jotenkin mun mielestä siihen kulminoituu just, et ku aamulla kello kaheksan, yheksään aikaan kantaa semmosta painavaa asiaa jonkun kanssa, koska sitä ei voi oikein tehdä yksinkään, niin… Et se jotenkin se, minkälainen yhteisöllisyys siihen liittyy.
RR: Mä luulen, et toi on just toi, mitä kysyit tos ihan tän podcastin alussa, eli minkä takii opiskelijajärjestöis oli paljon tällasta kiinnostavaa toimintaa. Niil oli käytös tosiaan tämmösii kertsejä, eli kerhohuonetiloja, ja varastoja. Ja ne oli kyl semmosii keskuksii, missä itse asias monil muillakin järjestöillä oli toimintaa. Siel just suunniteltiin näitä bileitä, eli täs Helsingin keskusta-alueelta tai sit Otaniemessä. Ja sit oli varastot näille… et oli oma tekniikka, oli äänentoistoo ja omat valot ja omii savukoneita ja vaik mitä. Niin se mahollisti kyllä paljon. Ja sit saatiin usein myös… kun oli tavote, että järjestettiin omaehtoisesti ja epäkaupallisesti tapahtumii, niin saatiin sit lipun hinnat tosi alas sillä, että oli omasta takaa kaikki tää tarjolla.
LE: Joo, kyllä esimerkiks Entropy haki muutama vuosi sitten… oli pidempään ollu jo ajatus, että tarvittais ehkä uus äänentoisto. Et se vanha, joka ostettiin silloin niillä klubijärkkäysrahoilla, et se rupes oleen vähän semmonen, et sitä sai olla aika paljon korjaamassa. Et siel varastol tietysti myös juotetaan sit niit piuhoja, jotka aina irtoo, ku joku kaatuu niihin ja ne menee hiekkaan ja…
J: Vanha kunnon kolvaaminen, se on hienoa! [naurahtaa]
RR: Kyllä, joo.
LE: Niin sitten todettiin, et pitäis ehkä, kun kuitenkin on ihmisiä, jotka haluais rakentaa kaiuttimia, niin pitäis varmaan tämmönen projekti tehdä. Siihen saatiin semmoselt ku TTR, joka on siis teekkaritoiminnan edistämisrahasto, niin saatiin pelkästään komponentteihin 20 000 euroo. Et käytännössä… et myös tämmöstä, et se yhdistysinfra, joka yliopistoihin liittyy Suomessa, ni on mahdollistanut myös, et sit kun tulee joku hieno artisti sieltä Berliinist,ä ja hän tulee sit meidän kanssa sinne kerhohuoneelle ja ihmettelee, et mites teillä nyt on näin hienot kaiuttimet, niin sit huomaa myös sen, et… on siin ehkä vähän semmonen, et kuitenki… samaa, mitä jossain vanhois tämmösis… jotain on lukenu, et ku tavallaan se, jol on saundii, ni se vie. Kyl täski on ollu ehkä tilanne, et on ollu mahdollisuus järjestää.
RR: Ja kyl nää vähän oli semmosii suomalaisen hyvinvointivaltion tuotteit siinä mielessä, että Nuorisoasiainkeskus ja Helsingin kaupunki ja tämmöset muut julkiset tahot tarjos kaikenlaist tukee, et saatiin esimerkiks valoja ja videotykkejä ja telttoja ja sun muuta tällaista infraa, mitä tarjottiin tällasille järjestöille. Musajärjestöille ja nuorisojärjestöille. Saatiin sit niitä ilmaseks lainaa, niinku muutkin täällä pääkaupunkiseudulla. Ja kyl se autto kyllä paljon kanssa.
J: Okei, näin päin vaihteeksi. Koska yleensä se menee just toisin päin. Vai onko teillä kokemuksia semmosesta, et se yliopistomaailma ois tavallaan jossain vaiheessa rajoittanut teitä tai jotenkin stalkannut teidän tekemisiä tai vaatinut tietynlaisiin sisältöjä? Vai onks teil ollu täysin vapaat kädet.
RR: Kyl must tuntuu, et meil oli ainakin tosi vapaat kädet. Ehkä se oli se ideakin, varmaan Entropylla vähän sama, että pyrittiin tekemään just sitä, mitä ei muualla ollut tarjolla.
LE: Mmm. [myötäilevästi]
RR: Et vähän aina… muistan, et Hytkyllä oli joskus silloin, kun mä ite liityin, niin oli sellanen hassu slogan jossakin nettisivuilla mainokses, missä luki, että ”säilytämme, nautimme ja levitämme”. En mä sitä miettiny, must se tuntu vähän hassulta. Mutta sit jälkeenpäin Lauran kans mietittiin, että 2000-luvun ekalla vuoskymmenellä, niin kun tekno ei ollut vielä mitenkään ihan supersuosittuu, niin nää järjestöt ja muutamat muut pienet toimijat, oli semmosii, jotka soitti sitä musiikkityyliä. Ku Helsinki oli täynnä seduloita ja muita tällasii, mis soi ihan muut musat, niin koitettiin niinku pitää sitä kulttuuria yllä.
LE: Se oli kyl ankee vaihe.
[J naurahtaa]
RR: Joo, toi soihdunkantajia sedula-vaiheen yli, muutamien muitten tekijöitten kanssa.
LE: Joo, kyl se sinänsä… en mä ainakaan oo koskaan kokenu, et ois ollu… Lähinnä mun mielest Entropyskin on hyvä silleen jaotella sillai, et on se semmonen hallinto, et on virallinen yhdistys, ja sit joku istuu siel virallisesti hallituksessa ja on loppuviimein vastuussa. Mut se todellinen toiminta ei oikeestaan ihan hirveesti välttämättä liity siihen. On aina joku paperi, mis lukee toimintasuunnitelma, ja sit sinne kirjoitetaan jotain ja yritetään päästä mahollisimman kevyesti siinä byrokraattises puolessa ja keskittyy sit siihe,n et ne ihmiset, jotka halua järjestää niin voi järjestää.
RR: Joo, kyl mul jäi sellainen fiilis kans itelle mieleen, et ne, jotka teki, niin ne päätti. Eli jos sä halusit lähtee jotain tekemään, niin kaikki kyllä sitten peukutti. Ja ne, joita kiinnosti se musatyyli ja teema, ni lähti sitten mukaan siihen projektiin.
LE: Joo, kyl Entropyl kans on ollu se merkittävää, et on saanu jotenki serveritilaa ja internet-sijainnin myös yliopistolta. Esimerkiks meil on paljon, et on erilaisia alustoja, mis on aika tiiviisti tallennettu myös historiaa. Et sitte ne uudet toimijat, jotka saa tunnukset jonnekin foorumille, niin he voi lukee myös sitten 20 vuotta taaksepäin, että ”Mitäs silloin niinku 98, tää oli silloin ilmeisesti tosi huono idis, onkohan se vielä huono idis? No kokeillaan.”
RR: Mä muistan, että esimerkiks mä oon ollu 2001 vissiin tekemässä sellaista projektii, et me saatiin yliopistolta rahaa historian tallentamiseen, koska aateltiin, että tällast kulttuurihistoriaa pitää tallentaa. Saatiinkohan me… oliko 100 euroa CD-ROM:n tekemiseen, mis oli valokuvia ja tekstiä. Mut se oli kyllä jälkeenpäin ihan hyvä veto, et siel on vanhat flaijerit tallessa. Ku kaikki bilemainonta oli pitkälti vielä paperiflaijereina, niin ne sit on varmaan ihmisten jossakin kellarikomerois tällä hetkellä. Hyvä, et saatiin niit talteen.
J: CD-ROM on must tosi hieno ajankuva itessään, että sen kuuluu olla juuri siinä formaatissa.
RR: Se oli kyl todella nykyaikasta sillon.
J: Tuleeks teille mieleen jotain semmosia penkin alle menneitä bileitä? Niitäkin varmasti pakko oli olla.
LE: No, siis kyllähän taloudellisesti välillä on myös… joskus on vahingossa jääty tappiolle, ja joskus on tahallaan jääty tappiolle. Sinänsä sitä ei oikein aina voi tietää, että löytääkö ihmiset paikalle ja näin. Mä tossa yritin miettiä. Tietysti se, mitä mä nyt mainitsinkin, se, että vaikka se pakettiauto voi juuttuu sinne nuoska-hankeen, et semmosia… jonkin verran on käyny sellast, et on vaan fyysisesti hankala tilanne. [naurahtaa] Mutta sit, en mä oikeestaan… tavallaan yllätti, että ei tullu mieleen sellasta, et ois menny jotenkin ihan… Tietysti joskus on käyny niin, et esimerkiks on ollu vaik joku yliannostapaus, et on jouduttu soittaa ambulanssi, tai tämmönen joku terveyteen liittyvä hankala. Et semmoset on ehkä sillee ikävimpiä, et oikeesti pitää pysäyttää…
RR: Joo, mullakin muutama tollanen muistikuva, että on jouduttu jossain vaiheessa soittaa ambulanssi. Mut sit toinen, mikä mul tuli kans mieleen, niin ulkoilmabileis toi säätila oli kans sellainen. Mulla on aivan loistavia muistoja yhestä Alppipuiston kesässä olleesta Rytmikaravaani-nimistä festivaalista. Me järkättiin sitä ainakin vuoden verran, et vuotta aikaisemmin alettiin suunnittelemaan sitä. Ja oli todella hyvii ulkomaisii esiintyjii buukattuja ja näin. Sitten kun tuli bilepäivä, niin koko päivä sato kaatamalla vettä. Ja Alppipuistossa, mä en muista, kyl siel muutama sata ihminen oli, mutta ei ollu sitä tuhatta ihmistä, mitä me toivottiin. Se oli siis ilmaistapahtuma. Oli loistavat bileet ja näin, mutta ihmisiä ei juurikaan ollu. Avasin seuraavana päivänä sitte Facebookin, ja siel oli sellanen meemi, missä oli säätutkasta kuva, ja siin oli… edellisen päivän sääennuste, ja siin oli sellanen iso ukkospilvi Alppipuiston yllä, ja koko muu Helsinki oli ollu ihan poutasta. Siin luki alla, Rytmikaravaani – jumala vihaa hippejä. [nauraa] Siel oli vähän sateiset tunnelmat sillon.
LE: Sade on kyl siis, se on paha.
RR: Se on paha, joo.
LE: Mä muistan, et joku semmonen tilanne oli, et oltiin just ruvettu purkamaan ulkotiloissa, otettu pressut… tai kannettu ne isot kaiuttimet ulos ja alettu kantaa niitä sinne metsään, ja sit tuli semmonen yllättävä älytön ukkoskuuro, semmonen loppukesän hillitön yhtäkkiä taivas repeää -tilanne. Sit ihmisillä oli niin kiire pelastamaan niitä… peittämään ja pelastamaan sitä äänentoisto, et kaikki vaan otti vaatteet pois äkkiä, koska se oli ainut keino pysyy… et pystyy juoksemaan. Ja ihmiset seiso siellä pressujen alla, ja sitä sadetta tuli niin paljon, että piti painaa niitä sadelammikoita koko ajan pois, et sai pidettyy äänentoiston kuivana. Mut onneks ei tarvinnu ruveta siin kohtaa juottamaan, et saatiin ne…
RR: Must tuntuu, että melkein jopa ehkä tärkeempi kun ne bileet, oli niitten järkkääminen. Loppujen lopuks se kaikki hauska juttu, niin sitä oli ne kuukaus tai monta viikkoo, kun niitä suunniteltiin. Vaikkei sit bileisiin ois tullukaan nyt ihan hirveesti porukkaa, niin oltiin kyl ihan… pidättiin hauskaa senkin edest sit siellä, ja oli hyvä meininki.
J: Eli bileiden järkkääminen prosessina voi olla myös hauskaa, eikä vaan semmost puurtamista ja verta ja hikeä.
LE: Myös sitä. Mut aika kultaa muistot, että sitten kun… joo. Tää nyt ei oo Suomes ollu, mut Entropy oli tuolla Tanskassa yksil festivaaleilla pari vuotta sitten, kun… et sieltä käytännössä…
RR: Niin, teil oli joku oma stage siellä?
LE: Joo. Siel Entropystä ihmisiä… se ei nyt mun mielestä virallisesti ollut, että Entropy Presents, mutta otettiin Entropyn äänentoisto pakettiautoon ja vietiin se Tanskaan. Sitte katottiin vähän siellä, et mihis me nyt perustetaan lava, ja sitten… oli ihan sairaan hieno hiekkaranta, mut siin oli semmonen tosi korkee rinne, et se oli semmosessa kuopassa. Meri oli alhaalla. Ja auto oli ylhäällä. [hymähtää] Sitten käytiin ostamassa kiipeilyvälineet ja painavaa… siis semmosta tukevaa köyttä ja raahattiin ne sinne 30 metriä alaspäin…
RR: Jyrkänteeltä alas kajarit.
LE: …ne kaiuttimet ja kaikki. Myös telttasauna. Sit ne tanskalaiset oli jotenkin…ja siel oli myös Saksasta ja Ruotsista aika paljon ihmisiä, ja ne oli jotenkin ihan suu auki, ne olisi silleen ”ketä te ootte?”.
[J naurahtaa]
RR: Kyllä, Suomen lippu korkeella.
LE: ”Mist te ootte tullu?” Mutta must tuntuu, et täytyy ehkä parikymmentä vuotta mennä, et ihan silleen sopivasti unohtuu, et miten raskasta niit oli raahata.
J: Tässä ei ehkä täyty nää turvallisen tilan periaatteet ihan täpöillä.
LE: Joo, mutta… Onneks oli toimivat vinssit ja köydet ja…
RR: Siel oli varmaan kokeneita kiipeilijöitä.
J: No, miten isoja nää teidän bileet on isoimmillaan ollut? Kuinka suurista ihmismäärist puhutaan?
RR: No, aika monen kokosia oli. Pienimmäthän ny oli varmaan jotain 50 ihmisen ehkä, tai oli pienempiikin. Mut mitähän… Entropyl on ollu aika isoiki vissiin?
LE: On ollut yli tuhannen hengen bileitä kans. Sillon joskus… mä en oo silloin ite ollu viel aktiivisesti toiminnassa mukana, mut oli ainakin joku mun mielestä ehkä ne Tresor-… siis Berliinissä olis semmonen Tresor-klubi, ja sitten ne tuli… ne kutsuttiin, et tulkaa tänne Suomeen. Muistaakseni ne oli ainaki semmoset tosi isot. Sit ne E10… eiks E10v. ollu aika…
RR: Niin, varmaan… oisko ollu muutaman tuhannen ihmisen bileitä. Esimerkiks siel Alppipuistos tais olla tokana yhtenä kesänä kolmisentuhatta ihmistä.
LE: Ja Kaapelil oli jotkut tosi isot, mut mun täytyy kyl sanoo, et mä en henkilömääriin tälleen nyt muista lonkalta. Voitte käydä entropy.fi/tapahtumat, voitte käydä katsomassa. Sielt löytyy Entropyn kaikki historian bileet.
RR: Noi tais olla… aina, jos se oli tommonen isompi tapahtuma, niin niit oli ehkä se kerran vuodessa. Siinä oli niin paljon sitä järjestämistä, et melkein vuotta ennen piti alkaa suunnittelemaan.
J: Mielenterveyden nimissäkin varmaan ihan hyvä, et niit ei tullut liian montaa kerralla.
RR: Kyllä, joo.
J: No, tämmönen iso kysymys tähän loppuun, millaisena te näette Hytkyn ja Entropyn merkityksen pääkaupunkiseudun reivikulttuurille?
RR: No, varmaan historiallinen merkitys on kyl varmaan siinä, että ollaan pidetty niitä vähän marginaalisemman elektronisen musiikin puolia siellä… vuosien kuluessa. Ja sitten oman panoksen annettu sellaseen oma-ehtoseen DIY-musakulttuuriin.
LE: Ja se, et helppo… siis, et helppo tulla mukaan on musta ollu sellainen. Ku kuitenki Entropykin on järjestänyt DJ-kursseja, mist monet sellaset DJ:t, jotka tällä hetkellä soittaa ihan aktiivisesti Helsingin yöelämässä, on alottanu siitä, et ne on päässy… ne on jotenkin tullut vaikka vappuna Entropyn Vappu-soitteluihin ja ollu sillai, et ”onpas kivaa musiikkia, ehkä minäkin tykkäisin soittaa levyjä”. Et tavallaan on ollu se helppo väylä tulla mukaan järjestää..
RR: Joo, semmonen ponnahduslauta.
LE: Sit molemmis järjestöissä myös se, että ku ehkä muuten opiskelijajärjestöt on semmonen vaihe elämässä, mut sitten, niinku meistkin ehkä huomaa, että ei se nyt on vaan jotenkin ihan loppunu. Et myös se semmonen, et on niit vanhempii tyyppejä, joiden kans voi jutella, jotka ehkä tietää artisteja, jota ei oo ite tiennyt. Se on ehkä tehnyt laadukkaampaa siitä mahdollisuudesta tutustua musiikkiin. Ja myöskin voisin mainita ne ekskut, eli käytännössä Entropy, ja ilmeisesti Hytkykin, on tehny… aiemmin ehkä aktiivisemmin myös, et on menty vaik Berliiniin yhdes bussilla Love Paradeen. Ja ollu semmonen helppo linkki myös, et jos ei muuten olis viittä kaveria tai kymmentä kaveria, jotka haluaa lähteä sinne, kun se musiikki, mistä tykkää on niin outoa, niin… Et on ollu mahollisuus myös ehkä sit altistuu vähän muullekin ku sille, mitä Suomes on muuten ollu tarjolla.
RR: Ja sitten semmonen, että monet on varmaan oppinu jotakin niitä tapahtumien järjestämiseen liittyviä asioita siitä, et on ollu Hytkyssä tai Entropyssa mukana. Ja sit on myöhemmin vaikka alettu ammatikseen järjestää klubeja vaikka jossakin näistä Helsingin nykyisellä teknoklubeilla. Sit on päästy käyttää levareita ja DJ-laitteita ja…
LE: Levyjä!
RR: …ja levyjä saatu ihan lainaks. Must tuntuu, että varmaan monet noista, ketä täl hetkellä soittaa vaikka Post-baarissa tai Kuudennella linjalla tai Äänivallissa, niin niistäkin monet on jossain vaiheessa ehkä ollu jossain Hytkyn tapahtumissa soittamassa. Et saanu niit mahollisuuksia.
LE: Ja just se, että kysymys ei oo siitä, et miten paperilla kova tyyppi sä vaan oot, vaan siitä, et… Kuitenkin se on ollu aika heterogeenista, et ku kaikki on saanu toivoo, millasta musiikkia haluttas ja näin. Et sitten on myös pyydetty sit erilaisia tyyppejä. Ja sit on se joku hirveen hieno, ja sit on se joku, joka on ekaa kertaa, ja ne on oikeesti saman illan aikana samal laval soittamassa.
RR: Joo. Ja kyl varmaan monelle se on ollu semmonen tosi voimauttava kokemus kanssa, et päässy tuomaan kovia ulkomaisia DJ:tä vaikka Suomeen edistämään sitä kulttuuria. Et tosi moni on sit kuitenkin ollu tosi sydämellä mukana. Mul tulee siis mieleen vaan jotain tällasii tapahtumii, mis ei oo välttämät ollu ite järkkäämäs, mut siinä mukana fiilistelees. On ollu jotain ulkomaisii DJ:tä, ja ne on sit aina ihmetelly, et ”miten te ootte niin nuorii?” Siel on ollu jotain 18-vuotiaita tai vähän vanhempia teknobilejärkkääjiä. Ja kun ne ulkomaiset DJ:t on monet tottunu siihen, et siel on viiskymppiset papat tai tädit kovilta teknoklubeilta buukkaamassa artisteja, ja tääl onkin yhtäkkiä nuoria opiskelijoita vastassa.
J: Niin, se on ehkä just DJ-skenessä parasta, et sä voit vaan alkaa tekee riippumatta siitä, minkä ikänen sä oot tai osaat ssä mitään.
LE: Joo, kyl sinänsä tämmönen PLUR, eli…
RR ja LE: Peace, Love, Unity and Respect
LE: … et se on tämmönen… kuitenkin kansainvälisesti ihmiset tunnistaa, jotka on ehkä ollu sit… on niit vähän vanhempia soittajia tai tekijöitä. Entropyn jossain vaiheessa oli semmonen kirjepohja siellä tietokannassa, jonka saattoi lähettää sitten tämmöselle artistille, jota haluttiin soittamaan. Että ”hei, me ollaan tämmöinen taho, ja me haluttas, et sä tulisit soittamaan”. Ja jotenkin se, et ku monet klubit maailmallakin on aika kaupallisia, et on sit nähty, et ”vitsi, on se kyllä kivaa, että tuolla on tämmönen…” Jotenkin semmonen meininki ehkä, mikä jossain muualla on ollu ennen, mutta ei välttämättä oo enää nykyään.
RR: Niin, ehkä vähän säilytetty sitä alkuperäistä teknokulttuurin henkeä.
LE: No, ainakin yritetty. En mä tiedä, voi olla, et se on menny johonkin ihan muuhun. Mutta ainakin se on jollain tavalla ollut tavoitteena.
J: Sovitaan et se on säilynyt. Hei, kiitos vierailusta!
RR: Kiitti paljon!