Asunnottomien yö: Kotikaupunki ilman kotia
Asunnottomien naisten ääni pääsee kuuluviin Helsingin kaupunginmuseossa
Osana Asunnottomien yötä kaupunginmuseon Kotikaupunki ilman kotia -tilaisuudessa taiteilija Katriina Haikala esittelee Women’s Room -yhteisötaidehanketta, joka lähti liikkeelle tarpeesta tuoda esiin naiserityistä asunnottomuutta. Rinnekotien asumisyksiköiden naisille järjestetyissä tapaamisissa esille nousseita teemoja olivat esimerkiksi turvallisemmat tilat, turvallisempi naiseuden kokemus, rakkaus, yhteisöllisyys, osallisuus ja minäkuva. Työskentely aiheiden parissa on tapahtunut osallistavien taidelähtöisten menetelmien avulla.
Työskentelyn lopputuloksena on syntynyt Rakkauksia-näyttely (Helsingin Kalliossa, osoitteessa Alppikatu 2, Alppikulma-rakennus), jonka videoteos on esillä kaupunginmuseossa 10.–31.10. Taidenäyttelyn lisäksi projektista julkaistaan loppuvuonna 2023 selvitys, jonka tavoitteena on kartoittaa taidelähtöisten menetelmien hyödyntämistä asunnottomuustyössä.
Tilaisuudessa julkaistaan tutkija Leena Alangon hankkeesta tehdyn selvityksen tulokset ja pureudutaan keskustellen siihen, kuinka taide voi olla osana asunnottomuustyötä. Aiheesta keskustelevat Leena Alangon ja Katriina Haikalan kanssa Rinnekotien yhteisötyöntekijä Anne Hietalahti sekä kokemusmentori Laura Bredin.
Women’s Room -hanketta on toteutettu Suomen kulttuurirahaston sekä Rinnekotien tuella. Asunnottomien yön keskustelutilaisuus järjestetään yhteistyössä Rinnekotien ja Helsingin kaupunginmuseon kanssa.
Kuva: Johanna Tirronen